Höyhtyä
Koordinaatit:
| Höyhtyä 15. kaupunginosa |
|
|---|---|
Kaupungin kartta, jossa Höyhtyä korostettuna. |
|
| Kaupunki | Oulu |
| Suuralue | Höyhtyän suuralue |
| Väkiluku | 1 959 [1] (1.1.2013) |
| Osa-alueet | Höyhtyä, Lintulampi, Otokylä |
Höyhtyä on Oulun keskustan eteläpuolella sijaitseva kaupunginosa, jossa asuu noin 2 000 asukasta. Kaupunginosa kuuluu Höyhtyän suuralueeseen.
Kaupunginosa rajoittuu pohjoisessa Karjasillan, lännessä Nokelan ja etelässä Lintulan kaupunginosiin, sekä idässä Nelostiehen.
Höyhtyän asemakaava vahvistettiin vuonna 1956, jolloin alkoi selvaaki-rivitalojen ja paritalojen rakentaminen. Useimmat selvaakitaloista ovat arkkitehti Uki Heikkisen suunnittelemia.[2] Rakennusten nimitys tulee norjalaisesta Olav Selvaagista[3], jonka taloudellisen rakentamisen menetelmiä talojen suunnittelussa hyödynnettiin. Nokelantien kuusi kerrostaloa rakennettiin vuosina 1959–63. Allitien kerrostalot, Haapanatien rivitalot ja Haapanatien toisessa päässä sijaitsevat niin sanotut pähkinätalot rakennettiin 1960-luvulla. Otokylän opiskelija-asuntoloiden sekä Höyhtyän ostoskeskuksen rakentaminen alkoi myös 1960-luvulla. Pähkinätalojen ja Otokylän paikalla sijaitsi aiemmin niin kutsuttu Mökkiperä. Karjasillan koulun rakennus valmistui vuonna 1958 Lintulammentien varteen. Samassa rakennuksessa on yläaste ja lukio. Nokelan kansakoulu eli nykyinen Lintulammen koulu valmistui vuonna 1959. Karjasillan kirkko vihittiin käyttöön vuonna 1963. Höyhtyän tunnetuimpia asukkaita on siellä aikoinaan asunut Pumpeli, josta Kultapumpeli-palkinto on saanut nimensä.
Kuvia Höyhtyältä [muokkaa]
-
Hanhitien Selvaag-rivitaloja.
Lähteet [muokkaa]
- ↑ Oulun kaupungin ikäluokkatilasto kaupunginosittain 1.1.2013 (pdf) 1.1.2013. Oulu: Oulun kaupunki. Viitattu 30.1.2013.
- ↑ Makkonen, Leena et. al: Arvokkaita alueita Oulussa Osa II, s. 50-51. Oulun kaupunkisuunnittelu. Sarja A 147. Oulu: Oulun kaupungin painatuskeskus, 2001. ISSN 0357-8194.
- ↑ Selvaag - The founder, Olav Selvaag Selvaag Gruppen. Viitattu 17.5.2009. (englanniksi)
Aiheesta muualla [muokkaa]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Höyhtyä Wikimedia Commonsissa
| Museot | Automuseo – Kierikkikeskus – Merimiehenkotimuseo – Sahamuseo – Pohjois-Pohjanmaan museo – Taidemuseo – Turkansaaren ulkomuseo |
| Rakennukset ja alueet | Kauppahalli – Kauppatori – Kaupungintalo – Kaupunginteatteri – Maikkulan kartano – Nallikari – Nuijamiesten lava – Pikisaari – Rotuaari – Tietomaa – Tuiran sillat – Tuomiokirkko – Vesaisenlinna – Villa Hannala – Ylikiimingin kirkko |
| Patsaat ja veistokset | Frans Mikael Franzénin patsas – Futura – Tuntematon – Inhimillisen kosketuksen ja teknologian vuorovaikutus – Kalasääski ja lohi – Kevätmyrskyä – Pallautuneet – Pohjan neito – Polskis – Ruutuvihko – Siivet – Toripolliisi – Tuirasta Ruijan rannoille – Valaistuksen tie |
| Tapahtumat | Arktiset Askeleet – Korttelihaipakka – Kuusrock – Lastenelokuvafestivaali – Qstock – Rotuaari Piknik – Tervahiihto – Tervasoutu – Valkosipuliyö – Vectorama |
| Muuta | Potnapekka |
| Oulun palot | v. 1652 palo – v. 1655 palo – v. 1705 palot – v. 1715 palo – v. 1773 palo – v. 1822 palo – v. 1882 palo |
| Merenkulku | Fregatti Toivo – Hailuotolaiva – Kiikelin hylky – Laitakarin hylky – Hinaaja Oulu II – Sophia Marian hylky |
| Teollisuuden historia | Aittokoski Oy – Katri Antell – Merijal – Oulu Oy – Pateniemen saha – Tervahovi – Toppila Oy – Toppilan Mallasjuomatehdas – Typpi Oy – Ab Uleå Oy – Veljekset Åström |
| Kuntaliitokset | Haukiputaan kunta – Kiimingin kunta – Oulujoen kunta – Oulunsalon kunta – Yli-Iin kunta – Ylikiimingin kunta |
| Katso myös | Kierikkikeskus – Latokankaan kivikautinen asuinalue – Oulun kasarmi – Oulun kristalliyö – Oulun linna – Oulun valtaus – Pikku-Berliini – Rekikylän kivikautinen asuinpaikka – Typpi Oy:n räjähdysturma – Ylikiimingin seurakunta |
| Liikennekeskukset | Oritkarin yhdistettyjen kuljetusten terminaali – Oulun lentoasema – Oulun matkakeskus – Oulun rautatieasema – Oulun satama – Pikkaralan rautatieasema – Toppilan rautatieasema – Tuiran rautatieasema |
| Oulun kautta kulkevat tiet | Valtatie 4 – Valtatie 20 – Valtatie 22 – Seututie 815 – Seututie 816 – Seututie 834 – Seututie 836 – Seututie 847 – Seututie 849 – Yhdystie 8300 – E8 – E75 |
| Oulun kautta kulkevat rautatiet | Pohjanmaan rata – Oulu–Tornio-rata – Oulu–Kontiomäki-rata |
| Sisäiset liikenneväylät | Aleksanterinkatu – Hetekyläntie – Isokatu – Joloksentie – Merikoskenkatu – Raitotie – Poikkimaantie – Saaristonkatu – Seututie 833 – Seututie 848 – Torikatu – Uusikatu – Valtatie |
| Sillat | Erkkolan silta – Kiskopolun silta – Joutsensilta – Rautasilta – Sangin silta – Tuiran sillat |
| Kaupunki ja hallinto | Kaupunginvaltuusto – Vaakuna |
| Media | 65 Degrees North – Forum24 – Kaleva – Kansan Tahto – Oulu-lehti – Oulun Sanomat – Pohjolan Työ – Radio Mega – Oulu Radio – Sea FM Radio |
| Oppilaitokset | Ammattikorkeakoulu – Yliopisto |
| Muuta Ouluun liittyvää | Hätälä – Kallioparkki – Kauppakeskus Galleria – Katri Antell – Oulun Energia – Oulun Puhelin – Oulun yliopistollinen sairaala – Paskakaupunni – Pulla-Pirtti – Pelastushelikopteri Sepe – Pohjois-Suomen Rautatieharrastajat – Ylikiimingin vaakuna |