Sommen taistelun ensimmäinen päivä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämän artikkelin tai sen osan kieliasua on pyydetty parannettavaksi.
Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelin kieliasua.
 Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä.
Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan.

Tarkennus: Artikkelissa on joitakin viitteitä, mutta myös pitkiä pätkiä lähteetöntä tekstiä ja esimerkiksi tarkkoja numerotietoja, joille olisi hyvä merkitä lähdeviite.

Sommen taistelun ensimmäinen päivä
Osa ensimmäistä maailmansotaa
Päivämäärä:

1. heinäkuuta 1916

Paikka:

Somme, Ranska

Lopputulos:

Saksalaisten voitto

Osapuolet

 Yhdistynyt kuningaskunta,
 Ranska

 Saksan keisarikunta

Komentajat

Douglas Haig,
Henry Rawlinson,
Ferdinand Foch

Fritz von Below

Vahvuudet

13 brittiläistä divisioonaa,
6 ranskalaista divisioonaa

6 divisioonaa

Tappiot

57 470 brittiä,
7 000 ranskalaista

10 000–12 000

Hawthornin harjanteen panoksen räjähdys.
Tynesiden Irlantilainen prikaati etenemässä La Boisellen sektorilla.

Sommen taistelun ensimmäinen päivä oli 1. heinäkuuta 1916, jona brittien ja ranskalaisten joukot hyökkäsivät Somme-joen lähistöillä. Hyökkääjät tulittivat saksalaisten asemia tykistöllä noin viikon. Sen jälkeen ympärysvaltojen jalkaväen oli määrä vallata saksalaisten puolustuslinjat. Britit lähtivät aikaisin aamulla hyökkäämään, mutta saksalaiset olivat ehtineet varustautua hyvin.

Brittien tykistökeskitys oli epäonnistut osin. Sen ansiosta tulituksesta selvinneet saksalaiset nousivat nopeasti maan alta asemiinsa ja britit joutuivat monin paikoin hyökkääjien tappavaan tykistö- ja konekiväärituleen. Sommen taistelun ensimmäisestä päivästä tuli Ison-Britannian tuhoisin siihen mennessä. Päivän aikana Britannian armeija kärsi 57 470 miehen tappiot, joihin sisältyi 20 000 kuollutta.[1] Hyökkäävät britit menettivät huomattavasti enemmän miehiä, kuin puolustavat saksalaiset, joilla tappiot olivat 10 000 miehen luokkaa.

Vaikka britit eivät edenneet merkittävästi Ovillersin-La Boisellen lähellä, he etenivät kuitenkin Mamezin ja Montaubanin suunnalla etelässä.[2]. Samana päivänä hyökänneet ranskalaiset joukot onnistuivat yllättämään saksalaiset. He kärsivät pienemmät tappiot kuin britit, mutta suurta läpimurtoa ei ranskalaistenkaan tekemässä hyökkäyksessä tapahtunut.

Vaikka ympärysvaltojen hyökkäävät joukot etenivätkin hieman, saksalaiset kykenivät vastahyökkäyksiin jo saman päivän aikana, ja saivat vallattua takaisin omia puolustusasemiaan.

Hyökkäys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Britannian jalkaväen tavoitteena Sommen taistelun 1. päivänä oli vallata Poizieres.
Britit etenivät 1. heinäkuuta keskisellä rintamanosalla vain yhdessä paikassa pitkälle.

Ensimmäisessä maailmansodassa Ympärysvallat aloittivat 1. heinäkuuta 1916 länsirintamalla taistelun, jota kutsutaan yleisesti Sommen taisteluksi. Britit keskittivän Sommen alueelle 1 000 kenttätykkiä, 180 raskasta tykkiä ja 245 haupitsia[3]. Brittien ja ranskalaisten tavoitteena oli kukistaa ylivoimalla saksalaisten puolustus ja siten kuluttaa Saksan joukkoja. Lisäksi tarkoitus oli väitteiden mukaan helpottaa ranskalaisten ahdinkoa Verdunin näännytystaistelussa. Brittien ja ranskalaisten ensimmäistä hyökkäystä Sommessa 1.–13. heinäkuuta kutsutaan Albertin taisteluksi ja seuraavaa vaihetta 14.–17. heinäkuuta kutsutaan nimellä Bazentin Ridgen taistelu.

Kenraali Haig uskoi joukkojen etenevän läpikävelyn tavoin 10 kilometrin päässä olevaan Bapaumeen[4]. Kenttätykkien oli määrä tuhota piikkilankaesteet ja raskaan tykistön vihollisen tykistön ja reservit[4]. Haig oletti 30. kesäkuuta, että saksalaisten piikkilankaeste oli tuhottu[5].

Ranskalaisten ja brittien rintaman eteläosien ensimmäisen päivän hyökkäys onnistui hyvin. Mutta brittien rintaman pohjoisosissa hyökkäys joko epäonnistui kokonaan tai menestys oli pientä tai lyhytkestoista[6].

Brittejä hyökkäsi 17 divisioonaa, ranskalaisia 6 ja saksalaisia oli 6 divisioonaa. 12 brittien divisioonaa jäi ei-kenenkään maalle. Viisi saavutti saksalaisten ensimmäisen linjan. Saksalaisten vastatulitus tappoi brittejä jo omiin juoksuhautoihinsa. Hyökkäystä johtanut kenraali Haig ei saanut tarkkoja tietoja hyökkäyksen kuluista, ja niin tappiollinen operaatio jatkui seuraavina päivinäkin.

Brittien tappiot kaatuneina ja haavoittuneina olivat 30 000 miestä jo ensimmäisen tunnin aikana. Iltaan mennessä kuolleita oli 21 892 ja haavoittuneita 36 000.

Ranskalaiset etenivät pidemmälle ja heidän tappionsa olivat ensimmäisenä päivänä paljon vähäisemmät. Tämä perustui luultavasti siihen, että tykistövalmistelu oli onnistunut ja ranskalaiset onnistuivat yllättämään saksalaiset, kun hyökkäsivät vasta pari tuntia brittien jälkeen.

Hyökkäys keskialueella[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ajatuksena oli, että tykistö ja jalkaväki pystyisivät tulivoimalla ja ylivoimalla mittavaan läpimurtoon.

III armeija hyökkäsi 7:30 alkaen keskustassa 8. ja 32. divisioonan voimin kohti Poizieresin ympäristöä.

Tarkoituksena oli edetä saksalaisten 1.–2. puolustuslinjoille. Tykistötuli olikin pahoin tuhonnut mm. saksalaisten JR 110:n ja JR 180:n asemia. Pommitus oli aiheuttanut JR 180:lle 192 miehen tappiot.

Hyökkäävät joukko-osastot saivat vastaansa saksalaisten konekivääri- ja tykkitulen.

Se aiheutti valtavat tappiot. Saksalaiset tulittivat linjoilleen edenneitä, varsinkin ei-kenenkään maata ja brittien linjoja.

Hyökkäys ei edennyt painopistealueellaan lainkaan. III armeijan hyökkäys pitkin Albert-Bapaumen tietä meni pahasti pieleen.

Vaikka joitain ryhmiä pääsi saksalaisten 1. linjalle asti, nämä lyötiin jo 1. päivänä takaisin.

Britit aikoivat uusia hyökkäyksen tuona päivänä, mutta kun etulinjan saavuttaneet britit eivät antaneet kuulua itsestään, hyökkäys peruutettiin[7].

Ovillersia kohti hyökänneestä 8D:stä kuoli, haavoittui tai katosi yhteensä 5 274 miehistön jäsentä ja 218 upseeria. Luultavasti 2 000 kuoli. Mutta saksalaisten puolelta tappiot olivat vain 273 miestä ja 8 upseeria[7]. 23. prikaatista onnistui 70 miestä valtaamaan hieman saksalaisten juoksuhautaa, mutta parissa tunnissa miehet lyötiin takaisin[8]. 25. prikaatista vain harvat saapuivat 1. linjalle, mutta eivät pitäneet asemiaan. 70. prikaati eteni 1. linjalle, mutta pysähtyi konekiväärituleen ennen kuin pääsi 2. linjalle. Myös etelämpänä Ovillersin-Boisellen sektorilla saksalaisten konekiväärit niittivät satoa 34. divisioonan 101. , 102. ja 103. prikaateissa[9]. 34. divisioonan tappiot olivat päivän raskaimmat, 6 380 miestä.

Muut rintaman lohkot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Etelämpänä brittien hyökkäys onnistui paremmin. Montaubanin lähellä räjäytetty maamiina ”Kasino Point” poisti saksalaisen konekiväärin mutta aiheutti tappioita myös briteille. Brittikapteeni William Neville johti hyökkäystä jalkapallon kanssa, mutta kuoli ennen kuin ehti saksalaisten linjoille, kun saksalaiset avasivat konekivääritulen. Pohjoisempana Glatzin linnake oli täynnä kuolleita ruumiita, koska tulivalmistelu oli tappanut saksalaiset. Britit valtasivat saksalaisen 62. rykmentin päämajan. He etenivät onnistuneesti kello 12.30 Montaubaniin[10].

Pohjoisempana 32. divisioonan 17 HLI onnistui valtaamaan pätkän juoksuhautaa Leipzigin linnakkeen ryömimällä noin 40 m:n päähän siitä. Etenemisestä ei tullut päivän aikana mitään. Apujoukko 11. rajarykmentti pysähtyi ei-kenenkään maalle konekiväärituleen.

Hyökkäys Thiepvaliin epäonnistui, kun muutamaan piikkilangan aukkokohtaan sijoitetut neljä saksalaisten konekivääriä tappoi tai haavoitti kaikki paitsi 11. Toinen hyökkäys Thiepvalia kohti oli myös tuhoisa: ”harvalukuiset” saksalaiset hyökkäsivät taakse jätetyn tukijoukon kimppuun, ja Thiepvalin kylää kohti edennyt joukko katosi koettaessaan palata brittien linjoille.

36. Ulsterin divisioona eteni ja valtasi Schwabenin linnakkeen. Mutta suurten tappioiden takia kenraali Morland määräsi 107. prikaatin hyökkäyksen seisahtumaan. Mutta viesti ei ehtinyt mennä perille. 109. prikaati hyökkäsi kohti saksalaisten Stuffin linnaketta. Sieltä ei tulitettu, se oli miehittämätön saksalaisten kenraalien virheiden takia. Niinpä brittitykistö tulitti liian nopeasti edenneitä omia miehiään, jotka etenivät kohti Stuffia. 1/3 miehistä kouli tai haavoittui, ja vain 50 päästä Stuff Redoubtiin. Sieltä saksalaiset ajoivat heidät asteittain vastahyökkäyksissään pois[11].

Suurten tappioiden syyt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Thiepvalin saksalaisia juoksuhautoja ilmasta käsin 1. kesäkuuta 1916.

Pääsyinä suuriin 1. päivän tappioihin pidetään vääränlaista tykistövalmistelua, sopimatonta taktiikkaa ja ettei tieto kulkenut rintamilta komentajille. Hyökkäyspaikka oli väärin valittu, joukkoja liian vähän. Tiedustelua ei tehty ja/tai tietoja ei otettu vakavasti. Saksalaisten puolustus oli luja. Hyökkääjiä suojannut sulkutuli pomppasi liian nopeasti eteen eikä suojannut enää brittejä[12].

Brittien komentaja Haig uskoi Sommessa tapahtuvaan läpimurtoon. Mutta monet muut brittien ja ranskalaisten upseerit eivät tähän luottaneet. Heidän eriävillä mielipiteillään ei ollut merkitystä[13]. Hyökkäävien ranskalaisten osuus pienennettiin aiotusta 25:stä viiteen divisioonaan. Somme valittiin hyökkäyspaikaksi vain siksi, että siellä kulki brittien ja ranskalaisten joukkojen välinen raja. Maasto oli saksalaisille monin paikoin edullinen, englantilaiset hyökkäsivät ylämäkeen. Saksalaiset miehittivät monia kukkuloita. Englantilaiset olivat jatkuvasti tekemillä pienillä iskuillaan saaneet saksalaiset tekemään kunnolliset puolustuslaitteet alun huterien tilalle[13] ja näin vaikeuttaneet Sommen operaatiota tahtomattaan huomattavasti.

Saksalaisten puolustus oli hyvin järjestetty: Kymmenen metrin syvyydessä betonibunkkereita joita yhdistivät syvät yhdyshaudat. Saksalaisten juoksuhautojen edessä oli tiivis piikkilankaeste.

Ympärysvallat alustivat hyökkäystä Sommessa valtavalla tulivalmistelulla joka kesti noin viikon. Tämä varoitti saksalaisia hyökkäyksestä, samoin kuin loikkarien antamat tiedot ja lentokoneista otetut valokuvat, joista näkyi lisääntynyt joukkojen keskitys.

Brittien tarkoitus oli, että laaja ja tehokas tykistökeskitys tuhoaisi saksalaisten asemat ja vastarinnan. Mutta brittien tykistövalmistelu ei ollut niin hyvä hyökkäystä ajatellen, kuin ranskalaisten. Briteiltä loppuivat usein tykistön ammukset. Lisäksi ammukset olivat useasti sirpaleammuksia, ei isoja räjähdeammuksia jotka tuhosivat tehokkaammin linnoitteita. Saksalaisten betonisuojat kestivät monesti tykistötulen. Tykistökeskitys ei katkaissut ampumahautoja suojaavia piikkilankojakaan.

Ilmatiedustelijoista näytti silti maasto kokonaan tuhotulta. Vaikka tiedusteluraportit kertoivat, että piikkilangat olivat yhä ehjiä, ja saksalaiset yhä maanalaisissa asemissaan, brittien upseerit eivät piitanneet siitä. Kaiken kukkuraksi saksalaisten tykistö säilyi suurelta osin toimintakykyisenä. Rawlinson ei halunnut lähettää tiedustelupartioita, vaikka Haig halusi. Myöskään Haigin käskyä, että epäonnistunut hyökkäys olisi keskeytettävä, ei noudatettu. Tulivalmistelun kranaattikuopat olivat etenemisen hidastajia ja saksalaisille oivia konekivääripesäkkeiden asemia. Rawlinsonin mukaan hyökkäys olisi tehtävä aamuhämärissä, mutta ranskalaiset halusivat hyökätä päivällä. Vieläpä maanalaiset miinaräjäytykset, joilla oli tarkoitus murtaa etummainen puolustuslinja, varoittivat saksalaisia välittömästi alkavasta hyökkäyksestä. Saksalaiset odottivat maanalaisissa suojissa tykistövalmistelun loppumista, ja miinaräjähdys oli selvä merkki jalkaväen hyökkäyksestä. Britit hyökkäsivät päivänvalossa tiiviinä rivistöinä aalto toisen jälkeen.[14][15] Tämä pisti miehet alttiiksi tappioille.

Hyökkääville brittijoukoille oli opetettu lähinnä eteneminen avorivissä ja pistinten käyttöä. Myös upseerit olivat vasta äsken koulutettuja, ja heille oli annettu määräys asettua alttiiksi vihollisen tulelle hyökkäyksen tekemiseksi. Niinpä upseeritappiot olivat kuusi kertaa miehistön tappioita isompia.[16].

Britit päättivät hyökätä monena aaltona saksalaisten juoksuhautoihin. Peräkkäin kulkevien sotilasrivistöjen väli oli sata – parisataa metriä. Hyökkäystä edeltänyt suuri tykistökeskitys ei tuhonnut piikkilankaesteitä, vaan pisti piikkilangan enemmän sykkyröille. Puolustajat olivat kaivautuneet jopa 3. kerrokseen syvälle maanalaisiin tunneleihin. Kun hyökkääjän tykistötuli taukosi, saksalaiset miehittivät kranaattikuopat konekivääreineen synnyttäen tilapäisen puolustuslinjan[17][18]. Britit räjäyttivät muutamissa kohdin rintamaa valtavia maamiinoja, jotka surmasivat satoja saksalaisia. Britit nousivat juoksuhaudoistaan. Sotilailla oli jopa 35 kg kantamus, joten nopeasta etenemisestä saksalaisten juoksuhaudoille ei ollut puhettakaan.

Kun 8D:n ensimmäinen brittien hyökkäysaalto eteni ei-kenenkään maan poikki saksalaisten vajaavahvuisen JR 180:n linjoille, saksalaiset eivät tulittaneet. Hyökkääjät luulivat tykistötulen tuhonneen saksalaisten taistelukyvyn. Upseerit etenivät joukkojen etunenässä. 250 metrin levyisen ei-kenenkään maan jälkeen tuli piikkilanka. Perässä tuli jo toinen hyökkäysaalto. Yhteensä neljä aaltoa näkyi saksalaisten asemiin. Brittien saksalaisin kohdistama sulkutuli liikkui liian nopeasti. Se osui liian aikaisin saksalaisten juoksuhautoihin, ennen jalkaväkeä. Sitten sulkutuli siirtyi tulittamaan toista saksalaista puolustuslinjaa. Niinpä saksalaiset saattoivat asettua juoksuhautoihin asemiin ennen brittijalkaväen saapumista. Eräässä paikassa konekiväärituli alkoi, kun britit olivat 100 m:n päässä saksalaisten linjoilta. Molemmat aallot jäivät esteiden eteen. Saksalaiset alkoivat tämän jälkeen tulittaa loukkuun jääneitä sotilaita niin monilla konekivääreillä, että papattava ääni muuttui rätinäksi[19]. Lopulta yhteensä neljä etenevää brittiketjua kaatui saksalaisten tuleen. Ei-kenenkään maalla oli tuhansittain kuolleita, kuolevia, haavoittuneita ja eläviä. Kello yhdeksän aikoihin kynnelle kykenevät olivat palanneet linjoilta takaisin.

Haavoittuneita brittisotilaita jäi ei-kenenkään maalle. He eivät uskaltaneet liikkua, koska pienikin liike aiheutti konekivääritulen. Niinpä haavoittuneita kuoli paljon seuraavina päivinä haavoihinsa, janoon ja uupumukseen.

Tieto ei kulkenut rintamalta Haigille. Haig luuli 2. heinäkuuta 8. AK:n olevan juoksuhaudoissaan. Yhä 3. heinäkuuta Haig määräsi joukkonsa hyökkäämään. 30 000 miestä hyökkäsi kohti Ovillersia. Tunnin päästä näistä oli kuolleina 2 400[20].

Maanalaiset pommiräjäytykset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lochnagarin miinan räjähdyskuoppa lokakuussa 1916.

Ennen hyökkäystä englantilaiset räjäyttivät suuria maahan kaivettuja räjähdyspanoksia lähellä saksalaisten linjoja. Sommen kalkkipitoiseen maahan oli helppo kaivaa tunneleita. Miinojen tarkoitus oli tuhota saksalaisten asemia ja suojata etenevää jalkaväkeä etulinjan puolustajien tulelta. 8 suurta ja 11 pienempää miinaa kaivettiin maan alle. 3 miinaa oli suurta, yli 20 tonnin. Seitsemän miinan räjähdemäärää oli kussakin 2,3 tonnia. Miinat räjäytettiin hyökkäyksen painopistealueella Albert-Babaumen tien molemmin puolin. Paikka oli Albertista itäkoilliseen lähellä La Boissellen kylää. Tien pohjoispuolinen miina oli ”Y Sap” ja eteläinen ”Lochnagar Mine” eli Lochnagarin miina. Kolmas suuri miina oli Hawthornen harjanteella Hamelista pohjoiseen. Lochnagarin miina painoi 27 tonnia. Se koostui kahdesta suuresta ammonaalipanoksesta, joista toinen oli 16 ja toinen 11 tonnia, 16 m syvällä 310 m pitkän tunnelin päässä. Tunneli ei ollut aivan saksalaisten rintaman kohdalla, mutta lähellä sitä ei-kenenkään maalla. Kun Lochnagarin miina räjähti 7:20 1. heinäkuuta 1916, maata nousi patsaana jopa 1 200 m:n korkeuteen. Räjähdys silpoi ja hautasi elävältä ainakin 300 miestä. Tuolla alueella oli saksalaisen 32. divisioonan 110. rykmentin 5. komppania, josta miina tappoi lähes kaikki. Miinaräjähdys hävitti noin sata metriä saksalaisten juoksuhautoja. Jonkun ajan kuluttua myös toinen suuri miina räjäytettiin. Räjähdyskraatterin läpimitta oli 67 metriä ja syvyys 16.5 metriä[21]. Kraatterin reunavallin korkeus oli jopa 4,6 m ja sen ulkorajan läpimitta oli 137 metriä. Kraatteri on jätetty muistomerkiksi. ”Y Sap” ei tiettävästi tappanut yhtään saksalaista, mutta jätti muutamia tilapäisesti loukkuun maanalaisiin suojiin. Hawthorn Ridgen iso miina tappoi noin 32 saksalaista ja jätti muita loukkuun maanalaisin suojiin. Heistä vain pieni osa pakeni ja loput pääsivät maan päälle vasta brittien hyökkäyksen jälkeen.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ Battle of Somme First World War. Viitattu 30.11.2012.
  2. ↑ First Day of the Somme – Map www.johndclare.net. Viitattu 17.9.2016.
  3. ↑ Andriensen 2009 s. 310
  4. ↑ a b Andrienssen 2009, s. 315
  5. ↑ Andrienssen 2009, s. 325
  6. ↑ Where Were the Current Day RA Regiments and Batteries on the First Day of the Somme? | The Observation Post www.theobservationpost.com. Viitattu 18.9.2016.
  7. ↑ a b Taylor 1971, s. 194
  8. ↑ First Day of the Somme – Ovillers www.johndclare.net. Viitattu 17.9.2016.
  9. ↑ First Day of the Somme – La Boiselle www.johndclare.net. Viitattu 17.9.2016.
  10. ↑ First Day of the Somme – Montauban www.johndclare.net. Viitattu 17.9.2016.
  11. ↑ First Day of the Somme – Thiepval www.johndclare.net. Viitattu 17.9.2016.
  12. ↑ Andrioenssen s. 339
  13. ↑ a b Taylor 1971, s. 183
  14. ↑ 50 taistelua jotka muuttivat maailman, Tim Newark, Gummerus 2001, ISBN 951-20-6139-2, s. 71–72
  15. ↑ Ensimmäinen maailmansota valokuvina, J.H.J Andrienssen 2009, s. 318, 325
  16. ↑ Taylor 185, s. 195
  17. ↑ Ensimmäinen maailmansota, AJP Taylor, WSOY Porvoo Helsinki 1971, s. 194
  18. ↑ Suuret taistelut maalla, merellä ja ilmassa, Alistair Revie Thomas Foster Burton Graham, ISBN 951-23-4699-0, Karisto Hämeenlinna 2005, s. 64
  19. ↑ Britannian historian verisin päivä alkoi Sommella jalkapallopotkulla hs.fi. Viitattu 15.9.2016. [vanhentunut linkki]
  20. ↑ Andrienssen 2009, s. 346
  21. ↑ Mining at La Boisselle (Arkistoitu – Internet Archive) Military Mining

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Middlebrook, Martin: The First Day on the Somme. Pen and Sword, 2003. ISBN 978-1844154654. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Sommen_taistelun_ensimmäinen_päivä&oldid=22280549”