Skelleftejoen vesistö
Skelleftejoen vesistö (ruots. Skellefteälvens avrinningsområde, vesistöaluetunnus 20) muodostuu Pohjanlahden Perämereen laskevan Skelleftejoen (ruots. Skellefteälven) ja sen sivujokien yhteisestä valuma-alueesta, jonka kokonaispinta-ala on 11 731 neliökilometriä. Se on yksi Ruotsin päävesistöalueista ja sen valuma-alue sijaitsee kokonaan Ruotsissa. Vesistöä on muokattu voimakkaasti vesivoiman tuottamiseksi.[1][2][3][4]
Pääuoma[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vesistön pääuomana on sen nimikkojoki Skelleftejoki, jonka kokonaispituus on 410 kilometriä.[5][6][a]
Vesistön valuma-alue[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Skelleftejoen vesistö sijaitsee kahden suuren vesistön Piitimenjoen vesistön (tunnus 13) ja Uumajanjoen vesistön (tunnus 28) välissä. Sillä on lounaispuolella yhteistä vedenjakajaa Uumajanjoen vesistön kanssa lähes koko matkan, mutta Skelleftejoen alajuoksulla niiden väliin tulee ensin Kålabodaånin vesistö (tunnus 23) ja sitten Bureälvenin vesistö (tunnus 21). Skelleftejoen vesistön koillispuolella on yhteistä vedenjakajaa pääasiassa Piitimenjoen vesistön kanssa, mutta täälläkin niiden väliin tulee alajuoksulla ensin Byskeälvenin vesistö (tunnus 18) ja sitten alempana Kågeälvenin vesistö (tunnus 19). Skelleftejoen joensuun ympärillä on mereen laskevia pienten ojien ja purojen valuma-alueita, joiden yhteispinta-ala on pieni. Ruotsin ja Norjan valtioraja seuraa vesistöjen vedenjakajaa ja luoteispuoliset norjalaiset vesistöt laskevat Atlanttiin.[3]
Valuma-alueen piirteitä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Valuma-alueen maaperän yleisimmät maalajit ovat moreeni (48,8 %), turve (16,4 %), kalliomaa (17,8 %), hiekka ja sora (0,8 %), multamaa (1,4 %), savimaa (0,4 %) ja jäätikköjokijäänteet (1,4 %), joiden lisäksi on vielä 12,8 % muita maalajeja. Alueen maankäyttöä esittävät maiden käyttöluokitukset, joiden mukaan alueella on metsämaita (57,5 %), soita ja kosteikkoja (11,7 %), kalliomaita (4,8 %), viljelymaita (0,6 %), taajamia ja pinnoitettuja alueita (0,5 %) sekä joutomaita (12,3 %). Näiden lisäksi on 12,7 % vesistöjä.[7]
Virtaamia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
| Skelleftejokiin keskivirtaamat kuukausittain joensuussa (1981–2013) |
|---|
SMHI on julkaissut tilastossaan Skelleftejokiin virtaamien päivittäiset keskivirtaamat vuosilta 1981–2013. Niiden mukaan joen suiston lähellä sijaitsevassa mittauspisteessä joen keskivirtaama (MQ) on 175 kuutiometriä sekunnissa (m³/s), keskiylivirtaama (MHQ) on 378 m³/s ja keskialivirtaama (MNQ) on 99,8 m³/s [7]. Toisen lähteen mukaan joen keskivirtaama on 162,5 m³/s, keskiylivirtaama (MHQ) on 420 m³/s ja keskialivirtaama (MNQ) on 46 m³/s [6]. Suurin kuukausittainen keskivirtaama 415,1 m³/s on mitattu toukokuussa 1988 ja pienin 42,7 m³/s heinäkuussa 2003. Viereinen kaavio esittää SMHI:n julkaiseman tilaston kuukausittaisten keskivirtaamien arvoista lasketut keskiarvot. Sen mukaan kevättulvat ja muut tulvat tasoittuvat keräämällä vesistöalueen järviin ja varastoaltaisiin vettä. Tilastoista ei enää erota voimakkaita tulvapiikkejä.[2]
Vesivoima[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vesistöalueella on patorekisterin mukaan 196 patoa, joista 52,5 % säännöstellään vesistöjä. Säännöstelykapasiteetti on 2 877 miljoonaa kuutiometriä.[7]
Skelleftejoen uomassa on 17 vesivoimalaitosta: Kvistforsen, Selsforsen, Krångfors, Granfors, Finnforsen, Båtfors, Rengård, Vargfors, Gallejaur, Grytfors, Bastusel, Slagnäs, Bergnäs, Riebnes, Sädva, Ringsele ja Sälla. Sivu-uomassa Petikånissa on vielä yksi pieni voimala Petiknäs. Voimalaoiden yhteisteho on 1 070 megawattia ja niiden vuosituotanto on noin 4 248 gigawattituntia.[4]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Huomautuksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Asia on luettu ruotsinkielisestä wikipediasta artikkelista sv:Skellefteälven.
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Skelleftejoen joensuu Lantmäteriet. Gävle: Lantmäteriet. Viitattu 21.12.2020. (ruotsiksi)
- ↑ a b Skelleftejoki (SE718882-175290) Vatteninformationssystem. Tukholma, Ruotsi: Länsstyrelsen. Viitattu 21.12.2020. (ruotsiksi)
- ↑ a b Thoms-Hjärpe, Christina: Län och huvudavrinningsområden i Sverige (PDF),Faktablad nr 10, 2002, SMHI, viitattu 13.12.2020 (ruotsiksi)
- ↑ a b Kuhlins, Leif: Skellefteälven, vattenkraft.info, viitattu 23.12.2020 (ruotsiksi)
- ↑ Eklund, Anna: Sveriges vattendrag (PDF), Faktablad nr 44, 2010, SMHI, viitattu 21.3.2021 (ruotsiksi)
- ↑ a b Om flödesstatistik för Sveriges vattendrag (Excel-tiedostoon, selitykset), 13.11.2009, rivit 990–1104, viitattu 13.12.2020 (ruotsiksi)
- ↑ a b c Skelleftejoen vesistö (Excel-lomake nro 41736), Vattenwebb, SMHI, viitattu 21.12.2020 (ruotsiksi)
