Simon Wright

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Simon Wright

Simon Wright (s. 19. kesäkuuta 1963, Manchester, Englanti) tunnetaan parhaiten entisenä AC/DC:n ja Ronnie James Dion rumpalina. Wright aloitti rumpujen soiton hyvin nuorena ja oli jo 13-vuotiaana itseoppinut rumpali. Wrightin omien sanojen mukaan hänen esikuviaan olivat Cozy Powell, John Bonham ja Tommy Aldridge. Wrightin ensimmäinen ammattimainen esiintyminen oli Girlschoolin Screamin Blue Murder Tour -nimisellä kiertueella.

Simon Wright liittyi AC/DC:n riveihin vuosiksi 1983-1989, kun alkuperäinen rumpali Phil Rudd poistui miehistöstä. Wright soitti rumpuja kolmella AC/DC-levyllä: Fly on the Wall, Who Made Who ja Blow Up Your Video.

Vuosina 1989-1993 ja vuodesta 2000 lähtien Wright on levyttänyt 6 albumia Dion riveissä. Uusin levytys on vuoden 2005 konserttitaltiointi Evil or Divine. Wright on vieraillut myös yhtyeissä UFO, Michael Schenker Group ja John Norum.

Vuonna 2005 Simon Wright vieraili Iron Maiden -tribuuttilevyllä. Hän on soittanut myös aiemmin cover-levyllä, vuoden 1998 julkaisulla Thunderbolt, joka oli kunnianosoitus hänen entiselle työnantajalleen, AC/DC:lle. Tällä hetkellä Wright soittaa Rhino Bucket- nimisessä yhtyeessä.

Simon Wrightin projekteja ovat tällä hetkellä Dion uusi albumi ja DVD On The Road With Simon Wright.

Tämä muusikkoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.