Shinbashi

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Shinbashin rautatieasema vuonna 2019
Kartta
Shinbashi

Shinbashi (jap. 新橋) on Tokion kaupunginosa Minaton erillisalueella. Se sijaitsee erillisalueen koillisosassa Ginzan liikealueen eteläpuolella. Shinbashi tunnetaan Tokiosta Jokohamaan johtaneen Japanin ensimmäisen rautatien pääteasemana, ja nykyisinkin Shinbashin rautatieasema on vilkas liikenteen solmukohta. Shinbashi on liike- ja viihdealuetta, joka yhdistetään etenkin Japanille tyypillisiin toimistotyöläisiin (salaryman ja office lady). Shinbashin itäpuolella pääosin Higashi-Shinbashin kaupunginosan alueella sijaitsee suuri Shiodomen pilvenpiirtäjäkompleksi.[1][2][3]

Shinbashin kaupunginosan pinta-ala on 0,47 neliökilometriä.[4] Se jakautuu kuuteen osa-alueeseen, jotka on numeroitu Shinbashi 1-chōme–Shinbashi 6-chōme. Niissä on yhteensä 2 874 asukasta (marraskuussa 2022).[5] Kaupunginosan väestötiheys on siten noin 6 100 asukasta neliökilometrillä.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaupunginosan nimi, kirjaimellisesti ’uusisilta’, viittaa Shiodomejoen yli 1600-luvun alussa rakennettuun siltaan. Sillan yli johti Tōkaidō-tiereitti, jota pidennettiin Shiban seutuvilta joen eteläpuolelta Edon keskustaan Nihonbashiin saakka. Sillan ”uutuus” saattoi viitata joko Tōkaidōn uuteen linjaukseen tai siihen, että se oli Shiodomejoen ylittävien siltojen joukossa uusi. Vuonna 1710 sillan pohjoispuolelle rakennettiin Shibaguchi-gomon-niminen portti, ja silta sai sen mukaan uuden nimen Shibaguchibashi. Sillan pohjoispuolista kaupunginosaa, joka sijaitsi Ginzan vierellä, alettiin kuitenkin tällöin kutsua nimellä Shinbashi. Edo-kaudella nykyisen Shinbashin aseman länsipuoli tunnettiin nimellä Karasumori (烏森), ja sinne kehittyi geishojen asuttama viihdealue (hanamachi) teehuoneineen.[1][6]

Meiji-restauraation jälkeen 1800-luvun lopulla Shibaguchibashin silta sai takaisin alkuperäisen nimensä. Sen lähelle joen eteläpuolelle avattiin vuonna 1872 Shinbashin rautatieasema, Tokion ja Jokohaman välisen rautatien pääteasema. Aseman myötä nimeä Shinbashi ryhdyttiin käyttämään myös Shiodomejoen eteläpuolisesta alueesta. Sen merkitys liikenteen solmukohtana voimistui, kun sinne avattiin hevosraitiovaunuyhteys Asakusasta vuonna 1882. Alkuperäinen Shinbashin asema ei kuitenkaan sijainnut nykyisen paikalla vaan sen itäpuolella Shiodomen alueella; nykyinen asema avattiin vuonna 1909 nimellä Karasumori. Kun rautatietä jatkettiin pohjoiseen Tokion rautatieasemalle saakka vuonna 1914, Shinbashin rautatieasema nimettiin Shiodomen asemaksi ja Karasumorin asema sai nimen Shinbashi.[1][6]

Ennen toista maailmansotaa Shinbashin alue kuului Tokion kaupungin Shiba-kun suuralueeseen. Kaupunginosan nimenä Shinbashi otettiin virallisesti käyttöön vuonna 1932.[6] Shiodomejoki täytettiin sodan jälkeen vuonna 1962, ja sen paikalle rakennettiin Tokion pääkaupunkimoottoritien haara. Shiodomen rautatieasema säilyi tavaraliikenteen käytössä vuoteen 1986 saakka. Sittemmin sen alueelle Shinbashin itäpuolelle on rakennettu uusi Shiodomen kaupunginosa pilvenpiirtäjineen. Alkuperäisen Shinbashin rautatieaseman paikalle valmistui 1800-luvun asemarakennuksen jäljennös vuonna 2003.[1]

Kaupunkikuva ja rakennukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Shinbashi on tiiviisti ruutukaavaan rakennettu kaupunginosa. Shinbashin rautatieasema sijaitsee sen koillisosassa. Naapurikaupunginosia ovat pohjoisessa Chiyodan erillisalueen Uchisaiwaichō ja Chūōn erillisalueen Ginza, idässä Minaton erillisalueen Higashi-Shinbashi, etelässä Shiba-Daimon ja Shiba-kōen sekä lännessä Nishi-Shinbashi. Kaupunginosan itärajalla kulkee pohjois–eteläsuuntainen pääkatu Chūō-dōri, länsirajalla Hibiya-dōri.[2]

Shinbashi on liike- ja viihdealuetta, joka liittyy pohjoisessa Ginzan liikekeskustaan. Ginzan rajalla Tokion pääkaupunkimoottoritien alla toimii Ginza Nine -niminen ostoskeskus. Kaupunginosassa on paljon ravintoloita, baareja ja karaokehuoneita, erityisesti Shinbashin rautatieaseman ympäristössä. Rautatieaseman läntisen sisäänkäynnin edustalla on suuresta mustasta höyryveturista tunnettu aukio SL-hiroba (”Steam Locomotive Plaza”), suosittu tapaamispaikka. Aukiota reunustaa New Shinbashi Building -ostoskeskus.[1][3]

Kaupunginosa on tunnelmaltaan rennompi kuin viereinen Shiodomen pilvenpiirtäjäalue, ja se yhdistetään erityisesti Tokion lukuisiin toimistotyöläisiin (salaryman ja office lady), jotka käyvät sen baareissa ja ravintoloissa. Shinbashi on myös yksi Tokion seksuaalivähemmistöjen suosimista alueista Shinjuku 2-chōmen ja Uenon ohella. Keskeisestä sijainnistaan huolimatta alue on säilyttänyt Tokion perinteisten työläiskaupunginosien (shitamachi) tunnelman. Shinbashin historiallisiin nähtävyyksiin kuuluu Karasumori-jinjan šintolainen pyhäkkö.[3]

Liikenne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Shinbashia palvelee vilkkaasti liikennöity Shinbashin asema, jota käyttävät JR Higashi-Nihonin Tōkaidō-linja, Yamanote-linja, Keihin–Tōhoku-linja ja Yokosuka-linja. Lisäksi asemalle päättyy Yurikamome-automaattimetro, joka johtaa Tokionlahdelle rakennetulle Odaiban viihdealueelle. Asemalta on vaihtoyhteys myös kahteen Tokion metron linjaan, Tōkyō metron liikennöimään Ginza-linjaan ja Toei-metron liikennöimään Asakusa-linjaan. Kaupunginosan länsireunalla kulkee Toei-metron Mita-linja, jonka Uchisaiwaichōn metroasema ja Onarimonin metroasema ulottuvat kaupunginosan puolelle.[2][1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f 日本大百科全書 / ブリタニカ国際大百科事典 小項目事典 / 百科事典マイペディア: 新橋 Kotobank. Viitattu 27.11.2022.
  2. a b c 日本地図 東京都 港区 新橋4丁目4 Mapion. Viitattu 27.11.2022.
  3. a b c Shinbashi Japan Experience. Viitattu 27.11.2022.
  4. 平成27年国勢調査 東京都区市町村町丁別報告 港区 東京都総務局統計部. Viitattu 27.11.2022.
  5. 各月1日現在の各総合支所管内別の町丁目別人口・世帯数(平成14年~令和4年) > 芝地区総合支所管内 > 2022年(令和4年) > 2022年(令和4年)11月 Minato City. Viitattu 27.11.2022.
  6. a b c 新橋(しんばし) Minato City. Viitattu 29.11.2022.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]