Toranomon

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Toranomon Hills Mori Tower -pilvenpiirtäjä
Kartta
Toranomon

Toranomon (jap. 虎ノ門) on Tokion kaupunginosa Minaton erillisalueella. Se sijaitsee erillisalueen pohjoisreunalla Tokion keisarillisen palatsin eteläpuolella. Toranomon on toimisto- ja liikealuetta, joka on rakentunut pohjois–eteläsuuntaisen Sakurada-dōri-kadun ympärille Toranomonin ja Kamiyachōn metroasemien välille. Kaupunginosan merkittävimpiä rakennuksia ovat Tokion Ōkura-hotelli ja Ōkura-taidemuseo sekä Toranomon Hills -pilvenpiirtäjäkompleksi.[1][2][3]

Toranomonin kaupunginosan pinta-ala on 0,51 neliökilometriä.[4] Se jakautuu viiteen osa-alueeseen, jotka on numeroitu Toranomon 1-chōme–Toranomon 5-chōme. Niissä on yhteensä 3 430 asukasta (marraskuussa 2022).[5] Kaupunginosan väestötiheys on siten noin 6 700 asukasta neliökilometrillä.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toranomonin kaupunginosa on saanut nimensä Edon linnan Toranomon-portilta. Kirjaimellisesti nimi tarkoittaa ’tiikerin porttia’. Portin nimi perustui kiinalaiseen perinteeseen neljästä eläimestä, jotka suojelevat eri ilmansuuntia; tiikerin portin esikuvana oli valkoinen tiikeri (byakko). Portti purettiin Meiji-restauraation jälkeen vuonna 1873, ja nykyisin siitä on jäljellä vain jäänteitä.[6][1]

2010-luvulta lähtien Toranomonin alue on kokenut suuria muutoksia, kun sen läpi on rakennettu Tokion toisen kehätien (kanjō dai-2-gōsen) puuttuva osa ja korkeita pilvenpiirtäjiä. Kehätien suunnittelu aloitettiin jo toisen maailmansodan jälkeen, mutta yksityisen maan hankkiminen sen rakentamista varten osoittautui vaikeaksi, ja tie alettiin tuntea jopa liikanimellä ”McArthurin haamutie” (maboroshi no McArthur-dōro). 1990-luvun lopulla tie päätettiin rakentaa tunneliin ja Toranomon Hills -rakennuskompleksi sen päälle. Tunneli ja Mori-kiinteistökehitysyhtiön rakennuttama 247 metriä korkea Toranomon Hills Mori Tower -pilvenpiirtäjä avattiin vuonna 2014. Avautuessaan tornitalosta tuli Midtown Towerin ohella yksi kaupungin korkeimmista rakennuksista.[7]

Kaupunkikuva ja rakennukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toranomon sijaitsee Shinbashin ja Akasakan alueiden välissä Tokion keisarillisen palatsin eteläpuolella. Naapurikaupunginosia ovat pohjoisessa Chiyodan erillisalueen Kasumigaseki, idässä Minaton erillisalueen Nishi-Shinbashi ja Atago, etelässä Shiba-kōen ja Azabudai sekä lännessä Roppongi ja Akasaka. Kaupunginosan läpi kulkee pohjois-eteläsuunnassa pääkatu Sakurada-dōri, joka risteää pohjoisessa Sotobori-dōri-kadun ja Tokion toisen kehätien kanssa. Tämä seutu on Toranomonin vilkasliikenteisintä aluetta.[1][2]

Toranomon Hills -hankkeen yhteydessä Mori-kiinteistökehitysyhtiö on rakennuttanut alueelle Toranomon Hills Mori Towerin lisäksi useita pilvenpiirtäjiä: vuonna 2020 valmistui toimistorakennus Toranomon Hills Business Tower, vuonna 2022 asuintorni Toranomon Hills Residential Tower.[8] Torneista korkein, 266 metriin kohoava Toranomon Hills Station Tower, sijaitsee uuden Toranomon Hillsin metroaseman yhteydessä, ja sen on tarkoitus valmistua vuonna 2023.[9] Mori-yhtiö rakennuttaa pilvenpiirtäjiä myös kaupunginosan eteläreunalle Toranomonin–Azabudain hankealueelle, josta on purettu vanha monimuotoinen ja pienimittakaavainen kaupunkialue. Sen tilalle alettiin vuonna 2019 rakentaa kolmea pilvenpiirtäjää, ostoskeskuksia ja muita toimintoja. Alueelle sijoittuu myös teamLab-taidekollektiivin museo.[10]

Uusien pilvenpiirtäjäkortteleiden lisäksi Toranomonin alueella on 1960-luvulla perustettu Tokion Ōkura-hotelli, joka rakennettiin 2010-luvulla uudelleen. Hotellin yhteydessä toimii Ōkura-taidemuseo, Japanin vanhin yksityinen taidemuseo.[3][1] Alueen toimitaloihin kuuluvat esimerkiksi TV Tokyon studiot, Japan Tobaccon toimitalo ja Japanin kansallinen painotoimisto. Kaupunginosassa sijaitsee myös Tokion Kotohira-gūn šintolainen pyhäkkö, joka siirrettiin paikalle Mitan kaupunginosasta vuonna 1679. Daimio Kyōgoku Takatomo pyhitti sinne Sanukin provinssin Kotohira-gūn pyhäkön kamin (Kotohira daigongen).[1]

Liikenne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toranomonia palvelee kolme Tokion metron asemaa. Tōkyō metron liikennöimä Hibiya-linja kulkee kaupunginosan läpi pohjois–eteläsuunnassa ja pysähtyy Toranomon Hillsin ja Kamiyachōn metroasemilla. Toranomon Hillsin asema avattiin vuonna 2020 palvelemaan sen yhteydessä sijaitsevaa pilvenpiirtäjäaluetta. Ginza-linja kulkee vuorostaan kaupunginosan pohjoisreunalla ja pysähtyy Toranomonin metroasemalla.[2][1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f 日本大百科全書 / ブリタニカ国際大百科事典 小項目事典 / 百科事典マイペディア: 虎ノ門 Kotobank. Viitattu 1.12.2022.
  2. a b c 日本地図 東京都 港区 虎ノ門3丁目 Mapion. Viitattu 1.12.2022.
  3. a b Lane, Greg: 5 Things to Do in Toranomon Tokyo Cheapo. Viitattu 1.12.2022.
  4. 平成27年国勢調査 東京都区市町村町丁別報告 港区 東京都総務局統計部. Viitattu 1.12.2022.
  5. 各月1日現在の各総合支所管内別の町丁目別人口・世帯数(平成14年~令和4年) > 芝地区総合支所管内 > 2022年(令和4年) > 2022年(令和4年)11月 Minato City. Viitattu 1.12.2022.
  6. 虎ノ門(とらのもん) Minato City. Viitattu 1.12.2022.
  7. 知恵蔵 / 知恵蔵mini: 虎ノ門ヒルズ Kotobank. Viitattu 1.12.2022.
  8. Toranomon Hills Area Project Mori Building Co., Ltd.. Viitattu 2.12.2022.
  9. Toranomon Hills Station Tower Mori Building Co., Ltd.. Viitattu 2.12.2022.
  10. Toranomon-Azabudai Project Mori Building Co., Ltd.. Viitattu 2.12.2022.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]