Shetlanninlammaskoira

Shetlanninlammaskoira
Avaintiedot
Alkuperämaa	Iso-Britannia (Shetlandsaaret)
Alkuperäinen käyttö	lampaiden paimennus
Nykyinen käyttö	seura- ja harrastuskoira
Elinikä	12–14 vuotta, joskus jopa 17 vuotta
Muita nimityksiä	shetlanninpaimenkoira, kääpiöcollie, minilassie, sheltti
FCI-luokitus	ryhmä 1, jaos 1 #88
Ulkonäkö
Paino	6–7 kg
Säkäkorkeus	narttu 32–38 cm, uros 34,5–39,5 cm
Väritys	soopeli, kolmivärinen (tricolour), sininen (blue merle), mustavalkoinen ja musta punaruskein merkein

Shetlanninlammaskoira on pienikokoinen, luonteeltaan iloinen ja aktiivinen koirarotu. Se sopii sekä perhe-, harrastus- että näyttelykoiraksi.

Ulkonäkö ja liikehdintä

Shetlanninlammaskoiralla on pitkä karva, joka on kuitenkin suhteellisen helppohoitoinen: se ei tuuheudestaan huolimatta takkuunnu eikä likaannu helposti. Turkkia kannattaa harjata selän kohdalta ja kyljistä vastakarvaan. Shetlanninlammaskoiran turkki on hyvin pehmeä ja sileä. Shetlanninlammaskoirilla on värityksestä riippuen joko mustat, ruskeat tai siniset silmät, jotka ovat mantelinmuotoiset. Uroksille tulee rintaan narttuja muhkeampi "leijonaharjas". Sheltin kuono on suippo ja häntä kaareutuu alas. Häntä on normaalisti erittäin tuuhea. Shetlanninlammaskoiran korvat ovat rotumääritelmän mukaisesti hieman lurpallaan päistä, mutteivat saa mennä täysin alas asti. Korvat saattavat helposti nousta pystyyn. Tätä voidaan ehkäistä laittamalla painot korviin. Painoina voidaan käyttää collienkorvavoidetta. Tai korvat voidaan liimata maitoliimalla karvoista,(Huom! ei korvalehdestä) taittumaan kauniisti alas koiran kasvuajaksi noin 2 -4 kk ikäisenä. Pienestä koostaan huolimatta shetlanninlammaskoira tarvitsee paljon liikuntaa, ja toisin sanoen sheltti on iso koira pienessä paketissa, eli tarvitsee liikunnan lisäksi paljon aktiviteettia. Sheltit ovat hyvin ketteriä koiria, jotka pärjäävät hyvin niin agilityssa, koiratanssissa, flyballissa ja tokossa.

Väritys

Rotua on neljää väriä:

Soopeli: ruskea puhtaana tai kaikissa vivahteissa kullasta mahonginväriin. Värin tulee olla syvä. Sudenharmaa ja harmaa eivät ole toivottavia. Rinta valkea.

Kolmivärinen (tricolour): syvä musta rungossa. Syvät punaisenruskeat merkit ovat toivottavia. Tassuissa, hännänpäässä, mahan alla, kauluksessa ja kuonon päällä saa olla valkoista, kun taas kyljissä, lantiolla tai selässä valkeat läiskät ovat ei-toivottuja, mutta vaaleat/valkoiset karvat ovat sallittuja, kunhan niitäkään ei ole läiskiksi asti.

Sininen (blue merle): puhdas hopeansininen, jossa on mustia laikkuja ja mustaa marmorointia. Syvät punaisen ruskeat merkit ovat toivottavia, mutta niiden puuttumisesta ei rangaista (tällöin väritarkenteena on bi-merle). Suuret mustat läiskät, liuskekiven tai ruosteen väri peitin- tai aluskarvassa eivät ole lainkaan toivottuja. Yleisvaikutelman on oltava sininen.

Mustavalkoinen ja musta punaruskein merkein: Valkoista saa esiintyä otsapiirtona (paitsi musta-ruskealla), kauluksessa, rinnassa, raajoissa ja hännän päässä. Valkoiset merkit ovat suotavia, mutta niiden puuttumisesta ei rangaista. Valkoiset läiskät rungossa ovat erittäin ei-toivottavia. Black & tan -väritys shetlanninlammaskoiralla on hyvin harvinainen, eikä sitä enää nykypäivänä ole tavattu.

Luonne ja koulutus

Shetlanninlammaskoira on luonteeltaan lempeä, mutta se voi olla vieraita kohtaan varautunut. Omaa perhettään kohtaan se on rakastavainen ja kiintyy perheeseensä voimakkaasti. Rodulla on taipumusta herkkähaukkuisuuteen, mikä on aiheellista ottaa huomioon jo pennun koulutuksessa. Joillain shelteillä on luonteen suhteen taipumusta miltei arkuuteen asti, muttei se ole toivottavaa eikä tyypillistä.

Shetlanninlammaskoiralle riittää peruskoulutus. Koulutuksen pitää olla kuitenkin tavallansa pehmeää, eikä kovia otteita saa käyttää rodun ns. herkkyyden vuoksi. Alkuperältään se on paimenkoira, minkä takia se saattaa lähteä paimentamaan esimerkiksi jäniksiä. Shetlanninlammaskoira on harrastuskoirana monipuolinen: Sen kanssa on mahdollista harrastaa esimerkiksi agilitya, tokoa, koiratanssia ja flyballia sekä näyttelyitä tai match show'ta eli leikkimielisiä näyttelyitä. Rotu on melko nopea oppimaan uusia asioita ja sillä on usein myös halu miellyttää – nämä piirteet ovat hyödynnettävissä koiran koulutuksessa.Shetlanninlammaskoirat ovat suhteellisen helppoja kouluttaa.

Alkuperä iso-Britannia.

Terveys

Shetlanninlammaskoira on suhteellisen terve rotu. Sillä esiintyy jonkin verran lonkkavikaa eli lonkkaniveldysplasiaa. Sen yleisin sairaus on silmäsairaus CEA (Collie Eye Anomaly), joka voi vakavimmillaan johtaa jopa sokeutumiseen. CEA:n lievemmät muodot, CRD/CH, eivät häiritse koiran näkökykyä, mutta coloboma voi aiheuttaa ablaation, jonka seurauksena verkkokalvo voi irrota ja koira sokeutua. Paras aika tutkituttaa, onko koiralla CEA, olisi 6 viikon ja myöhemmin 1 vuoden iässä. Nykyään myös ylimääräiset silmäripset (distichiasis, trichiasis, ektooppinen cilia) ovat yleistyneet shetlanninlammaskoirilla. Myös nämä voivat hyvin harvinaisissa ja vakavissa tiloissa johtaa koiran sokeutumiseen. Shelteillä tavataan toisinaan myös PRA:ta (Progressive Retinal Atrophy), joka johtaa aina koiran sokeutumiseen. Shetlanninlammaskoira elää usein sangen pitkäikäiseksi: Ei ole harvinaista, että yksilö on seitsemäntoistavuotias. Shelteillä myös voi ilmetä joskus sydänsairauksia, mutta niitä on vain harvoilla ja vanhoilla shelteillä.

Nimi

Sheltin nimi tulee tämän rodun alkuperäismaasta, Ison-Britannian saarivaltiosta, Shetlandinsaarilta. Rodusta käytetään toisinaan myös nimityksiä shetlanninpaimenkoira, kääpiöcollie, sheltti, "minilassie" ja hyvin edellistä muistuttava kääpiölassie.

Lähteet

Ulla Kokko: Koirien pikkujättiläinen. WSOY 2004, Shetlanninlammaskoira ry.

Aiheesta muualla

• Rotumääritelmä
• Shetlanninlammaskoirat ry
• Axi Marita: Elämää shetlanninlammaskoiran kanssa