September

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
September

Petra Linnea Paula Marklund (s. 12. syyskuuta 1984 Tukholma) on ruotsalainen poplaulaja, joka esiintyy englanniksi taiteilijanimellä September. Septemberin musiikkia säveltävät, sanoittavat ja tuottavat ruotsalaiset Jonas von der Burg, Niclas von der Burg ja Anoo Bhagavan. Syksyllä 2012 hän julkaisi ruotsinkielisen albumin omalla nimellään.

Musiikki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

September tuli Suomessa tunnetuksi vuonna 2005 kappaleellaan Satellites. Se soi paljon radioissa ja television musiikkikanavilla syksyllä 2005. Satellites oli naisen toiselta albumilta julkaistu single. Ensimmäisellä levyllään (September) hän oli tullut tunnetuksi Ruotsissa vuoden 2003 aikana. Tuon albumin kappaleista julkaistut singlet olivat La La La (Never Give It Up), We Can Do It ja September All Over.

Vuonna 2005 julkaistiin Septemberin toinen albumi In Orbit, jolta tuli monta radiohittiä. Levyn tunnetuimmaksi kappaleeksi nousi Satellites. Muut tunnetut kappaleet olivat myös Suomessa singleinä julkaistut Looking For Love, Flowers On The Grave, It Doesn't Matter sekä Cry For You.

Syksyllä 2007 julkaistu Septemberin uran kolmas albumi on nimeltään Dancing Shoes. Levyn ensimmäinen single Can't Get Over käväisi Suomen virallisella singlelistalla sijalla 10 (viikolla 28/2007). Albumin tunnetuimmaksi kappaleeksi nousi Until I Die joka soi Suomessa radioissa ja televisiossa. Kappaleesta julkaistu single ylsi julkaisuviikollaan (viikolla 2) Suomen virallisen sinlgelistan 16. sijalle. Seuraavalla viikolla single nousi jo 8. sijalle.

Lokakuussa 2012 hän julkaisi Ruotsissa omalla nimellään Inferno-levyn, jolla hän laulaa ruotsiksi. Se nousi heti julkaisun jälkeen Ruotsin albumilistan ykköseksi. Marklund kirjoitti levyn kappaleet yhdessä tiimin kanssa, johon kuului muun muassa Kent-yhtyeen laulaja-kitaristi-säveltäjä Joakim Berg. Levyn musiikkityyli on pop, kun September-taiteilijanimellä Marklund on viime vuosina julkaissut pääasiassa dance-musiikkia.

Septemberin musiikkia Ruotsissa julkaisee levy-yhtiö Catchy Tunes ja Suomessa levityksestä huolehtii Bonnier Music.

September voitti parhaan dance-artistin palkinnon NRJ Radio Awards -gaalassa vuonna 2006.

Septemberin pukeutumistyyli on hienostunut. Eniten hän tuntuu suosivan valkoisia mekkoja ja isoja, liehuvia huiveja. September kertoi fanisivuillaan olevansa hyvin tunteellinen ihminen, joka nauraa ja itkee paljon. Hän sanoi myös asuvansa vielä vanhempiensa luona.

Septemberin isä tekee töitä avaruustutkimuksessa ja äiti on ruotsalais-slovenialainen.

Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Studioalbumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kokoelma-albumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Singlet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Albumilta: September

  • La La La (Never Give It Up)  (2003)
  • We Can Do It  (2003)
  • September All Over  (2004)

Albumilta: In Orbit

  • Satellites  (2005)
  • Looking For Love  (2005)
  • Flowers On The Grave  (2006)
  • It Doesn't Matter  (2006)
  • Cry For You  (2006)

Albumilta: Dancing Shoes

  • Can`t Get Over  (2007)
  • Until I Die  (2007)
  • Because I Love You  (2008)

Albumilta: Love CPR

  • Mikrofonkåt  (2010)
  • Me & My Microphone  (2011)
  • Resuscitate Me  (2010)

Albumilta: Inferno

  • Händerna mot himlen  (2012)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]