Selviytymispakkaus
Selviytymispakkaus on pakkaus joka sisältää välineet joiden avulla voi selviytyä hätä- tai onnettomuustilanteessa. Selviytymispakkaus kuuluu esimerkiksi sotilaslentokoneiden, pelastusveneiden ja avaruusalusten varustukseen. Myös asumattomilla alueilla työskentelevillä lentäjillä ja metsureilla on usein varusteissan selviytymispakkaus. Lisäksi esimerkiksi maanjäristysalueella asuvien ihmisten suositellaan hankkivan selviytymispakkaus luonnonkatastrofin varalta.
Selviytymispakkauksen voi sekä koota itse että ostaa valmiina paketteina. Pakkauksia on erikokoisia ja niiden yksityiskohtainen sisältö vaihtelee olosuhteiden mukaan jossa pakkausta on tarkoitus käyttää. Pääpiirteittäin pakkauksessa tulisi olla varusteet ja työkalut joilla ihmisen on mahdollista suojautua luonnonvoimia vastaan, pysyä lämpimänä ja suorittaa tarvittava ensiapu. Lisäksi pakkauksessa tulisi olla riittävästi ruokaa ja juomaa sekä välineet pelastushenkilökunnan ohjaamiseksi paikalle. Riippumatta olosuhteista, lähes kaikissa selvitytymispakkauksissa on ainakin veitsi (usein linkkuveitsi tai monitoimityökalu), tulitikkuja, ensiapulaukku, päähuivi, kalastusvälineet, ompeluvälineet ja taskulamppu.
Sisällysluettelo |
Selviytymispakkauksen sisältö [muokkaa]
Suoja ja lämpö [muokkaa]
- Avaruushuopa - Voidaan käyttää sekä lämmittelyyn että merkinantoon.
- Hyönteisverkko
- Sadeviitta
- Pieni putkiteltta tai muu suoja
- Köysi tai vahvaa narua
- Sytytin ja sytytyspaloja
- Hattu tai muu päähine
- Villa- tai fleecepaita
Ensiapu ja terveys [muokkaa]
- Ensiapulaukku ja sidostarpeita
- Hyttysmyrkkyä
- Saippuaa ja käsidesinfiointiainetta
- Wc paperia
- Terveyssiteitä
- Tarvittavat reseptilääkkeet ja allergialääkkeitä
- Huulirasvaa
- Aurinkovoidetta
- Aurinkolasit
Ruoka ja juoma [muokkaa]
- Vähintään kolmen päivän annos pullotettua vettä
- Säilykeruokaa joko tölkeissä tai retkeilijoille tarkoitetuissa annospusseissa
- Vedenpuhdistin
- Metalliastia veden keittämistä varten
- Kattila tai muu astia ruuan valmistusta varten
- Vedenpuhdistustabletteja
- Ruokasuolaa
- Kokoontaitettavia astioita veden keräämistä ja kuljetusta varten
- Kalastusvälineet
- Teetä ja purukumia
Muita välineitä [muokkaa]
- Pilli ja merkinantopeili
- Hätäsoihtuja
- Linkkuveitsi tai monitoimityökalu
- Veitsenteroitin
- Kokoontaitettava saha
- Ompeluvälineet
- Muovipusseja
- Alumiinifoliota
- Kirves
- Tuliase ja ammuksia