Santana (yhtye)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Santana
Santana vuonna 1971
Santana vuonna 1971
Tiedot
Toiminnassa 1966
Tyylilaji latinorock
psykedeelinen rock
fuusiojazz
blues rock
poprock
Kotipaikka Yhdysvallat San Francisco, Yhdysvallat
Laulukieli englanti, espanja
Jäsenet

Carlos Santana
Gregg Rolie
Neal Schon
Michael Shrieve
Michael Carabello
Benny Rietveld

Levy-yhtiö

Columbia Records
Sony Music Entertainment
Polydor Records
Arista Records

Aiheesta muualla
Kotisivut
Carlos Santana 2003

Santana on vuonna 1966 perustettu yhdysvaltalainen rock-yhtye, joka on saanut nimensä meksikolaissyntyisestä laulaja-kitarististaan Carlos Santanasta. Yhtyeen musiikki, varsinkin varhainen tuotanto, on vahvasti latinovaikutteista. Santana oli hyvin suosittu 1970-luvun alussa, jolloin julkaistiin esimerkiksi kappale "Black Magic Woman".

Varhainen historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Santana perustettiin noin vuonna 1966 nimellä Santana Blues Band. Yhtye on nimetty sen keulahahmon, meksikolaissyntyisen kitaristin Carlos Santanan mukaan. Pian yhtyeen nimi vakiintui muotoon Santana. Levy-yhtiö Columbia teki Santanan kanssa levytyssopimuksen vuonna 1968. Santanan jäsenet ajattelivat, että ensimmäinen albumi voitaisiin nauhoittaa livenä. Niinpä he taltioivat myöhemmin vuonna 1968 joitakin omia keikkojaan. Yksi taltioinneista julkaistiinkin vuonna 1997, mutta yhdestäkään niistä ei tullut Santanan esikoisalbumia.

Yhtye pääsi esiintymään Woodstock-festivaaleille vuoden 1969 kesällä, kun promoottori Bill Graham, joka uskoi vahvasti yhtyeeseen, lupasi logistista tukea festivaalien järjestäjille vain, mikäli Santana saa esiintyä. Yhtyeen Woodstockissa soittama esitys kappaleesta "Soul Sacrifice" videoitiin, mikä nosti yhtyeen nopeasti yleisön tietoisuuteen.

Esikoisalbumi Santana ilmestyi kuukautta myöhemmin samana vuonna. Siitä tuli myyntimenestys ja levy soi paljon myös radioissa. Yhtye oli noussut hetkessä maailmankuuluksi.

1970-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1970 Santanalta ilmestynyt ensimmäiseltä albumilta julkaistu cover-single "Evil Ways" nousi nopeasti listaykköseksi. Samana vuonna yhtyeeltä julkaistiin heidän tunnetuin kappale "Black Magic Woman", joka oli alun perin Fleetwood Macin kappale. Myös cover-kappale Tito Puenten kappaleesta "Oye Como Va" oli hyvin suosittu ja nousi samoin nopeasti klassikoksi. Nämä kappaleet sisältyivät yhtyeen toiselle albumille Abraxas (1970), joka on Santanan myydyimpiä albumeita. Myöhemmin samana vuonna yhtyeeseen tuli Carlos Santanan lisäksi toinen kitaristi, Neal Schon. Hänen kanssaan julkaistiin vuonna 1971 kolmas, nimetön levy, joka sai hyvän vastaanoton, ja jolta kappaleet "Everybody's Everything" sekä "No One to Depend on" julkaistiin menestyneinä singleinä. Vielä samana vuonna Carlos Santana joutui riitoihin Michael Carabellon, yhtyeen conga-rumpujen soittajan kanssa. Kiistan seurauksena Carlos Santana erotettiin yhtyeestä. Yhtye ei kuitenkaan menestynyt yhtä hyvin ilman häntä, joten he kutsuivat Carlosin takaisin ja erottivat sen sijaan Michael Carabellon yhtyeestä. Yhtyeen alkuperäisestä kokoonpanosta oli tässä vaiheessa jäljellä Santanan itsensä lisäksi rumpali Michael Shrieve ja kosketinsoittaja-laulaja Gregg Rolie. Shrieve ja Santana ideoivat jazz-vaikutteisen Caravanserai-albumin. Muutoksia korosti funk-vaikutteinen, moderni basisti Douglas Rauch. Lisäksi levyllä vierailee Tom Rutley kontrabasistina.

Rolieta ja kitaristi Neal Schonia yhtyeen uudistunut, jazz-vaikutteisempi tyyli ei miellyttänyt, joten he erosivat. Sen jälkeen ryhmään liittyivät pianisti Tom Coster, lyömäsoittajat James Mingo Lewis, Rico Reyes ja Armando Peraza sekä basisti Douglas Rauch. Vuonna 1973 ilmestynyttä albumia Welcome pidetään yhtenä yhtyeen onnistuneimmista. Vuoden 1974 tienoilla Santanan suosio alkoi hiipua, joten päätettiin julkaista Greatest Hits -kokoelma, joka myi todella hyvin. Suosio alkoi palailla vuonna 1977 julkaistun Moonflower-levyn myötä. Santanan tyyli siirtyi lähemmäksi funkia, eikä musiikki ollut enää niin latinovaikutteista kuin aikaisemmin.

Myöhemmät vaiheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Santanan suosio alkoi hiipua taas 1980-luvulta lähtien, mutta suosio on hiukan kasvanut albumien Supernatural (1999) ja Shaman (2002) myötä. Niillä esiintyi tunnettuja vierailevia artisteja, kuten Eric Clapton, Rob Thomas ja Everlast. Vuoden 2005 albumilla All That I Am vierailee muiden muassa metalliyhtye Metallican kitaristi Kirk Hammett.

Jäsenet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nykyiset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Gregg Rolie – laulu, koskettimet, huilu (1966–1972, 2011–)
  • Carlos Santana – laulu, kitarat (1966–)
  • Neal Schon – kitarat (1971–1972, 2013–)
  • Benny Rietveld – basso (1990–1992, 1997–)
  • Michael Shrieve – rummut (1969–1974, 1988, 2013–)
  • Michael Carabello – lyömäsoittimet (1966–1967, 1969–1971, 2013–)

Entiset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Tom Frazier – kitarat (1966-1967)
  • Gus Rodriguez – basso (1966-1967)
  • Rod Harper – rummut (1966-1967)
  • David Brown – basso (1967-1971, 1974-1976)
  • Marcus Malone – lyömäsoittimet (1967-1969)
  • Bob Livingston – rummut ( 1967-1969 )
  • José Areas – lyömäsoittimet, trumpetti (1969-1977, 1988-1989)
  • Francisco Aguabella – lyömäsoittimet (1969-1971)
  • Tom Rutley – basso (1971-1972)
  • Coke Escovedo – lyömäsoittimet (1971-1972)
  • Pete Escovedo – lyömäsoittimet (1971, 1977-1979)
  • Rico Reyes – lyömäsoittimet (1971, 1972)
  • Victor Pantoja – lyömäsoittimet (1971)
  • Tom Coster – koskettimet (1972-1978, 1983-1984)
  • Richard Kermode – koskettimet (1972-1973)
  • Doug Rauch – basso (1972-1973)
  • James "Mingo" Lewis – lyömäsoittimet (1972)
  • Leon Thomas – laulu (1973)
  • Jeffery "Cheetah" Mayo – lyömäsoittimet (1978-1982)
  • Leon Patillo – laulu (1974-1975)
  • Leon "Ndugu" Chancler – rummut (1974-1976, 1988)
  • Jules Broussard – saksofoni (1974-1975)
  • Greg Walker – laulu (1975-1976, 1976-1979, 1983-1985)

  • Armando Peraza – lyömäsoittimet (1976, 1977-1990)
  • Raul Rekow – lyömäsoittimet (1976-2013)
  • Gaylord Birch – rummut (1976, 1991)
  • Graham Lear – rummut (1976-1984, 1985-1987)
  • Luther Rabb – laulu (1976)
  • Joel Badie – laulu (1976)
  • Byron Miller – basso (1976)
  • Pablo Telez – basso (1976-1977)
  • David Margen – basso (1977-1982)
  • Chris Solberg – kitarat (1978-1980)
  • Chris Rhyne – koskettimet (1978-1979)
  • Russell Tubbs – huilu (1978)
  • Alex Ligertwood – laulu (1979-1983, 1984-1985, 1987, 1989-1991, 1992-1994)
  • Alan Pasqua – koskettimet (1979-1980)
  • Orestes Vilató – lyömäsoittimet (1980-1987)
  • Richard Baker – koskettimet (1980-1982)
  • Chester Thompson – koskettimet (1983-2009)
  • Keith Jones – basso (1983-1984, 1989)
  • David Sancious – koskettimet (1984)
  • Chester D. Thompson – koskettimet (1984)
  • Alphonso Johnson – basso (1985-1989, 1992 )
  • Buddy Miles – laulu , kitarat (1986, 1987)

  • Sterling Crew – koskettimet (1986)
  • Walfredo Reyes – rummut (1989-1991, 1992-1993)
  • Billy Johnson – rummut (1991, 1994, 2000-2001)
  • Karl Perazzo – lyömäsoittimet (1991-2013)
  • Tony Lindsay – laulu (1991, 1995-2003, 2012-2013)
  • Myron Dove – basso , kitarat (1992-1996, 2003-2005)
  • Vorriece Cooper – laulu (1992-1993)
  • Oran Coltrane – saksofoni (1992)
  • Rodney Holmes – rummut (1993-1994, 1997-2000)
  • Tommie Bradford – rummut (1994)
  • Curtis Salgado – laulu (1995)
  • Horacio "El Negro" Hernandez – rummut (1997)
  • Ricky Wellman – rummut (1997)
  • Freddie Ravel – koskettimet (2009-2010)
  • Bill Ortiz – trumpetti (2000-2013)
  • Jeff Cressman – pasuuna (2000-2013)
  • Dennis Chambers – rummut (2004-2013)
  • Tommy Anthony – kitarat (2005-2013)
  • David K. Mathews – koskettimet (2011-2013)
  • Andy Vargas – laulu (2012-2013)

Aikajana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Studioalbumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Livealbumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kokoelmat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]