Ristiretkiaika
Wikipedia
Ristiretkiaika (1025/1050–1250/1300 jaa.) on Suomen rautakauteen liittyvä arkeologinen periodinimitys. Ristiretkiajan päättyessä Suomessa alkoi keskiaika.
Kun nimitys "ristiretkiaika" otettiin käyttöön 1800-luvun lopulla Karjalan tutkimuksen yhteydessä, tähän vaiheeseen ajoittuvien arkeologisten löytöjen uskottiin olevan samanaikaisia kuin Suomeen tehdyt (todelliset tai tarunomaiset) ristiretket. Nykyisin tiedetään, että ristiretkiaika alkoi heti viikinkiajan jälkeen ja kuuluu suurelta osin ristiretkiä varhaisempaan historiaan.
Ristiretkiajan katsotaan päättyvän, kun Suomen alueen asukkaat siirtyvät selvästi kristillisiin hautaustapoihin. Länsi-Suomessa tämä tapahtuu lopullisesti vuoteen 1250 tultaessa, Itä-Suomessa ja Karjalassa myöhemmin. Kristinuskon leviäminen Suomeen oli kuitenkin alkanut jo aikaisemmin. Ristiretkiajan katsotaan olleen rauhatonta aikaa, sillä Suomi jäi keskelle kahden laajentumishaluisen valtakunnan (Ruotsi ja Novgorod) sekä kirkkokunnan (katolinen ja ortodoksinen) yhteentörmäystä.
Ristiretkiaikaan ajoittuvat löydöt ovat peräisin lähinnä Lounais-Suomesta, Hämeestä, Etelä-Savosta ja Laatokan Karjalasta. Pienempi määrä asutusta oli muuallakin.
