Riikka Lehtonen
Wikipedia
Riikka Hannele Lehtonen (s. 24. heinäkuuta 1979, Kangasala)[1] on suomalainen lentopalloilija. Hän on kaikkien aikojen menestynein suomalainen lentopalloilija. Hän on voittanut urallaan muun muassa Lentopallon Mestareiden liigan, sekä neljän eri maan mestaruuden.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Ura
Lentopallon SM-liiga:
Lehtonen aloitti pääsarjauransa Oriveden Ponnistuksessa, Lentopallon SM-liigassa kaudella 1996-1997 vasta 17-vuotiaana. Heti ensimmäisellä kaudellaan hän voitti Suomenmestaruuden sekä Suomen Cupin kultaa Ponnistuksen väreissä. Lehtonen valittiin liigan All-Stars pelaajaksi historian nuorimpana pelaajana sekä vuoden tulokkaaksi SM-liigassa.
Sama tahti jatkui myös seuraavalla kaudella, kun Oriveden Ponnistus eteni loppuotteluun Lehtosen johdolla. Tällä kertaa joukkue ja Lehtonen joutuivat kuitenkin tyytymään hopeisiin mitaleihin, mutta samalla joukkue otti Suomen Cupin voiton. Kaksi vuotta Orivedellä vietettyään Lehtonen siirtyi Euran Raikuun pelaamaan. Eurassa Lehtonen jatkoi hyvää työtänsä. Hän voitti jo uransa kolmannen SM-mitalinsa vasta 19-vuotiaana, kun Eura eteni vakuuttavasti Suomenmestaruuteen sekä Suomen Cupin voittoon. Lehtonen valittiin jälleen liigan All-stars pelaajaksi. Kolme kautta SM-liigassa vietettyään Lehtonen siirtyi ammattilaiseksi Eurooppaan, Ranskaan.
Ranska:
20-vuotias Lehtonen jatkoi mitaliputkeaan Ranskan kovatasoisessa liigassa, kun hän voitti heti uransa ensimmäisellä ammattilaiskaudella La Rochetten riveissä pronssia, Pro A-liigassa. Myös seuraavalla kaudella Lehtosen mitaliputki sai jatkoa, kun La Rochette oli jälleen pronssilla. Kaksi vuotta La Rochetessa vietettyään Lehtonen siirtyi suurseura Cannesiin.
Cannesissa Lehtonen voitti ensimmäisellä kaudellaan Ranskan liigan ja Cupin sekä suurimman palkinnon, jonka seurajoukkue voi voittaa Lentopallossa, Mestareiden Liigan. Lehtosesta tuli historian ensimmäinen suomalainen Mestareiden liigan voittaja. Lehtosen ja Cannesin joukkueen lento jatkui myös seuraavalla kaudella, kun joukkue voitti jälleen kaiken, mitä heille oli tarjolla. Lentopallon Mestareiden liigan, Ranskan liigan ja Raskan cupin. Kaudella 2004 Lehtonen joutui tyytymään "vain" Ranskan Liigan voittoon sekä cup-kultaan, ja tällä kertaa Mestareiden Liigan pronssimitaliin. Kolme vuotta Cannesissa oli Lehtosen uran hienoimpia aikoja, mutta Lehtonen halusi uralleen uusia haasteita ja torjui Cannesin sopimuksen, ja lähti Italian A1-liigaan pelaamaan Vicenzan joukkueeseen.
Italia:
Vicenzassa ensimmäisellä kaudella Lehtosen mitaliputki katkesi, kun joukkue ei voittanut mitalin mitalia. Lehtonen vaihtoi kauden jälkeen seuraa suurseura Bergamoon. Bergamossa Lehtonen pääsi jälleen mestaruuksien makuun, kun hän voitti historian ensimmäisenä ja tähän mennessä ainoana suomalaisena lentopalloilijana Italian A1-liigan. Samalla kaudella hän pääsi nostamaan Italian SuperCupin pokaalin ilmaan ja pokkaamaan Mestareiden liigan pronssit tililleen. Lehtonen ehti käydä samalla kaudella myös pokkaamassa Malediivien maanmestaruuden. Kolme vuotta Italiassa vietettyään Lehtonen siirtyi kautta aikojen toisena suomalaisena lentopalloilijana Japanin liigaan pelaamaan.
Japani:
Lehtosen uusi seura Japanissa oli suurkaupunki Tokiossa. Japanin yhden ulkomaalaispelaajan kiintiö on tehnyt joukkueisiin pääsemisen todella hankalaksi, joten yleispelaajan aluevaltaus oli merkittävä Lehtoselle. Japanissa Lehtonen joutui kokomaan hurjan kulttuurin muutoksen. Joukkue harjoitteli yli kuusi tuntia päivässä, kun eurooppalaiset huippuseurat harjoittevat selvästi vähemmän, mutta laadukkaammin. Lisää ongelimia Lehtoselle toi muiden pelaajien englannin osaamattomuus. Lehtonen tarvitsi tulkkia pukuhuoneissa sekä harjoituksissa koko ajan. Lehtonen oli alkuvaikeuksista huolimatta joukkueensa johtopelaaja läpi kauden. Lopulta Tokion joukkue sijoittui liigassa 5. sijalle. Vuoden Japanissa oltuaan Lehtonen teki sopimuksen Eurooppaan, Turkkiin. Istanbulin huippujoukkue on Lehtosen uusi seura 2007-2008 kaudelle.
Turkki:
Riikka Lehtosen vatsalihas revähti juuri ennen kauden alkua istanbulilaisseuran harjoituksissa, minkä takia hän on joutui jättämään alkukauden avausottelut väliin. Vakifbank Günes sai Lehtosen viimein kentälle marraskuun lopussa, kun Lehtonen pelasi vastaanottajana takakenttäkierrokset rasittamatta vatsalihastaan. Lehtonen teki viimein kunnollisen paluun kentille, kun hän pääsi kentälle Euroopan cupin ottelussa. Hän pelasi sataprosenttisin tehoin, ja teki loistavan paluun takaisin kentille.
Lehtosen Vakifbank Günes eteni lopulta Euroopan Challenge cupin finaaliturnaukseen, jonka se voitti lopulta. Lehtonen valittiin Challenge Cupin parhaimmaksi hyökkäjäksi. Challenge Cupin lopputurnauksen jälkeen Turkin liigassa Lehtosen Vakifbankin otteet jäivät huonoiksi. Runkosarjan voittanut joukkue lähti välieriin suursuosikkina, mutta hävisi yllättäen 2-1 ottelusarjan. Lehtosen mielestä joukkueesta ei löytynyt tarpeeksi intohimoa voittamiseen.
[muokkaa] Beach Volley
Beach volleyssa Riikka Lehtonen on myös niittänyt mainetta. Hän voitti uransa ensimmäisen Suomenmestaruutensa beach volleyssa vasta 17-vuotiaana vuonna 1997. Parina Lehtoselle oli häntä vuotta nuorempi Saara Loikkanen. Lehtonen ja Loikkanen jatkoivat ylivoimaansa myös 1998 kaudella beach volleyssa kun he veivät jälleen Suomenmestaruuden. Kaudella 1999 Lehtosen parina beach volley kentillä oli Sirpa Lehtimäki, Loikkasen lopetettua beach volley uransa väliaikaisesti. Se ei Lehtosen mitaliputkea beach volley kentillä haitannut kun hän yhdessä parinsa Lehtimäen kanssa ottivat kolme peräkkäistä SM-pronssia 1999, 2000 ja 2001 kausilla. Kaudella 2000 Lehtonen valittiin vuoden naispelaajaksi beach-volleyssa. 2001 kauden jälkeen Lehtonen päätti pitää taukoa beach volleysta, ja keskittyä pelkästään lentopalloon.
Lehtonen palasi jälleen beach volleyn pariin 2005 kaudella uuden parinsa Annika Haapalan kanssa. Paluu oli loistava kun Lehtonen/Haapala voittivat SM-pronssia. Pari jatkoi yhteistyötään myös kaudella 2006 nimellä Lehtonen/Hurtamo. Tuloksena silloin oli SM-hopea, finaalissa tuli tappio alle 23-vuotiaiden Euroopan Mestareille Emilia ja Erika Nyströmeille. 2007 kaudella Lehtonen oli jättää beach volleyn kokonaan väliin, mutta halu rannalle oli kuitenkin liian kova. Lehtonen pelasi jälleen uuden parin kanssa. Tällä kertaa parina oli hänen pitkäaikainen ystävänsä Tanja Eteläaho. Lehtonen ja Eteläaho pelasivat hienon kauden beach volley kentillä, osallistumalla myös yhteen Maailmankiertueen turnaukseen. Kausi päättyi heidän Suomenmestaruuteensa Helsingissä pelatussa lopputurnauksessa.
[muokkaa] Saavutukset lentopallossa
Henkilökohtaiset:
- Vuoden tulokas 1997
- Vuoden naislentopalloilija 2001-2006
- Vuoden lentopalloilija 2000, 2002, 2003 & 2006
- Vuoden nais beach volley pelaaja 2000
- Challenge cupin paras hyökkääjä 2008
Muut saavutukset
- Mestareiden Liigan voitto 2002 ja 2003
- Mestareiden Liigan pronssia 2004 ja 2006
- Ranskan Liigan voitto 2002, 2003 ja 2004
- Ranskan Liigan pronssia 2000, 2001
- Ranskan Cup-kultaa 2003, 2004
- Ranskan Cupin hopea 2002
- Italian Liigan voitto 2006
- Italian Super Cupin voitto 2006
- Malediivien mestaruus 2006
- Suomenmestaruus 1997 ja 1999
- SM-hopea 1998
- Suomen Cupin voitto 1997, 1998 ja 1999
[muokkaa] Saavutukset beach volleyssa
Henkilökohtaiset:
- Vuoden naispelaaja 2000
Parinsa kanssa:
- 5 Suomenmestaruutta
- 3 SM-pronssia
[muokkaa] Joukkueet
2005-2006
Foppapedretti Bergamo
[muokkaa] Lähteet
- ↑ Kuka kukin on 2007, Otava 2006

