Puolan–Liettuan sota

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Puolan–Liettuan sota
Puolalaisen ratsuväen marssi Sejnyssä
Puolalaisen ratsuväen marssi Sejnyssä
Päivämäärä:

Elokuu-lokakuu 1920

Paikka:

Suwalkin ja Vilnan alue

Lopputulos:

Puolan voitto

Aluemuutokset:

Vilnan alue liitetään Puolaan

Osapuolet

Puolan lippu Puola
Flag of Central Lithuania.svg Keski-Liettuan tasavalta

Liettua

Komentajat

Puolan lippu Adam Nieniewski
Flag of Central Lithuania.svg Lucjan Żeligowski

Liettuan lippu Silvestras Žukauskas

Puolan–Liettuan sota oli aseellinen konflikti Puolan ja Liettuan välillä vuonna 1920. Sota käytiin kiistellyiden Vilnan ja Suwalkin alueiden hallinnasta. Taistelut kestivät vuoden 1920 elokuusta lokakuuhun. Liettualaisessa historiankirjoituksessa sota nähdään osana Liettuan itsenäisyystaistelua kun taas Puolassa se käsitetään osaksi Puolan–Neuvosto-Venäjän sotaalähde?. Sota päätyi Puolan voittoon ja kiistellyiden alueiden päätymiseen Puolan hallintaan.

Taustat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kiistellyt alueet, Keski-Liettuan tasavalta vihreällä.

Vilna oli ollut Liettuan suuriruhtinaskunnan vanha pääkaupunki, ja sen asemaa liettualaisille onkin kuvailtu samankaltaiseksi kuin Jerusalemin asemaa juutalaisille. Vilnan kaupungin valtaväestön muodostivat kuitenkin juutalaiset ja puolalaiset, ja sitä ympäröivällä maaseudulla asui sekaisin valkovenäläisiä ja liettualaisia. Puolassa taas suunniteltiin entisen Puola-Liettuan kaltaisen valtiorakennelman luomista uudelleen. Osana tätä politiikkaa puolalaiset olivat vallanneet Vilnan vuonna 1919. Länsivallat olivat sopineet Puolan itärajaksi niin sanotun Curzonin linjan, jolla tunnustettiin Puolan valta Suwalkin ja Seinain alueilla, mutta jossa Vilnan kysymys jätettiin ratkaistavaksi myöhemmässä alueellisessa kongressissa. Neuvosto-Venäjä teki rauhansopimuksen Liettuan kanssa vuonna 1920 tunnustaen Vilnan sekä Trakain, Lydan, Gardinasin ja Seinain alueet Liettualle kuuluviksi. Alueet olivat tuolloin Puolan miehittämiä ja tästä syystä Liettua salli Neuvosto-Venäjän siirtää joukkoja oman alueensa halki koko Puolan–Neuvosto-Venäjän sodan ajan.[1]

Iso-Britannia painosti Puolaa luovuttamaan sotatilanteen vuoksi Liettualle ja Puola lupasikin tehdä näin 10. heinäkuuta 1920. Puna-armeija lähestyi kaupunkia idästä ja liettualaiset lännestä, ja liittoutuneet olisivat halunneet Puolan luovuttavan kaupungin mieluummin Liettualle kuin puna-armeijalle. Puolalaiset kuitenkin viivyttelivät joukkojen poissiirtämisessä niin pitkään, että puna-armeija ehti kaupunkiin ennen liettualaisia. Neuvosto-Venäjä ei rauhansopimuksestaan Liettuan kanssa huolimatta luovuttanut aluetta Liettualle ennen Vistula-joella kärsimäänsä tappiota. Vilna luovutettiin Liettualle 27. heinäkuuta 1920.[2]

Ensimmäiset taistelut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Puna-armeijan eteneminen Puolaan ja Liettualle vuoden 1920 rauhansopimuksessa luvatut alueet.

Liettualaisten vallatessa alueita joilta puna-armeija vetäytyi he ylittivät Curzon linjan Seinaissa ja eräillä muilla alueilla. Puolalaisilla riitti taas parantuneen sotilaallisen tilanteen takia joukkoja liettualaisiakin vastaan, ja Suwalkissa alkoivat taistelut 28. elokuuta. Suwalki ja Seinai vaihtoivat omistajaa useaan otteeseen, mutta ne jäivät lopulta Puolalle. Samaan aikaan Puola aloitti sotatoimet vielä puna-armeijan hallussa olleita Grodnoa ja Lidaa vastaan estääkseen näiden alueiden luovuttamisen Liettualle. Puolalaiset aloittivat vielä syyskuun lopulla laajan hyökkäyksen liettualaisia vastaan, mutta osapuolet solmivat aselevon Suwalkin sopimuksella 7. lokakuuta 1920. Sen mukaan Vilna jäi liettualle ja Suwalki sekä Seinai Puolalle.[2]

Taistelu Vilnan alueesta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suwalkissa solmittu aselepo ei ehtinyt voimaan ennen kuin kenraali Lucjan Żeligowski aloitti kapinan 9. lokakuuta ja valtasi Vilnan alueen. Vilnan alue julistettiin Keski-Liettuan tasavallaksi ja Żeligowski sen johtajaksi. Liittoutuneet painostivat Puolaa, mutta se sanoutui irti asiasta. Asia siirrettiin Kansainliitolle joka esitti ratkaisuksi kansanäänestystä, jonka sekä Liettua että Puola torjuivat. Marraskuun alussa 1920 Żeligowskin joukot lähtivät etenemään kohti Kaunasia, mutta ne pysäytettiin Širvintosin ja Giedraičan taisteluissa. Taisteluiden jälkeen tie Vilnaan olisi ollut liettualaisille auki, mutta Liettuan hallitus taipui Kansainliiton sotilaskomission vaatimukseen sotatoimien päättämisestä.[2]

Seuraukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Julhallisuuksia Vilnassa alueen Puolaan liittämisen jälkeen vuonna 1922.

Vilnan kysymystä pohdittiin Kansainliitossa Belgian entisen ulkoministeri Paul Hymansin johdolla. Hyman ehdotti Liettuan jakamista Vilnan ja Kaunasin kantoneihin ja tasavallalle unionia muistuttavaa suhdetta Puolaan. Tätä ei kuitenkaan Liettuassa hyväksytty. Esitystä tarkennettiin, mutta sekin hylättiin Liettuan toimesta vuonna 1921. Liettuan armeija painosti hallitusta neuvottelujen aikana, ja Liettuan pääneuvottelija Ernestas Galvanauskasia vastaan tehtiin pommi-isku, jossa hän haavoittui. 8. tammikuuta 1922 Żeligowski järjesti Keski-Liettuassa sejmin vaalit. Äänestysprosentiksi ilmoitettiin 60 ja parlamentista tuli täysin puolalainen. Sejmin asialistalla oli vain kysymys suhteista Puolaan ja helmikuussa päätettiin Vilnan liittämisestä Puolaan. Puolan sejm hyväksyi ehdotuksen maaliskuun lopulla liittoutuneiden protesteista huolimatta.[2] Kansainliitto lopetti välitysyrityksensä koskien Vilnaa, ja tarjosi Liettualle korvauksena Klapeidaa ja de jure tunnustusta. Maaliskuussa 1923 suurlähettiläiden kongressi hyväksyi Puolan ja Venäjän välisen rajan sellaisena kuin se oli muodostunut Riian rauhassa vuonna 1921. Vilna ja Suvalkijan eteläosa jäivät Puolalle ja niiden mukana Puolaan muodostui 200 000 liettualaisen vähemmistö.[3]

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Kallio 2009, s. 201
  2. a b c d Kallio 2009, s. 202
  3. Kallio 2009, s. 204