Punakuusi

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Punakuusi
Picea rubens cone.jpg
Uhanalaisuusluokitus: Elinvoimainen [1]
Elinvoimainen
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheobionta
Kaari: Siemenkasvit Magnoliophyta
Alakaari: Havupuut Pinophytina
Luokka: Havupuut Pinopsida
Lahko: Mäntymäiset Pinales
Heimo: Mäntykasvit Pinaceae
Suku: Kuuset Picea
Laji: rubens
Kaksiosainen nimi
Picea rubens
(Sarg.) [1]
Levinneisyyskartta
Picea rubens levila.png
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Punakuusi Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Punakuusi Commonsissa

Punakuusi (Picea rubens) on Pohjois-Amerikan itäosista kotoisin oleva ainavihanta, keskikokoinen havupuu, joka kuuluu kuusten sukuun ja mäntykasvien heimoon.[2][3] Se on valittu Nova Scotian provinssipuuksi.[4]

Ulkonäkö ja koko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Täysikasvuinen punakuusi.

Punakuusi on pitkäikäinen puu, joka alkaa tuottaa siementä 15–20 vuoden iässä ja elää usein yli 350 vuoden ikäiseksi.[2] Se kasvaa keskimäärin 18–23 metriä korkeaksi ja rinnankorkeusläpimitaltaan 30–61 senttimetriä paksuksi. Suurin elossa oleva punakuusi on 33,5 metriä korkea ja 133 senttimetriä paksu ja kasvaa Great Smoky Mountainsin kansallispuistossa Pohjois-Carolinassa.[5]

Punakuusella on lähelle maanpintaa levittäytyvä juuristo, kapean kartiomainen latvus ja siirottavat haarat, jotka ympäröivät runkoa säännöllisinä kiehkuroina.[2][3] Runkoa peittää karhea, hilseilevä, harmaan- tai punertavanruskea kaarna.[3][6] Kuluvan kesän kasvainranka on paksuhko, kellanruskea ja kalju tai karvainen. Kärkisilmut ovat punertavanruskeat, pistäväkärkiset ja läpimitaltaan 5–8 millimetriä.[6] Lehdet ovat kiiltäviä, kellan- tai tummanvihreitä, taipuisia neulasia.[6][7] Yksittäinen neulanen on 8–25 millimetriä pitkä, teräväkärkinen, läpileikkaukseltaan neliskulmainen ja kauttaaltaan ilmarakojen peittämä.[6]

Muiden kuusien tapaan punakuusi on yksikotinen eli samassa yksilössä kasvaa sekä hede- että emikukintoja.[3] Käpymäiset kukinnot syntyvät heinäkuussa edellisten vuosikasvaimien oksanhankoihin mutta kehittyvät lopullisesti vasta seuraavan vuoden toukokuussa. Hedekukinnot ovat riippuvat ja kirkkaanpunaiset. Emikukinnot ovat pystyt ja kirkkaanvihreät, hivenen purppuranpunaiseen vivahtavat.[5] Emikukinnot kypsyvät syys–lokakuuhun mennessä luumunmuotoisiksi kävyiksi, jotka ovat vaaleanpunaruskeita ja pituudeltaan 3–5 senttimetriä.[5][6][7][8] Ohuiden ja pyöreäkärkisten käpysuomujen alle kehittyy ohutkuorisia ja siivekkäitä siemeniä.[3][7] Kävyt eivät säily pitkään puussa ja niistä vapautuneet siemenet itävät yleensä jo seuraavana keväänä.[5][7]

Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Punakuusi on kotoisin Pohjois-Amerikan itäosista. Sen luontainen levinneisyysalue ulottuu Kanadassa Cape Bretonin saarelle, Nova Scotiaan, New Brunswickiin, Etelä-Québeciin ja Kaakkois-Ontarioon sekä Yhdysvalloissa Maineen, New Yorkiin, Koillis-Pennsylvaniaan, New Jerseyn pohjoisosiin ja Koillis-Massachusettsiin. Se on levinnyt Appalakkien vuoristoa pitkin myös Marylandin länsiosiin, Länsi-Virginian itäosiin, Virginian pohjois- ja itäosiin, Pohjois-Carolinan länsiosiin sekä Tennesseen itäosiin.[2]

Elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Punakuusi kasvaa viileässä ja kosteassa ilmastossa aina 2 000 metrin korkeuteen asti.[2][6] Se kestää hyvin varjostusta ja viihtyy korvissa, humuspeitteisillä kallioilla sekä tuoreissa, niukkaravinteisissa metsissä.[2][7]

Käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Punakuusi on valkokuusen ohella Pohjois-Amerikan tärkeimpiä paperi- ja sahateollisuuden raaka-aineita. Sen puuaines on vaaleaa, kevyttä, suorasyistä ja sitkeää ja soveltuu erinomaisesti jousisoittimien rakentamiseen.[5] Pohjois-Amerikan intiaanit käyttivät punakuusen pitkiä juuria naruna ja tilkitsivät sen hartsilla koloja ja vuotavia saumoja.[8] 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa sen pihkasta valmistettiin teollisesti purukumia Mainessa.[2][5]

Punakuusi on monille lintulajeille tärkeä pesimä- ja suojapaikka ja ravinnonlähde. Sen kaarnaa, siemeniä ja neulasia käyttävät ravinnokseen myös lumikenkäjänis, puupiikkisiat ja muut pienet nisäkkäät.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Hämet-Ahti, Leena & Palmén, Annikki & Alanko, Pentti & Tigerstedt, Peter M. A.: Suomen puu- ja pensaskasvio. Helsinki: Dendrologian Seura, 1992. ISBN 951-96557-0-0.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Picea rubens IUCN Red List of Threatened Species. International Union for Conservation of Nature, IUCN, www.iucnredlist.org. (englanniksi)
  2. a b c d e f g h Janet Sullivan: Picea rubens Fire Effects Information System. USDA Forest Service. Viitattu 8.4.2011. (englanniksi)
  3. a b c d e Alanko, 67.
  4. Red Spruce Viitattu 21.4.2011. (englanniksi)
  5. a b c d e f Blum, Barton: Picea rubens Northeastern Area State & Private Forestry. Viitattu 18.8.2009.
  6. a b c d e f Hong Song: Picea rubens Flora of North America. Viitattu 18.8.2009.
  7. a b c d e Alanko, 72.
  8. a b Picea rubens The Gymnosperm Database. Viitattu 25.4.2011. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]