Ilmarako

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Ilmarako tomaatin lehdellä.

Ilmarako (m. kreik. stoma, mon. stomata) on pieni reikä kasvin lehden pinnassa. Kaasujen vaihto ilman ja lehden välillä tapahtuu ilmarakojen kautta. Päivän aikana, kun on valoisaa, hiilidioksidi menee sisään ja vesihöyry poistuu. Ilmaraot eivät ole vain reikiä, vaan ne liikkuvat. Illalla, kun aurinko laskee ja ei ole enää riittävästi valoa fotosynteesiä varten, ne sulkeutuvat. Ne sulkeutuvat myös, jos on kuiva ilma tai kuiva maa, koska yksi prioriteetti kasvilla on veden säästö. Toinen prioriteetti on, että hiilidioksidia on riittävästi, jotta fotosynteesi ei hidastu.

Ilmarakoja voi olla jopa satoja yhtä neliömillimetriä kohti. Seurauksena on, että yhdessä lehdessä voi olla miljoonia ilmarakoja. Jokainen ilmarako on suorasti herkkä valolle, hiilidioksidille, vesihöyrylle, lämpötilalle ja kasvihormonille, ja epäsuorasti herkkä myös juuriston olosuhteille.

Kasveilla on sisäinen kello, ja kello vaikuttaa myös ilmarakojen toimintaan. Jos kasvi siirretään lampun alle, ilmaraot sulkeutuvat illan aikana ja avautuvat uudelleen aamulla, vaikka valoa on koko ajan. Jos kasvi siirretään pimiöön, ilmaraot avautuvat aamun aikana. Jos on valoa, ne eivät sulkeudu täydellisesti. Jos on pimeä, ne avautuvat vain osittain.

Ilmaraon rakenne on reikä ja kaksi solua sen ympärillä. Nämä kaksi ”huulisolua” liikkuvat, ja niiden tilavuus ja muoto muuttuvat. Yleistä on, että ilmaraot sijoittuvat vain lehden ”abaxial” ala-pinnalle, tai molemmalle pinnoille lajista riippuen.

Veden haihdunta vaikuttaa myös lehden lämpötilaan, koska veden haihduttaminen kuluttaa energiaa.

Ilman sulkeutuvia ilmarakoja kasveja olisi vain kosteilla paikoilla. Voimme nähdä ne vain mikroskoopin avulla, mutta ilmaraot vaikuttavat metsän ja viljan kasvuun ja siihen, miten säännöllisesti on kasteltava puutarhaa.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Grace J. (1983) Plant-atmosphere relationships. Chapman and Hall, London. ISBN 0-412-23180-8.
  • Jarvis P. G., Mansfield T. A. (1981) Stomatal Physiology. Cambridge University Press, Cambridge. ISBN 0-521-23683-5 (HB) ISBN 0-521-28151-2 (PB)
  • Meidner H., Mansfield T. A. (1968) Physiology of Stomata. McGraw-Hill, London.
  • Taiz L., Zeiger E. (2002) Plant Physiology (3rd edition). Sinauer, Sunderland. ISBN 0-87893-823-0.
  • Weyers J., Meidner H. (1990) Methods in Stomatal Research. Longman, Harlow. ISBN 0-582-03483-3.
  • Willmer C., Fricker M. (1996) Stomata (2nd edition). Chapman and Hall, London. ISBN 0-412-72500-2 (HB), ISBN 0-412-57430-6 (PB).