Pornoelokuva
| Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkelille asianmukaisia lähteitä. |
Pornoelokuva on pornografian elokuvana toteutettu muoto. Pornoelokuvissa kuvataan erilaisia seksuaaliakteja. Pornoelokuvateollisuus on suurin filmiteollisuuden muotolähde? ja pelkästään Yhdysvalloissa kuvataan vuosittain noin 20 000 täysmittaista pornoelokuvaa.
Sisällysluettelo |
Historia [muokkaa]
Elokuvakameran keksimisen jälkeen sitä on käytetty pornoelokuvien kuvaamiseen kautta aikain, mutta alkuaikoina jouduttiin pitämään matalaa profiilia ja elokuvia näytettiin vain koti- ja yksityistiloissa. Pornoelokuvien historia on yhtä pitkä kuin muidenkin elokuvien. Patrick Robertsonsin Film Factsien mukaan ensimmäinen varmasti taltioitu pornoelokuva tehtiin vuonna 1908 Ranskassa ja se oli nimeltään A L'Ecu d'Or ou la bonne auberge, tosin argentiinalainen El Satario saattaa olla vanhempi ja se on ajoitettu vuosille 1907-1912.
Pornoelokuvien suosio kasvoi 1920-luvulla, jolloin myös mykkäelokuvat löivät itsensä läpi. Pornoelokuvia näytettiin yleensä bordelleissa tai vastaavissa paikoissa. 1970-luvulla Yhdysvalloissa laillistettiin teatterit, joissa näytettiin pornoelokuvia. Samoihin aikoihin seksikauppoihin tuli kolikoilla toimivia automaatteja, jotka näyttivät pornoa. 1970-luvulla tehtiin myös ensimmäiset ison budjetin elokuvat, kuten eräs kuuluisimmista pornoelokuvista, Syvä kurkku.
1980-luvulla yleistyivät kotivideonauhurit ja pornoteollisuus kasvoi valtavasti, kun ihmiset saattoivat kodeissaan katsoa vaivattomasti pornoelokuvia. Porno alkoi poistua elokuvateattereista. Myös kotipornon tekeminen kotikäyttöön suunnattujen videokameroiden ansioista alkoi. 1990- ja 2000-luvuilla internetin ja DVD-videoiden tultua yleisiksi pornoteollisuus on kasvanut entisestään ja pornotuottajia on maailmanlaajuisesti satoja ja vakituisia pornonäyttelijöitä tuhansia.
Pornoelokuvien luonne [muokkaa]
Pornoelokuvien pääasiallinen sisältö on seksuaaliakteissa, mutta monissa pornoelokuvissa on myös jonkinlainen juoni.
Pornoelokuvat ovat usein epärealistisia. Niissä pyritään näyttävyyteen todenmukaisuuden kustannuksella. Esimerkiksi naisilla on usein plastiikkakirurgian avulla suurennetut rinnat ja miesnäyttelijöiksi valitaan henkilöitä, joilla on keskivertoa suurempi penis. Myös siemennestettä näytetään pornoelokuvissa enemmän, kuin mitä oikeasti siemensyöksyssä tulee. Samoin esimerkiksi osapuolet saavat orgasmin lähes aina samaan aikaan. Myös seksuaaliset aktit tapahtuvat usein sosiaalisissa tilanteissa, joissa niitä ei oikeasti usein tai koskaan tehdä. Pornoelokuvien tilanteet liittyvätkin usein erilaisiin seksifantasioihin.
Pornoelokuvat voidaan tehdä suunnitelmallisesti monissa osissa ja monen kameran kanssa tai sitten koko seksuaaliakti voidaan kuvata yhdellä kameralla ja yhdellä otolla. Äänet voidaan äänittää jälkikäteen. Ainakin Thaimaassa pornoelokuvia on tehty laittomasti siten, että on piilotettu kameroita hotellihuoneisiin ja myyty näin saatu taltiointi sitten pornoelokuvana. Nimestään huolimatta pornoelokuvat ovat usein lyhyempiä pätkiä eivätkä täysmittaisia elokuvia. Jonkin verran, esimerkiksi 1970-luvulla Ranskassa, on tehty täysmittaisia elokuvia, joissa on huolellisesti suunniteltu juoni, jonka seassa on pornoelokuvalle tyypillisiä rakastelukohtauksia.
Pornoelokuvilla on todettu olevan vaikutusta ihmisten seksuaalikäyttäytymiseen. Niistä otetaan toisinaan mallia rakasteluun.
Pornoelokuvien lajityypit [muokkaa]
Vaikka useimmat pornoelokuvat esittävät heteroseksiä, on pornoelokuvissa yhtä paljon vaihtelua kuin muussakin pornossa seksuaalisuuden muotojen suhteen.
Erikseen on olemassa piirrettyjä pornoelokuvia eli niin sanottua hentaita, joissa kuvataan piirroshahmojen seksuaaliakteja. Tyylisuunta ja lainasana ovat kotoisin Japanista. Usein piirroselokuvissa on äärimmäisiä tilanteita, kuten raiskauksia, joita tavallisissa pornoelokuvissa on harvoin. Niissä on myös usein fantasiamaailman aineksia, kuten hirviöhahmoja tai muita olentoja. Yksi tunnetuimmista hentain alatyypeistä on niin sanottu lonkeroporno, jossa lonkeromaiset hirviöt käsittelevät kohteitaan seksuaalisesti.
Esiintyjiä [muokkaa]
Tunnetuimpia pornoelokuvien näyttelijöitä ovat esimerkiksi John Holmes, Peter North, Ron Jeremy, Rocco Siffredi, Ginger Lynn, Jenna Jameson, Briana Banks ja Traci Lords. Suomalaisista näyttelijöistä tunnetuimpia ovat Henry Saari, Rakel Liekki, Mariah ja Mr. Lothar
Kirjallisuutta [muokkaa]
- McNeil, Legs & Osborne, Jennifer sekä Pavia, Peter: Alaston Hollywood: Pornoelokuvateollisuuden sensuroimaton historia. (The other Hollywood: The uncensored oral history of the porn film industry, 2005.) Suomentanut Ike Vil. Helsinki: Like, 2007. ISBN 978-952-471-800-4.
Aiheesta muualla [muokkaa]
- Adult Film Database (Varoitus: sisältää pornografista aineistoa) (englanniksi)
- Porno Movie
Sivulta puuttuu