John Holmes
| Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkelille asianmukaisia lähteitä. |
| John Holmes | |
|---|---|
| Syntynyt | 8. elokuuta 1944 |
| Kuollut | 13. maaliskuuta 1988 Los Angeles, Yhdysvallat |
| Oikea nimi | John Curtis Estes |
| Muut nimet | The King of Porn The Sultan of Smut Johnny Wadd Wonderland |
| Kotoisin | Ashville, Ohio, Yhdysvallat |
| Siviilisääty | avioliitossa |
| Silmien väri | ruskeat |
| Hiusten väri | ruskeat |
| Pituus | 188 cm / 30 cm |
| Paino | 66 kg |
John Holmes (oikealta nimeltään John Curtis Estes, 8. elokuuta 1944 Ashville, Ohio – 13. maaliskuuta 1988 Los Angeles) oli amerikkalainen pornonäyttelijä.
John Holmes näytteli noin 2 500 pornoelokuvassa 1970-luvun alusta alkaen ja häntä pidetään kaikkien aikojen suurimpana miespuolisena pornotähtenä. Holmes oli tunnettu ennen kaikkea suuresta peniksestään, jonka arvioitiin olevan noin 30 senttiä pitkä. Luke Fordin arvion mukaan Holmes oli harrastanut seksiä 3 000 naisen kanssa vuoteen 1981 mennessä.
Sortuminen huumeisiin 1970-luvun lopulla ja tutustuminen järjestäytyneeseen rikollisuuteen kirjasivat entisen tähden rikosrekisteriin varkauksia ja väärennöksiä. Huumeiden käytön seurauksena Holmes ei pystynyt enää esiintymään pornoelokuvissa.
Rahapulassaan hän myi sekä itseään että 16-vuotiasta tyttöystäväänsä Dawn Schilleria. Vuonna 1983 valmistunut The Private Pleasures of John C. Holmes jäi tähden ainoaksi kokopitkäksi homoelokuvaksi. Holmesin heterofanit eivät olleet tietoisia tähden jo vuosia jatkuneista biseksuaalisista kokeiluista.
Holmes tunnetaan myös vuonna 1981 sattuneista raaoista Wonderlandin murhista, joihin hänen epäiltiin osallistuneen. Holmes kieltäytyi kertomasta tietojaan teoista oikeudessa ja sai vankilatuomion oikeuden halventamisesta. Aiheesta on tehty vuonna 2003 elokuva Wonderland Murders, jossa Val Kilmer näyttelee Holmesia. Myös vuonna 1997 tehdyn elokuvan Boogie Nights juonessa ja Mark Wahlbergin esittämässä Eddie Adams -nimisessä päähahmossa on selviä yhtymäkohtia John Holmesin elämään.
Vuonna 1985 Holmes todettiin HIV-positiiviseksi. Suojaamatonta seksiä elokuvissaan harrastanut sekä huumeita käyttänyt näyttelijä kuoli AIDS:iin vuonna 1988, 43-vuotiaana. On kiistanalaista, käyttikö Holmes suonensisäisiä huumeita, sillä sekä Holmesin entinen vaimo että tämän läheinen ystävä Bill Amerson kertoivat Holmesin pelänneen neuloja. Sen sijaan Holmesin tiedettiin käyttäneen kokaiinia ja muita kovia huumeita vuosikausia.
John Holmes on myös tunnettu viiksistään sekä laukeamishetkellä aavistuksen suusta ulos työntyvästä kielestään.
Rock-yhtye Popeda on tehnyt Holmesista kappaleen John Holmes, joka julkaistiin albumilla Pohjantähden alla vuonna 1985.
Aiheesta muualla [muokkaa]
- John Holmes Internet Movie Databasessa (IMDb.com) (englanniksi)
Sivulta puuttuu