Pentti Lindegren

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Pentti Lindegren (s. 18. joulukuuta 1940 Hauho) on suomalainen entinen jääkiekon puolustuspelaaja ja nykyinen urheilutoimittaja ja -selostaja sekä jääkiekkoasiantuntija. Hän oli ensimmäinen suomalainen läpimurron ulkomaille tehnyt ammattilaisjääkiekkoilija Suomessa.

Lindegren pelasi urallaan Suomessa HIFK:ssa, Karhu-Kissoissa SM-sarjaa sekä Reippaassa I divisioonaa. Suomessa hän pelasi vain seitsemän kautta, joista HIFK:ssa kului vuodet 19611965 ja 1967. Lindegren pelasi yhteensä 108 SM-sarjaottelua tehoin 9+9.

Syksyllä 1965 Lindegren solmi ensimmäisenä suomalaisena ammattilaissopimuksen Ruotsin toiseksi ylimmällä sarjatasolla pelanneen Rögle BK:n kanssa. Paikallisen lääketehtaan tuella pyörinyt Rögle keräsi kovan joukkueen, jossa pelasi Lindegrenin lisäksi myös Ruotsin ensimmäinen NHL-pelaaja Ulf Sterner. Rögle nousi pääsarjaan ja Lindegren siirtyi seuraavaksi kaudeksi AIK:hon, jossa oli sarjan parhaita puolustajia. Kaudet 19681973 Lindegren pelasi Tranebergissä, Hammarbyssä ja Malmössä.

Lindegren pelasi Suomen maajoukkueessa kuusi ottelua. Mukaan mahtuivat myös yhdet Jääkiekon maailmanmestaruuskilpailut vuonna 1965.

Lindegren on toiminut vuodesta 1977 lähtien laajaa arvostusta jääkiekkopiireissä nauttivana urheilutoimittajana. Hänen ensimmäinen virkansa oli Suomen Jääkiekkoliiton kausijulkaisun toimittaminen. Lindegren on tullut suosituksi selostuksistaan ensin MTV3:lle 1990-luvulla Hockey Night- ja NHL Power Week -lähetyksissä sekä myöhemmin Canal+:lle erityisesti NHL-peleissä. Hän on myös ollut kuuluttajana HIFK:n ja Jokereiden SM-liigapeleissä sekä kaksissa MM-kisoissa. Tällä hetkellä Lindegren tekee selostustyötään Nelonen Sportille ja Nelonen Sport Prolle selostaessaan NHL:ää, KHL:ää ja Sveitsin liigaa.

[muokkaa] Saavutukset ja palkinnot

[muokkaa] Lähteet

Wikiquote-logo-en.svg
Wikisitaateissa on kokoelma Pentti Lindegren -sitaatteja.
Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia tai muita samantapaisia artikkeleita.
Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruudet
Muuttujat
Toiminnot
Valikko
Osallistuminen
Tulosta tai vie
Työkalut