Pentti Kemppainen

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Pentti Olavi Kemppainen
Syntynyt 1945[1]
Helsinki
Kansallisuus suomalainen
Ammatti toimittaja, tutkija

Pentti Olavi Kemppainen on suomalainen radiotoimittaja, valtiotieteen tohtori ja radiotutkija[2]. Hän aloitti Yleisradion toimittajana vuonna 1966 nuorten ohjelmien palveluksessa ja teki sen ensimmäistä pop-musiikkiohjelmaa[3] ja oli mm. Suomen ensimmäinen radio-dj esiintyen nimellä Poppamies vuonna 1970[4]

1970-luvulla Kemppainen toimitti myös Yleisradion asiaohjelmia kuten Taiteessa tapahtuu, Kirjakanava, Kello 12:n mietelause sekä Neuvostoliittoa esittelevä Näin naapurissa -sarja[5]. Hän myös ohjasi Salvador Dalin elämästä kertovan kuunnelman Ahne nero sekä suositun Nalle Puh -luentasarjan, jossa lukijoina olivat Matti Pellonpää ja Kari Väänänen. 1990-luvulla Kemppainen toimi Yleisradion Radiomafia-kanavan ohjelmajohtajana.

Kemppainen julkaisi tohtorinväitöskirjansa Radion murros Helsingin yliopiston Valtiotieteellisen tiedekunnan Viestinnän laitoksella vuonna 2001 [6] [7]. Vuonna 2011 hänelle myönnettiin viestinnän dosentin arvo. Kemppainen on myös konsultoinut Liikenne- ja viestintäministeriötä ääniradion tulevaisuudennäkymistä [8]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kemppainen, Pentti: Aina soi sävelradio; radiomusiikista musiikkiradioon. Avain: Helsinki, 2011. ISBN 978-951-692-857-2.
  • Kemppainen, Pentti: Lähtö tuli - saneeratun työhaluisen selviytymistarina. Tammi: Helsinki, 2006. ISBN10:9513137465.
Tämä toimittajaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.