Patrick Pearse

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Patrick Pearse

Patrick Henry Pearse (irlantilaisten nationalistien parissa Pádraig Pearse, iiriksi Pádraig Anraí Mac Piarais, 10. marraskuuta 1879 – 3. toukokuuta 1916) oli opettaja, asianajaja, runoilija, kirjailija, nationalisti ja poliittinen aktivisti, joka oli yksi Irlannin pääsiäiskapinan johtajista vuonna 1916. Hänet julistettiin Irlannin väliaikaishallituksen presidentiksi (President of the Provisional Government) eräässä pääsiäiskapinan johtajien antamassa tiedotteessa. Statuksen myöntämisestä on nationalistien parissa kuitenkin eriäviä mielipiteitä. Pääsiäiskapinan epäonnistumisen ja Pearsen, tämän veljen ja 13 muun kapinallisjohtajan teloituksen myötä Pearsesta tuli monille kapinan ruumiillistuma ja marttyyrisankari jota kunnioitettiin ja kunnioitetaan yhä suuresti. Nykyinen Irlannin pääministeri eli Taoiseach Bertie Ahern kuvaili Pearse yhdeksi sankareistaan ja esikuvistaan ja kertoi myös pitävänsä Pearsen kuvaa työpyöydällään.

Varhainen elämä ja vaikutteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Patrick Henry Pearse syntyi Dublinissa. Hänen isänsä, James Pearse, oli englantilainen kivenhakkaaja ja käsityöläinen, joka muutti Irlantiin Birminghamista hyötyäkseen suuresta "kirkojenrakentamisbummista" 1800-luvun jälkimmäisellä puoliskolla. James Pearse kääntyi katoliseksi vuonna 1870, luultavasti taloudellisista syistä. Vuonna 1877 James Pearse nai toisen vaimonsa, Margaret Bradyn. Pearsella oli kaksi lasta edellisestä avioliitosta, Emily ja James. Margaret oli syntyperäinen dublinilainen, mutta hänen isänsä suku oli Meathin kreivikunnasta ja puhui äidinkielenään iiriä. Iirinkielisyyden vaikutus Margaret-isotädiltä yhdessä koulutuksen kanssa, jonka hän oli saanut Congregation of Christian Brothers Westland Rowsta, sai Patrickin rakastumaan iirin kieleen.

Vuonna 1896, vain 16-vuotiaana, Patrick Pearse liittyi Conradh na Gaeilgeen ja vuonna 1903 23-vuotiaana hänestä tuli sen lehden, An Claidheamh Soluis (Valon miekka), toimittaja.

Pearsen varhaiset sankarit olivat lähinnä muinaisia gaelilaisia kansansankareita kuten Cúchulainn, mutta kolmissakymmenissään hän kuitenkin alkoi ihailla suuresti entisiä republikaanijohtajia, kuten Theobald Wolfea ja Robert Emmetiä, jotka molemmat olivat protestantteja, mutta vahvasti nationalistisia johtajia 1700-luvulla. Näiden miesten teoista palavasti katolinen Pearse sai inspiraatiota pääsiäiskapinaan.

St. Enda's[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kulttuurillisena nationalistina Pearse koulutettiin nationalistisen Irish Christian Brothersin toimesta, kuten myös hänen nuorempi veljensä William. Pearse uskoi, että kieli on kansankunnan perusta, ja että irlantilainen koulujärjestelmä kasvatti Irlannin nuorison joko englantilaisiksi tai kruunulle kuuliaisiksi irlantilaisiksi. Pearse kaipasi toisenlaista vaihtoehtoa. Hänen ja muiden kielellisten säilyttäjien mielestä iirin säilyttäminen tuholta oli kulttuurillinen etuoikeus ja erittäin tärkeää. Tärkein avain iirin säilyttämiseen oli hänen mielestään uudenlainen koulujärjestelmä. Näyttääkseen tietä hän perusti oman kaksikielisen koulun, St. Enda's School (Scoil Éanna) Ranelaghiin, Dublinin kreivikuntaan vuonna 1908. Siellä oppilaat saivat opetusta sekä iirin- että englannin kielellä.

Thomas MacDonagh'n, nuoremman veljensä William "Willie" Pearsen ja muiden akateemikoiden avustuksella tuo kokeilu osoittautui onnistuneeksi. Hän toteutti kaikki suunnitelmansa ja jopa vei oppilaitaan retkille Gaeltacht-alueille Länsi-Irlantiin. Pearsen rauhattoman idealistinen luonne patisti häntä kuitenkin etsimään vielä otollisempaa ja idyllisempää paikkaa koululleen. Hän löysikin sellaisen Rathfarnhamin Hermitagesta Dublinin eteläpuolelta jonne hän siirsi St. Enda'sin vuonna 1910. Pearse oli myös perustamassa St. Ita'sin tyttökoulua jolla oli samanlaiset tavoitteet kuin St. Enda'silla.

Joka tapauksessa uusi koti, suurenmoinen 1700-luvun talo jota ympäröi puisto ja metsämaa johti taloudellisiin vaikeuksiin jotka veivät Pearsen tuhon partaalle. Hän pyrki jatkuvasti pitämään huolen veloistaan samalla kun johti koulua.

Vapaaehtoiset, IRB ja pääsiäiskapina[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääsiäisjulistus

Marraskuussa 1913 Pearse kutsuttiin Irish Volunteersin virkaanasettajaistapaamiseen, joka oli muodostettu ajamaan WestminsterinHome Rule ActiaUlster Volunteer Forcen vastakohdaksi. Esitys oli juuri hylätty Englannin ylähuoneen toimesta kolmannella kerralla, mutta Parliament Actin ansiosta, joka oli vähentänyt ylähuoneen edustajien valtaa, ehdotuksen hyväksyminen ainoastaan lykkääntyi.

Vuoden 1914 alussa Pearsesta tuli silloin salaisen Irish Republican Brotherhoodin eli IRB:n jäsen, jonka tavoite oli mitätöidä englantilaisten valta Irlannissa ja luoda Irlannista tasavalta. Pearse oli näin ollen yksi monesta jotka olivat sekä IRB:n, että Irish Volunteersin jäseniä. Pearsesta tuli Irish Volunteersin sotilaallisen toiminnan johtaja vuonna 1914. 1915 hän istui IRB:n korkeimmassa neuvostossa ja salaisessa sotilasneuvostossa, joka alkoi suunnitella kansannousua ensimmäisen maailmansodan aikana.

Oliko Pearse Irlannin tasavallan presidentti?[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pearse valittiin kirjoittajan- ja puhujanlahjojensa ansiosta Thomas Clarken toimesta tulevan kansannousun johtohahmoksi. Pearse oli se, joka antoi vähän ennen pääsiäiskapinan alkua käskyn kaikille Irish Volunteersin joukoille läpi Irlannin aloittaa aseelliset iskut brittejä vastaan Pääsiäissunnuntaina 1916, joka oli pääsiäiskapinan lähtölaukaus. Kun Eoin MacNeill, Irish Volunteersin esikunnan johtaja, sai kuulla kapinaa suunniteltavan ilman luvattuja aseita Saksasta, hän julkaisi sanomalehdessä perumismääräyksen, mistä johtuen Pearsen piti siirtää kapinan alku seuraavalle päivälle. Informaatiopulan vuoksi tämä kuitenkin rajasi kapinaan osallistuvien määrää huomattavasti. Ilman MacNeillia sotilasneuvosto tarvitsi toisen ottamaan Irlannin väliaikaishallituksen presidentin ja aseellisten joukkojen ylipäällikön arvonimen. Karismaattisena ja tunnettuna hahmona ja synnynnäisenä johtajana virkaan valittiin Pearse, vaikka myös Thomas Clarkea harkittiin.

Joka tapauksessa Pearsen presidenttiydestä kiisteltiin laajasti pääsiäiskapinan jälkeen. Ensinnäkin hallitus kutsui itseään tilapäiseksi. Clarken vaimo myös väitti omaelämäkerrassaan, että pääsiäiskapinan johtajat pitivät Clarkea presidenttinä. Clarken nimi on myös ylimmäisenä pääsiäisjulistuksessa. Emmet Clarke, Tom Clarken poika, kutsui myöhemmin koolle eloonjääneet pääsiäiskapinan johtajat näiden vapautumisen jälkeen. Eräs korkea-arvoinen henkilö kysyi rouva Clarkelta ja tämän pojalta kuka teki Pearsesta presidentin? Pearsen vastustajat syyttivät häntä siitä, että tämä oli kutsunut joukot koolle kutsuen itseään presidentiksi. Väite, että Pearse olisi käyttänyt rooliaan väärin ja virheellisesti esiintyy ainoastaan toisarvoisissa asiakirjoissa, ei itsenäisyysjulistuksessa jossa käytettiin termiä ”tilapäishallituksen presidentti” (President of the Provisional Government), ei "Irlannin presidentti" -termiä. Hallituksen presidentti tarkoittaa pääministeriä, ei valtion presidenttiä. Pearse ja tämän kollegat myös keskustelivat siitä pitäisikö prinssi Joachimista, Saksan keisarin nuorimmasta pojasta tulla Irlannin edustuksellisen monarkian johtaja jos keskusvallat voittaisivat ensimmäisen maailmansodan, joka todistaa, että heidän poliittiset tulevaisuudensuunnitelmansa tulisivat odottamaan sodan loppuun saakka.

Kun Irlannin kansa äänesti ylivoimaisesti vuoden 1918 vaaleissa Sinn Féinin puolesta muodostaakseen itsenäisen Irlannin parlamentin Dáil Éireannin, sen pöytäkirjan ensimmäisessä kohdassa Patrick Pearse nimettiin Irlannin ensimmäiseksi presidentiksi.

Kun pääsiäiskapina viimein puhkesi pääsiäsmaanantaina 24. maaliskuuta 1916 päivän lykkäyksen jälkeen, Pearse julisti Irlannin tasavallan synnyn Dublinin pääpostitoimiston portailta. Monen päivän taistelemisen jälkeen kun tuli ilmi, että voitto olisi mahdoton saavuttaa joukot antautuivat Pearsen johdolla. Pearse, tämän veli ja 14 muuta tuomittiin kuolemaan ja teloitettiin ampumalla. Sir Roger Casement, IRB:n johtaja, joka yritti epäonnistuen värvätä irlantilaissyntyisiä vankeja Saksassa hirtettiin Lontoossa saman vuoden elokuussa. Thomas Clarke, Thomas MacDonagh ja Pearse teloitettiin ensimmäisinä aamulla 3. toukokuuta 1916. Pearse oli kuollessaan 36-vuotias.

Myöhemmin Michael Collins kirjoitti kriittisessä valossa Pearsesta verraten tätä James Connollyyn: ”Pearsesta ja Connollystä ihailen enemmän jälkimmäistä. Connolly oli realisti, Pearse täydellinen vastakohta… Olisin seurannut Connollyä läpi helvetin jos sellainen toiminta olisi ollut tarpeellista. Mutta rehellisesti sanottuna epäilen, että olisin seurannut Pearsea – en ilman empimistä ainakaan". Ruth Dudley Edwards, elämäkertojen kirjoittaja jolla oli vahvoja sympatioita Oranialaisveljeskuntaa kohti tunnetaan sanoista jotka tämä lausui Pearsesta: "Pearsella ja tämän kollegoilla ei ollut valtuuksia, ainoastaan luulo, että heidän arvostelukykynsä oli valtaväestön arvostelukyvyn yläpuolella ja siten oikeutti heidät käyttämään välivaltaa."

Pearsen kirjoitukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pearsen patsas Traleessa Kerryn kreivikunnassa

Pearse kirjoitti tarinoita iiriksi ja englanniksi, hänen tunnetuin englanninkielinen runonsa on ”The Wayfarer”. Hän kirjoitti myös allegorisia näytelmiä iiriksi joihin lukeutuu mm. The King, The Master ja The Singer. Iirinkielisiin novelleihin lukeutuu mm. Eoghainín na nÉan, Íosagán, Na Bóithre ja An Bhean Chaointe. Suurin osa hänen ideoistaan koulutuksen suhteen tulee esille hänen kuuluisassa The Murder Machine -esseessään. Hän kirjoitti myös lukuisia poliittisia ja kielellisiä kirjoituksia kuten The Coming Revolution ja The Ghost. Levottomuuksien puhjetessa Pohjois-Irlannissa 1969 Pearsen kirjallinen perintö assosioitui PIRA:han ja sen aatteisiin. Monet historioitsijat ovat kritisoineet Pearsea jälkikäteen vihan ja väkivallan lietsomisesta. Pohjois-Irlannin tapahtumat olivat kuitenkin Pearsen kirjoitusten irvikuva ja sotivat hänen ideologiaansa vastaan. Pearsen entinen koulu, St. Enda’s Rathfarnhamissa Dublinista etelään on nykyään Pearse-museo.

Yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pearse ei koskaan kirjoittanut etunimeään ”Padraigina” vaan käytti Patrickia tai P.H:ta sen sijasta. Padraig otettiin käyttöön vasta hänen kuolemansa jälkeen tukijoiden toimesta tunnustuksena hänen rakkaudestaan iiriä kohtaan. Pearsen henkilökohtaisesta elämästä ei tiedetä paljoakaan, mutta sitä on spekuloitu sitäkin enemmän. Osa hänen runoistaan ja se, että hänellä ei ollut elämänsä aikana yhtään tunnettua romanssia naisten kanssa on herättänyt keskustelua mahdollisesta homoudesta. Sama huhu kiersi jo Pearsen omana elinaikana. Kysymys Pearsen homoudesta on edelleenkin kiistanalainen, Pearsen homoseksuaalisuudesta tai heteroseksuaalisuudesta kun ei ole minkäänlaisia todisteita. Erään tarinan mukaan Pearsella oli rakkaussuhde nuoreen naiseen nimeltä Eveleen Nicholls (Eibhlin Nic Niocaill), joka menehtyi hukkumalla, minkä seurauksena Pearsen sydän särkyi täysin eikä tämä pystynyt enää rakastumaan. Tarina muistuttaa pitkälti tarinaa Abraham Lincolnin seksuaalisuudesta. Toisin kuin Lincolnin tapauksessa, jossa kyseistä naista ei ollut olemassa, Eveleen Nichollsin olemassaolosta on todisteita. Todisteita romanssista ei kuitenkaan ole löytynyt vaikka Eveleen olikin Pearsen hyvä ystävä. Historioitsija, uusunionisti ja Ulsterin unionistipuolueen neuvonantaja Ruth Dudley Edwards on kirjoittanut Pearsen elämäkerran jossa päädyttiin lopputulokseen, että Pearse oli lähes varmasti piilevä homoseksuaali. Tosin Edwardsin puolueettomuus on kyseenalaistettu.

Patrick Pearsen äiti Margaret Pearse toimi edustajana Dáil Éireannissa 1920-luvulla. Patrickin sisko Margaret M. Pearse toimi myös edustajana Dáil Éireannissa ja senaattorina.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Tim Pat Coogan, Michael Collins, Hutchinson, 1990.
  • Ruth Dudley Edwards, Patrick Pearse: the Triumph of Failure London: Gollancz, 1977.
  • F.S.L. Lyons, Ireland Since the Famine, Collins/Fontana, 1973.
  • Dorothy Macardle, The Irish Republic, Corgi, 1968.
  • Arthur Mitchell & Padraig Ó Snodaigh, Irish Political Documents 1916–1949, Irish Academic Press 1985.
  • Mary Pearse, The Home Life of Padraig Pearse. Cork, Mercies 1971.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]