Michael Collins (irlantilainen vapaustaistelija)
| Michael Collins | |
|---|---|
 Michael Collins Lontoon rauhansopimusneuvotteluiden aikana vuonna 1921. |
|
| Irlannin väliaikaisen hallituksen pääministeri | |
| Seuraaja | W. T. Cosgrave |
| Irlannin tasavallan valtiovarainministeri | |
| Edeltäjä | Eoin MacNeill |
| Seuraaja | W. T. Cosgrave |
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 16. lokakuuta 1890 lähellä Clonakiltyä, Corkin kreivikunta, Irlanti |
| Kuollut | 22. elokuuta 1922 (31 vuotta) Béal na mBlath, Irlanti |
| Kansalaisuus | irlantilainen |
| Tiedot | |
| Koulutus | King’s College London |
 Nimikirjoitus |
|
| Sotilaspalvelus | |
| Sotilasarvo | - |
Michael Collins (16. lokakuuta 1890 Sam’s Cross, lähellä Clonakiltyä, Corkin kreivikunta – 22. elokuuta 1922 Béal na mBlath, Corkin kreivikunta)[1][2] oli irlantilainen sotilas ja poliitikko, jolla oli merkittävä rooli Irlannin itsenäisyystaistelussa. Hän oli yksi Irlannin tasavaltalaisarmeijan (IRA) perustajista ja toimi vuonna 1919 perustetun tasavaltalaishallituksen jäsenenä. Collins oli yhtenä Irlannin edustajista neuvottelemassa vuoden 1921 kiisteltyä Ison-Britannian ja Irlannin sopimusta, joka päätti Irlannin itsenäisyyssodan ja johti Irlannin vapaavaltion perustamiseen. Sopimuksen voimaan astumista edeltäneenä siirtymäaikana hän toimi väliaikaisen hallituksen johtajana tammikuusta heinäkuuhun 1922. Irlannin sisällissodan puhjettua Collins ryhtyi hallituksen joukkojen eli kansallisen armeijan ylipäälliköksi. Hän sai surmansa kapinallisten väijytyksessä elokuussa 1922.
Collinsia pidetään nykyään Irlannissa kansallissankarina ja hänen on sanottu olleen maan nykyhistorian karismaattisin johtaja. Monien historioitsijoiden mielestä Collinsin varhainen kuolema oli korvaamaton menetys kansakunnalle.[3]
Varhaisempi ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Collinsin vanhemmat olivat maanviljelijöitä[4] ja hän oli nuorin perheen kahdeksasta lapsesta[5]. Hän läpäisi 15-vuotiaana brittiläisen virkakunnan pääsykokeen ja muutti Lontooseen, jossa hän työskenteli vuosina 1906–1910 apulaisena pääpostikonttorin postipankissa. Sen jälkeen hän siirtyi Lontoon Cityssä toimineen pörssimeklariyrityksen palvelukseen. Collinsin innostus irlantilaiseen nationalismiin heräsi Lontoossa asuneiden irlantilaisten siirtolaisten keskuudessa. Hän liittyi ensin Conradh na Gaeilge (engl. Gaelic League) -järjestöön ja marraskuussa 1909 hänestä tuli maanalaisen vallankumousjärjestön, Irlannin tasavaltalaisveljeskunnan (Irish Republican Brotherhood, IRB) valajäsen. Ensimmäisen maailmansodan aikana hän vakuuttui siitä, että Irlannin itsenäisyyden saavuttamiseksi olisi noustava aseelliseen kapinaan. Saatuaan kuulla IRB:n valmistelevan kapinaa Irlannissa hän jätti tammikuussa 1916 työnsä Lontoossa ja palasi Irlantiin, jossa liittyi Irlannin vapaaehtoisjoukkoihin (Irish Volunteers). Collins osallistui huhtikuun 1916 pääsiäiskapinaan toimimalla kapinallisten Dublinin päämajassa Joseph Plunkettin adjutanttina. Kapinan kukistamisen jälkeen hän joutui muiden vangittujen kapinallisten tavoin Frongochin vankileirille Walesiin. Hän vapautui yleisellä armahduksella jouluna 1916 ja palasi heti Irlantiin järjestämään uudelleen IRB:n toimintaa. Hänestä tuli nyt myös IRB:n ylimmän neuvoston jäsen.[4][2][3]
Jo Frongochin vankileirillä irlantilaiset nationalistijohtajat olivat päättäneet ryhtyä heti kokoamaan uutta organisaatiota seuraavaa kapinaa varten. Varsinkin Collins oli vakuuttunut siitä, että pääsiäiskapinan kaltainen fiasko ei saisi toistua, vaan virheistä oli opittava. Tämä loi pohjan IRA:n perustamiselle.[6] Helmikuussa 1917 Collinsista tuli sihteeri avustusjärjestöön, jonka tarkoituksena oli auttaa pääsiäiskapinassa surmattujen ja edelleen vangittuina olevien kapinallisten omaisia. Tämän näkyvän aseman kautta hän kohosi vuoden 1917 aikana nationalistisen Sinn Féin -puolueen puoluejohdon jäseneksi.[2][4][3] Toukokuussa 1918 brittiviranomaiset vangitsivat Sinn Féinin johtajat epäiltyinä maanpetoksellisesta salaliitosta Saksan kanssa, mutta Collins onnistui piiloutumalla välttämään pidätyksen. Maan alta käsin toimimalla hän valmisteli IRA:n perustamista ja yhdessä Harry Bolandin kanssa loi Sinn Féinille laajan kenttäorganisaation, jonka kautta puolue saattoi jatkaa toimintaansa, vaikka viranomaiset pyrkivät lakkauttamaan sen. Collins johti myös salaisen tiedusteluorganisaation luomista ja aseiden salakuljetusta.[6][2]
Irlannin itsenäisyyssota ja sopimus Britannian kanssa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Collins valittiin joulukuun 1918 vaaleissa Sinn Féinin edustajana Ison-Britannian parlamenttiin Etelä-Corkin sekä Tyronen vaalipiireistä. Sinn Féinin edustajat eivät vastaanottaneet paikkojaan parlamentissa, vaan perustivat tammikuussa 1919 Dubliniin oman kansalliskokouksen, Dáil Éireannin. Collins oli yksi niistä 27:stä edustajasta, jotka olivat läsnä Dáilin perustavassa istunnossa ja julistivat Irlannin tasavallaksi. Hänet nimitettiin uuden tasavaltalaishallituksen sisäministeriksi, ja hänelle lankesi heti alussa suuri vastuu, koska hallituksen johtajaksi ja varajohtajaksi valitut Éamon de Valera ja Arthur Griffith olivat edelleen vankilassa. Collins järjesti helmikuussa 1919 de Valeran paon Lincolnin vankilasta Englannissa. Huhtikuussa 1919 Collinsista tuli valtiovarainministeri ja hän järjesti valtiolainan, jonka avulla kumouksellisen tasavaltalaishallinnon toiminta voitiin rahoittaa.[1][2][3]
Vielä suurempi merkitys oli kuitenkin Collinsin toiminnalla IRA:n johdossa Irlannin tasavaltalaisten ja brittihallinnon välille puhjenneessa sodassa. Hän oli virallisesti IRA:n tiedustelujohtaja, mutta käytännössä juuri hän johti IRA:n sissioperaatioiden suunnittelua ja toteutusta. IRA:n sodankäynti käsitti muun muassa hyökkäyksiä poliisiasemille. Collins loi varsinkin Dubliniin tehokkaan maanalaisen organisaation, joka onnistui marraskuussa 1920 eliminoimaan yhdellä iskulla brittien tiedustelun tärkeimmät tiedottajat.[1][3] Tästä seurasi 20. marraskuuta verisunnuntaina tunnettu verilöyly, kun brittien Black and Tans -joukot hyökkäsivät kostoksi jalkapallo-ottelun yleisöä vastaan.[2] Collins oli tämän jälkeen brittien pidätyslistan kärjessä, ja hänen vangitsemisestaan luvattiin 10 000 punnan palkkio.[1]
Sodan päättänyt tulitauko astui voimaan heinäkuussa 1921. Tasavaltalaishallituksen johtaja de Valera halusi Collinsin ja Arthur Griffithin toimivan Irlannin pääedustajina rauhanneuvotteluissa brittien kanssa. He saivat hallitsevan roolin rauhanvaltuuskunnassa, jonka Dáil Éireann nimitti syyskuussa 1921 ja joka aloitti lokakuussa neuvottelut David Lloyd Georgen hallituksen kanssa Lontoossa. Neuvotteluissa Collins osoittautui pragmaattiseksi ja poliittiseksi realistiksi, mutta hän onnistui myös saamaan britit taipumaan joihinkin myönnytyksiin. Kiistelty sopimus allekirjoitettiin 6. joulukuuta 1921. Collins hyväksyi sen, koska uskoi sen olevan paras sillä hetkellä saavutettavissa ollut tulos. Hän arveli jo tuolloin, että saattoi samalla allekirjoittaa oman kuolemantuomionsa. Muun muassa de Valera kieltäytyi hyväksymästä sopimuksen sisältöä, koska sen mukaan tulevan Irlannin vapaavaltion parlamentin jäsenet joutuisivat vannomaan uskollisuudenvalan Englannin kuninkaalle. Myös sopimukseen sisältynyt Irlannin kahtiajaon tunnustaminen oli monille vaikea pala. Dáil Éireannin käsitellessä sopimusta tammikuussa 1922 monet kyseenalaistivat neuvottelijoiden valtuudet sen allekirjoittamiseen. Collins puolusti sopimusta Dáilissa intohimoisesti, sillä hänen mukaansa se oli merkittävä askel kohti Irlannin täyttä itsenäisyyttä ja yhtenäisyyttä. Hänen esiintymisellään oli todennäköisesti suuri vaikutus siihen, että sopimus hyväksyttiin täpärästi äänin 64–57.[2][1][3][7][4]
Väliaikaishallituksen ja armeijan johdossa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ison-Britannian ja Irlannin sopimuksen mukaan ennen Irlannin vapaavaltion perustamista Irlannin johtoon olisi asetettava väliaikainen hallitus. Collins nimitettiin 14. tammikuuta 1922 tämän hallituksen pääministeriksi ja hän jatkoi myös valtiovarainministerinä.[2][3] Väliaikaishallitusta työllisti muun muassa turvallisuus- ja virkakoneiston rakentaminen sekä tulevan perustuslain valmistelu, mutta de Valeran johtamat sopimusta vastustaneet jyrkät tasavaltalaiset pyrkivät kaikin tavoin jarruttamaan tätä työtä. Griffith arveli sisällissodan olevan väistämätön, mutta Collins oli haluton lähtemään sotaan entisiä tovereitaan vastaan, ja viivytteli siksi voimakeinoihin turvautumista. Sodan aloittamisen lykkääminen osoittautui hyödylliseksi, sillä hallitus sai siten aikaa järjestää joukkonsa. Lisäksi nopea ensi-isku olisi antanut sopimuksen vastustajille marttyyrin aseman, mutta nyt tilanne saatiin näyttämään siltä, että väliaikaishallitus pakotettiin vasten tahtoaan sotatoimiin.[3][1][4] Vielä toukokuussa 1922 Collins onnistui neuvottelemaan de Valeran kanssa sopimuksen uusien vaalien järjestämisestä kesäkuun puolivälissä, mutta oppositio jatkoi häiriköintiään myös vaalien jälkeen.[2][4] Ison-Britannian hallitus esitti lopulta Irlannin väliaikaiselle hallitukselle uhkavaatimuksen, jossa se vaati toimia Dublinin oikeustaloa miehittäneitä IRA:n kapinallisia vastaan.[2] Collins antoi lopulta määräyksen oikeustalon takaisin valtaamisesta, mikä johti sisällissodan puhkeamiseen.
Hieman ennen sisällissodan puhkeamista Collins antoi määräyksen järjestää sotamarsalkka Henry Wilsonin murhasta vangittujen IRA-miesten pako englantilaisesta vankilasta. Suunnitelmaa ei kuitenkaan toteutettu.[2]
Sisällissodan alettua Collins erosi 12. heinäkuuta väliaikaisen hallituksen johdosta ryhtyäkseen hallituksen joukkojen ylipäälliköksi. Hänen tilalleen pääministeriksi tuli W. T. Cosgrave. Collinsin johdolla laadittiin sotastrategia, joka osoittautui voittoisaksi, mutta hän itse ei ehtinyt nähdä voittoaan. Hän sai surmansa vihollisen väijytyksessä lähellä Béal na mBlathin kylää ollessaan tarkastuskierroksella Corkissa elokuun 22. päivän iltana.[1][2] Tähän päivään mennessä ei tiedetä varmuudella, kuka ampui Collinsin tai mitä tarkalleen ottaen tapahtui. Väijytyksessä ei saanut surmansa muita.[8] Collinsin kuolinuutisen kuultuaan hallitus julisti kansallisen suruajan.[4] Collinsin hautajaiset pidettiin Dublinissa 28. elokuuta ja hautajaissaattokulkue muodostui lähes viiden kilometrin mittaiseksi.[5]
Jälkimaine[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Collinsin elämästä on tehty vuonna 1996 elokuva Michael Collins, jossa häntä esittää Liam Neeson.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d e f g Michael Collins (englanniksi) Encyclopædia Britannica Online Academic Edition. Viitattu 2.6.2014.
- ↑ a b c d e f g h i j k l Chronology of Michael Collins (englanniksi) Collins 22 Society (Internet archive). Viitattu 2.6.2014.
- ↑ a b c d e f g h Michael Collins (englanniksi) BBC History. Viitattu 2.6.2014.
- ↑ a b c d e f g Nordisk familjebok, täydennysosa (1923), s. 149–150 (ruotsiksi) Runeberg.org. Viitattu 2.6.2014.
- ↑ a b Michael Collins Easter 1916 (Internet archive). Viitattu 2.6.2014.
- ↑ a b Mike Cronin: A History of Ireland, s. 196, 198. Palgrave 2001.
- ↑ Cronin 2001, s. 203–204.
- ↑ Michael Collins (englanniksi) History Learning Site. Viitattu 2.6.2014.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Michael Collins Centre (englanniksi)
- Collins 22 Society (englanniksi)
- Michael Collins (englanniksi) Oireachtas (Irlannin parlamentti)
| ||||||||||||||||||||||
