Pantsarlahti

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Pantsarlahti oli yksi Viipurin vanhoista suomalaisista kaupunginosista. Se sijaitsi alun perin Viipurin keskiaikaisen kaupunginmuurin ja 1500-luvun jälkipuoliskolla rakennetun Sarvilinnoituksen välisellä alueella. 1860-luvulla tapahtuneen kaupunginmuurin purkamisen jälkeen Pantsarlahti rajoittui lännessä Linnoituksen, pohjoisessa Repolan, idässä Kalevan ja kaakossa Havin kaupunginosiin. Nimensä alue sai sitä ympäröineistä linnoitusvalleista eli pantsareista.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1400-luvun jälkipuoliskolla Pantsarlahdessa sijaitsi spitaalisairaala, jonka yhteyteen Viipurin linnan käskynhaltijana toiminut Eerik Akselinpoika Tott rakennutti Maria Magdalenan kappelin nimellä tunnetun pienen kirkon 1470-luvulla. Molemmat tuhoutuivat vuonna 1710 Viipurin piirityksen yhteydessä.[1][2] Kappelin yhteydessä sijaitsi myös hospitaaliseurakunnan oma hautausmaa.[3] Samalla alueella toimi tämän jälkeen työsiirtola jo viimeistään 1800-luvun alussa.[4]

Vuoden 1930 väestönlaskennassa Pantsarlahdessa oli 4 017 asukasta, joista 3 592 oli suomenkielisiä, 188 ruotsinkielisiä, 234 muunkielisiä ja 3 asukkaan kieli oli tuntematon.[5]

Rakennuksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hankkijan toimitalo (1932).

Pantsarlahden pohjoisosassa oli pien- ja kerrostaloasutusta ja eteläosassa puolestaan teollisuus- ja satama-aluetta, jossa toimi muun muassa Viipurin konepaja vuosina 1864–1939. Vuonna 1932 Eteläsataman tuntumaan valmistui arkkitehti Erkki Huttusen suunnittelema funkistyylinen Hankkijan Viipurin konttori, jonka yhteydessä toimi myös mylly ja leipomo.[6][7] Oy Starckjohann & Co. Ab:n niin ikään funkkista edustava keskusvarasto puolestaan rakennettiin sen läheisyyteen Havinkadun varrelle vuonna 1939. Varaston suunnitteli arkkitehti Jalmari Lankinen, mutta rakennusta ei kuitenkaan ehditty ottamaan käyttöön ennen talvisodan syttymistä.[4]

Muita tunnettuja rakennuksia olivat vuonna 1912 toimintansa aloittanut Viipurin adventtikirkko,[8] jonka uusi funkkistyylinen rukoushuone valmistui Pantsarlahteen 1935[9] sekä 1931 rakennettu kaupunginarkkitehti Väinö Keinäsen suunnittelema tyttöjen- ja poikien ammattikoulu. Useiden eri alojen koulutusta tarjonneessa oppilaitoksessa oli vuonna 1939 yli 800 opiskelijaa.[10] Pantsarlahdessa toimi myös Viipurin klassillinen lyseo.

Merkittäviä Pantsarlahteen rakennettuja asuin- ja liikekiinteistöjä olivat muun muassa As. Oy Arina (1900) Torkkelinkadulla, jonka suunnittelivat arkkitehdit Emil Gustafsson ja Allan Schulman,[11] Paavo Uotilan piirtämät Kullervonkatu 10 (1908)[12] ja Konsuli M. Wilskan talo (1921),[13] Väinö Keinäsen Brahenlinna (1937) Pantsarlahdenkadulla[14] ja Linnankatu 49 (1938)[13] sekä Berndt Ivar Aminoffin sotakamreeri B. Lagercrantzille vuonna 1902 suunnittelema jugendtyylinen Vaasankatu 3, jonka jatkeeksi Clas Axel Gyldén piirsi toisen jugendtalon vuonna 1910.[15]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Maria Magdalenan kappeli Suomen Sukututkimusseura. Viitattu 4.11.2014.
  2. Pantsarlahti Suomen Sukututkimusseura. Viitattu 4.11.2014.
  3. Viipurin kirkot ja hautausmaat (1300–1900-luvulla) (Arkistoitu – Internet Archive) Viipurin kaupunki. Viitattu 4.11.2014.
  4. a b PL29,35 - Pantsarlahden kaupunginosa, Kortteli 29,35 VirtuaaliViipuri 1939. Viitattu 4.11.2014.
  5. Viipurin väestölaskenta marraskuun 27 p. 1930: Taululiitteitä (PDF) (sivut 26–27) Suomen virallinen tilasto 6: Väestötilastoa 71:3. Kansalliskirjaston julkaisuarkisto Doria: Tilastollinen päätoimisto. Viitattu 8.11.2014.
  6. PL34 - Pantsarlahden kaupunginosa, Kortteli 34 VirtuaaliViipuri 1939. Viitattu 4.11.2014.
  7. Arkkitehti Erkki Huttusen suunnittelema, vuonna 1932 valmistunut Viipurin Hankkijan mylly ja leipomo Museoviraston kuvakokoelma. Viitattu 4.11.2014.
  8. Adventtikirkko 100 -vuotta Viipurissa (Arkistoitu – Internet Archive) Suomen Adventtikirkko. Viitattu 4.11.2014.
  9. PL22 - Tontti 52 VirtuaaliViipuri 1939. Viitattu 4.11.2014.
  10. PL18 - Pantsarlahden kaupunginosa, Kortteli 18 VirtuaaliViipuri 1939. Viitattu 4.11.2014.
  11. PL2 - Tontti 4 VirtuaaliViipuri 1939. Viitattu 4.11.2014.
  12. PL2 - Tontti 7 VirtuaaliViipuri 1939. Viitattu 4.11.2014.
  13. a b PL13 - Tontti 30 VirtuaaliViipuri 1939. Viitattu 4.11.2014.
  14. PL12 - Tontti 34 VirtuaaliViipuri 1939. Viitattu 4.11.2014.
  15. PL24 - Tontti 111 VirtuaaliViipuri 1939. Viitattu 4.11.2014.