Pakokaasu

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Pakokaasua rekasta

Pakokaasu on polttoaineen palamisen seurauksena syntyvää kaasua. Kaasu poistetaan palotilasta johtamalla se piipun tai pakoputkiston kautta ilmakehään. Pakokaasut ovat useimmiten myrkyllisiä ja siten terveydelle haitallisia niiden sisältämien ainesosien johdosta. Yksi välittömästi vaarallisimpia aineita on hiilimonoksidi eli häkä, jota syntyy epätäydellisen palamisen yhteydessä. Häkä verenkiertoon päästessään heikentää elimistön kykyä kuljettaa happea, joka johtaa tajuttomuuteen ja lopulta kuolemaan. Hitaammin vaikuttavia mutta silti yhtä haitallisia ovat hiukkaspäästöt joita syntyy etenkin dieselmoottoreissa ja puuta poltettaessa. Hiukkaspäästöt aiheuttavat muun muassa syöpää. Kaikki pakokaasut eivät ole myrkyllisiä, esimerkiksi maakaasua polttamalla syntyy hiilidioksidia.

Häkä- ja muita päästöjä voidaan vähentää varustamalla bensiinikäyttöiset ajoneuvot katalysaattorilla, dieselkäyttöiset ajoneuvot voidaan varustaa vastaavasti hiukkassuodattimella. Katalysaattorissa häkä hapettuu myrkyttömäksi hiilidioksidiksi, joskin ilmakehään vapautuessaan se kiihdyttää kasvihuoneilmiötä. Muita katalysaattorin puhdistustuloksia ovat palamatta jääneiden hiilivetyjen hapettuminen hiilidioksidiksi ja vedeksi sekä typen oksidien pelkistyminen typeksi. Hiukkassuodatin vastaavasti kerää palamisen seurauksena syntyviä noki- ja muita hiukkasia jotka se hävittää polttamalla ne aika ajoin.

Pakokaasujen hyödyntäminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pakokaasun sisältämää energiaa kyetään jossain määrin hyödyntämään ennen niiden ilmakehään johtamista. Palotilasta virtaava pakokaasu voidaan johtaa esimerkiksi polttomoottorissa turboahtimen turbiiniin, joka pyörittää sylintereihin ilmaa puristavaa kompressoria. Näin ollen muuten hukkaan menevää energiaa saadaan hyödynnettyä. Turboahtaminen parantaa bensiinimoottorin teho-painosuhdetta ja dieselmoottorin hyötysuhdetta. Tätä kautta moottorin polttoainetalous paranee ja sen myötä päästöjä saadaan vähennettyä. Maakaasu-kombivoimalassa kaasuturbiineista purkautuva pakokaasu johdetaan kattilaan, josta saatava höyry pyörittää vielä sähköä tuottavaa turbiinia. Lopuksi lämpöä voidaan käyttää kaukolämmön tuotantoon.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]