Olavi Salsola
Olavi Armas Tapani Salsola (26. joulukuuta 1933 Keuruu – 8. lokakuuta 1995 Rauma) oli keskimatkojen juoksija ja yhdessä Olavi Salosen kanssa viimeisin suomalainen 1 500 metrin juoksun maailmanennätysmies.
Olavi Salsolan paras arvokisasaavutus oli 1 500 metrin juoksun 12. sija Tukholman EM-kisoissa 1958. Melbournen 1956 olympialaisissa hän karsiutui alkuerässään.
Salsola kilpaili 14 maaottelussa ja saavutti viisi lajivoittoa. Suomen mestaruuden hän voitti 800 metrillä kaksi kertaa ja 4 × 800 metrin viestijuoksussa myös kahdesti. Suomen ennätyksiä hän juoksi 1 500 metrin lisäksi 800 metrillä, 1 000 metrillä ja maililla.
Salsolan uran huippuhetki oli 1 500 metrin maailmanennätysaika 3.40,2 Turussa 11. heinäkuuta 1957. Myös toiseksi sijoittunut Olavi Salonen sai ennätyksen nimiinsä. Tulos kesti maailmanennätyksenä vain yhden vuorokauden ennen kuin Stanislav Jungwirth juoksi ajan 3.38,1. Vuonna 1955 Salsola alitti kaikkien aikojen toisena suomalaisena yhden minuutin ja 50 sekunnin rajan 800 metrillä.
Seuratasolla Salsola edusti Kemin Kuntoa, Tampereen Pyrintöä ja Turun Urheiluliittoa. Suomen urheilutoimittajien Vuoden urheilija -äänestyksessä hänet valittiin vuoden 1957 viidenneksi parhaaksi suomalaisurheilijaksi.
Saavutukset [muokkaa]
- 1 500 metrin maailmanennätysaika 3.40,2 (11.7.1957)
- EM-kisoissa 12. sija 1 500 metrillä 1958
- Suomen mestari 800 metrillä 1955, 1957
- Suomen mestari 4 × 800 metrillä 1957, 1958
- SM-hopeaa 1 500 metrillä 1956
- SM-pronssia 1 500 metrillä 1958
Omat ennätykset [muokkaa]
- 800 metriä 1.48,3 (vuonna 1956)
- 1 000 metriä 2.20,2 (vuonna 1957)
- 1 500 metriä 3.40,2 (vuonna 1957)
- Maili 4.00,2 (vuonna 1957)
- 3 000 metriä 8.09,8 (vuonna 1957)
Lähteet [muokkaa]
- Siukonen, Markku: Urheilukunniamme puolustajat – Suomen olympiaedustajat 1906–2000, s. 297–298. Graface Jyväskylä, 2001. ISBN 951-98673-1-7.
- Olavi Salsola Tilastopajan tietokannassa (tilastopaja.org)
| Edeltäjä: István Rózsavölgyi Unkari |
Miesten 1 500 metrin maailmanennätyksen haltija 11. heinäkuuta 1956 – 12. heinäkuuta 1957 |
Seuraaja: Stanislav Jungwirth Tshekkoslovakia |