OSB-levy

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
OSB-levyn valmistuslinjaa: levymateriaali ennen puristusta ja liimausta.
Valmis OSB-levy
OSB-levyä teräsrankarakenteisen talon rungon ulkopinnassa. Varsinainen julkisivuverhous on asentamatta.

OSB-levy (engl. Oriented Strand Board, ’suunnattu suurlastulevy’) on erityisesti rakentamisessa käytetty lastulevytyyppi.

OSB-levy on kolmikerroksellinen pitkälastuinen lastulevy, jossa lastujen syysuunta on vakioitu. Keskikerroksen lastut ovat poikittain pintakerroksen lastuihin, jolloin ristikkäisen rakenteen ansiosta levylle saadaan havuvaneria muistuttavat ominaisuudet. Lastukoko on suuri, lastujen pituus on 10-15 mm ja leveys 5-30 mm. Levyn materiaalina käytetään haapaa ja havupuita.[1]

Levyä valmistetaan lähinnä Yhdysvalloissa ja Kanadassa[2], mutta viime vuosina valmistusta on aloitettu myös Euroopassa.[1] Vuonna 2009 seitsemän prosenttia Euroopassa tuotetuista puulevyistä oli OSB-levyä, tuotannon keskittyessä lähinnä Saksaan, Puolaan ja Tšekkiin.[3]

OSB-levyä käytetään erityisesti Pohjois-Amerikassa, jossa se on halvempana vaihtoehtona korvannut havupuuvanerin. Yhdysvalloissa levyä käytetään suuria määriä esimerkiksi puurakenteisten uumapalkkien uumalevynä.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c OSB Puuproffa. Pro Puu ry. Viitattu 26.12.2010.
  2. Review of the Canadian structural panel market 24.8.2006. Fordaq network. Viitattu 12.5.2011. (englanniksi)
  3. Euroopan levyteollisuus toipuu lamasta Metsäteollisuuden tietopalvelu. 31.1.2011. Metsäteollisuus Ry. Viitattu 13.5.2011.