Nous

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee termiä. Filosofisesta tiedejulkaisusta, katso Noûs.

Nous (muinaiskreikaksi νούς tai νόος; nuus) on antiikin kreikkalaisen filosofian termi, joka tarkoittaa mieltä, järkeä, intellektiä tai ajattelukykyä.[1][2]

Historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Länsimaisen filosofian historiassa käytetty termi nous on jossain määrin epämääräinen. Eri ajattelijat ovat käyttäneet sanaa eri aikoina osittain erilaisessa merkityksessä. Korkmann ja Yrjönsuuri esittävät, että keskiajalla tätä kreikan kielen sanaa käytettiin samassa yhteydessä, jossa käsiteltiin intuitiivista ajattelua. Ongelmaksi tässä käyttötavassa muodostuu se, että filosofien kesken ei vallitse yksimielisyyttä siitä, mitä intuitiolla tarkoitetaan.[3] Platonin dialogien suomenkielisessä käännösperinteessä sana nous liitetään intuition sijaan korostetummin järkeen ja ajatteluun.

Homeroksen runoissa sanaa käytetään kaikesta henkisestä toiminnasta. Homeros liittää sanan erityisesti valintojen tekemiseen, päämääriin pyrkimiseen, mutta myös rohkeuteen ja innokkuuteen. Esisokraatikoilla sana alettiin yhä kasvavassa määrin yhdistää tietoon ja järkeen aistihavaintojen vastakohtana. Herakleitoksen mukaan monien asioiden oppiminen ei opeta ihmistä ymmärtämään. (fr.40) Tässä fragmentissa sanaa nous käytetään ymmärtämisen merkityksessä. Anaksagoraalle nous oli järjestävä voima, joka muodosti kaikkeuden (kosmos) alkuperäisestä kaaoksesta.

Eniten tutkijoiden kiinnostusta on herättänyt se, missä merkityksessä Platon ja Aristoteles käyttävät sanaa nous. Termillä on keskeinen osa molempien filosofien ajattelussa, sillä sanan merkitys määrittää sen, mikä filosofien mukaan on inhimillisen tietoisuuden korkein tiedollinen kyky. Molemmat filosofit käyttävät sanaa siitä kyvystä, jonka avulla tieteen ensimmäiset lähtökohdat saavutetaan.

Platonin on tulkittu kuvanneen nousin sielun kuolemattomaksi, rationaaliseksi osaksi. Se on jumalankaltaista ajattelua ja tietämistä, jossa johtopäätösten totuudet tiedetään ilman edeltävien premissien ymmärtämistä. Aristoteles katsoi, että nous oli ihmisen intellekti, erotettuna aistihavainnoista. Hän jakoi sen aktiiviseen ja passiiviseen intellektiin, joista ensin mainittu oli kuolematon ensimmäinen syy kaikille maailman muille syille, ja viimeksi mainittu oli tiedon vaikutuksen kohteena.

Stoalaisille nous oli sama kuin logos, koko kosminen järki, jonka osana myös ihmisjärki oli. Uusplatonilainen filosofi Plotinos kuvasi nousin yhdeksi jumalallisen olennon emanaatioksi.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Shields, Christopher: Aristotle's Psychology Stanford Encyclopedia of Philosophy. Viitattu 12.2.2008.
  2. N Teologian sanakirja. Systemaattisen teologian laitos. Helsingin yliopisto. Viitattu 12.2.2008.
  3. Intuitio Filosofian historian kehityslinjoja. Helsinki: Gaudeamus. Viitattu 12.2.2008.

Kirjallisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Korkman, Petteri; Yrjönsuuri, Mikko (toim.): Filosofian historian kehityslinjoja. Helsinki: Gaudeamus, 1998. ISBN 951-662-708-0.
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja vieraskielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Nous