Nicolás Terol

Wikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun
Nicolás Terol Jerezin radalla vuonna 2007.

Nicolás ”Nico” Terol Peidro (s. 27. syyskuuta 1988 Alcoy, Alicanten maakunta, Espanja) on espanjalainen ratamoottoripyöräilijä, joka ajaa Aprilia -tallissa 125-kuutioisten MM-sarjassa.

Terol debytoi MM-sarjassa 125-kuutioisissa vuonna 2005 Derbi-tallissa ja saavutti yhden MM-pisteen. Seuraavalla kaudella hän nousi sarjan keskikastiin kerättyään 53 MM-pistettä, joilla hän sijoittui neljänneksitoista. Hän jatkoi Derbi-tallissa vielä kaudella 2007, jolloin hän onnistui saavuttamaan vain 19 pistettä ja sijoittui 22:nneksi.

Terol siirtyi kaudeksi 2008 Aprilia-talliin, jossa hän teki läpimurtonsa maailman eliittiin. Hän sijoittui vielä kauden avauskilpailussa Qatarissa kymmenneksi. Jo seuraavassa kilpailussa Espanjassa hän ajoi ensimmäistä kertaa palkintokorokkeelle Simone Corsin jälkeen toiseksi – se on myös hänen paras sijoituksensa tähän mennessä. Seuraavassa kisassa Portugalin Estorilissä hän ajoi kolmanneksi Corsin ja maanmiehensä Joan Oliven jälkeen. Kiinan GP:ssä hän jäi palkintosijojen ulkopuolelle sijoittuessaan kahdeksanneksi mutta seuraavassa kilpailussa Ranskassa hän ajoi kolmanneksi. Italiassa paria viikkoa myöhemmin hän sijoittui seitsemänneksi, mutta Kataloniassa hän keskeytti. Hän on seitsemän ensimmäisen kisan jälkeen MM-sarjassa neljäntenä.

[muokkaa] Aiheesta muualla

Henkilökohtaiset työkalut