Luca Cadalora
Luca Cadalora (s. 17. toukokuuta 1963 Modena) on italialainen entinen ratamoottoripyöräilijä. Hän on lajin kolminkertainen maailmanmestari vuosilta 1986, 1991 ja 1992.[1] Cadalora ajoi 125cc-luokan mestariksi Riejulla ja kahteen 250cc-luokan mestaruuteen Hondalla. Cadalora kilpaili menestyksekkäästi myös 500cc-luokan MM-sarjassa.
Luca Cadalora aloitti uransa MM-tasolla kaudella 1984 125-kuutioisissa. Heti ensimmäisellä kaudella hän oli kerran palkintopallilla. Cadalora voitti ensimmäisen osakilpailunsa kaudella 1986 ja samalla kaudella hän voitti myös ensimmäisen maailmanmestaruutensa. Seuraavalla kaudella Cadalora siirtyi luokkaa ylemmäs 250-kuutioisiin. Kolmena ensimmäisenä kautena luokassa hän ajoi muutamia kertoja palkintosijoille, mutta kalusto ei ollut kilpailukykyinen sarjan parhaimpien kanssa. Siirryttyään Yamahalle kaudeksi 1990 Cadalora ajoi MM-sarjan kolmanneksi ja kahtena seuraavana kautena hän oli maailmanmestari Hondalla. Kausi 1991 oli Luca Cadaloran paras. Hän ajoi 15 osakilpailussa 12 kertaa palkintopallille voittaen kahdeksan osakilpailua.
Maailmanmestaruuksien jälkeen Cadalora siirtyi 250-kuutioisista 500-kuutioisiin. Hän ajoi kausina 1993-1997 tasaisesti yli 100 pisteen kausia ollen kokonaispisteissä toinen, kahdesti kolmas, viides ja kuudes. Cadalora lopetti täyden MM-sarjan kiertämisen kauden 1997 jälkeen, mutta "jäähdytteli" uraansa vielä kolme kautta yksityistalleissa ajaen kahdesta seitsemään osakilpailua kaudessa. Cadalora osallistui vuonna 2008 The Bikers' Classics nimiseen klassikkopyörien kilpailuun.[2]
Sanotaan, että Cadalora omasi valtavan lahjakkuuden, mutta ei harjoituksissa ajanut koskaan niin kovaa kuin olisi voinut. Laiskasta harjoittelusta huolimatta hän pystyi taistelemaan kisoissa voitoista.[2]
Sisällysluettelo |
Saavutukset [muokkaa]
125cc-luokka [muokkaa]
- Maailmanmestari 1986
- 4 osakilpailuvoittoa, 4 kakkossijaa, 1 kolmossija
250cc-luokka [muokkaa]
- Maailmanmestari 1991 ja 1992
- MM-sarjan kolmas 1990
- 22 osakilpailuvoittoa, 9 kakkossijaa, 8 kolmossijaa
500cc-luokka [muokkaa]
- MM-sarjan toinen 1994
- MM-sarjan kolmas 1995 ja 1996
- 8 osakilpailuvoittoa, 9 kakkossijaa, 7 kolmossijaa
Lähteet [muokkaa]
1949: Bruno Ruffo | 1950: Dario Ambrosini | 1951: Bruno Ruffo | 1952: Enrico Lorenzetti | 1953: Werner Haas | 1954: Werner Haas | 1955: Hermann-Paul Muller | 1956: Carlo Ubbiali | 1957: Cecil Sandford | 1958: Tarquinio Provini | 1959: Carlo Ubbiali | 1960: Carlo Ubbiali | 1961: Mike Hailwood | 1962: Jim Redman | 1963: Jim Redman | 1964: Phil Read | 1965: Phil Read | 1966: Mike Hailwood | 1967: Mike Hailwood | 1968: Phil Read | 1969: Kel Caruthers | 1970: Rob Gould | 1971: Phil Read | 1972: Jarno Saarinen | 1973: Dieter Braun | 1974: Walter Villa | 1975: Walter Villa | 1976: Walter Villa | 1977: Kork Ballington | 1978: Kork Ballington | 1979: Kork Ballington | 1980: Anton Mang | 1981: Anton Mang | 1982: Jean-Louis Tournadre | 1983: Carlos Lavado | 1984: Christian Sarron | 1985: Freddie Spencer | 1986: Carlos Lavado | 1987: Anton Mang | 1988: Sito Pons | 1989: Sito Pons | 1990: John Kocinski | 1991: Luca Cadalora | 1992: Luca Cadalora | 1993: Tetsuya Harada | 1994: Max Biaggi | 1995: Max Biaggi | 1996: Max Biaggi | 1997: Max Biaggi | 1998: Loris Capirossi | 1999: Valentino Rossi | 2000: Olivier Jacque | 2001: Daijirō Katō | 2002: Marco Melandri | 2003: Manuel Poggiali | 2004: Daniel Pedrosa | 2005: Daniel Pedrosa | 2006: Jorge Lorenzo | 2007: Jorge Lorenzo | 2008: Marco Simoncelli | 2009: Hiroshi Aoyama |
1949: Nello Pagani | 1950: Bruno Ruffo | 1951: Carlo Ubbiali | 1952: Cecil Sandford | 1953: Werner Haas | 1954: Rupert Hollaus | 1955: Carlo Ubbiali | 1956: Carlo Ubbiali | 1957: Tarquinio Provini | 1958: Carlo Ubbiali | 1959: Carlo Ubbiali | 1960: Carlo Ubbiali | 1961: Tom Phillis | 1962: Luigi Taveri | 1963: Hugh Anderson | 1964: Luigi Taveri | 1965: Hugh Anderson | 1966: Luigi Taveri | 1967: Bill Ivy | 1968: Phil Read | 1969: Dave Simmonds | 1970: Dieter Braun | 1971: Ángel Nieto | 1972: Ángel Nieto | 1973: Kent Andersson | 1974: Kent Andersson | 1975: Paolo Pileri | 1976: Pierpaolo Bianchi | 1977: Pierpaolo Bianchi | 1978: Eugenio Lazzarini | 1979: Ángel Nieto | 1980: Pierpaolo Bianchi | 1981: Ángel Nieto | 1982: Ángel Nieto | 1983: Ángel Nieto | 1984: Ángel Nieto | 1985: Fausto Gresini | 1986: Luca Cadalora | 1987: Fausto Gresini | 1988: Jorge Martínez | 1989: Àlex Crivillé | 1990: Loris Capirossi | 1991: Loris Capirossi | 1992: Alessandro Gramigni | 1993: Dirk Raudies | 1994: Kazuto Sakata | 1995: Haruchika Aoki | 1996: Haruchika Aoki | 1997: Valentino Rossi | 1998: Kazuto Sakata | 1999: Emilio Alzamora | 2000: Roberto Locatelli | 2001: Manuel Poggiali | 2002: Arnaud Vincent | 2003: Daniel Pedrosa | 2004: Andrea Dovizioso | 2005: Thomas Lüthi | 2006: Álvaro Bautista | 2007: Gábor Talmácsi | 2008: Mike di Meglio | 2009: Julián Simón |