Daijirō Katō

Wikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun

Daijirō Katō (jap. 加藤大治郎, 4. heinäkuuta 197620. huhtikuuta 2003) oli japanilainen ratamoottoripyöräilijä. Katō voitti vuonna 2001 250-kuutioisten lajin maailmanmestaruuden. Hänet muistetaan myös toistaiseksi historian viimeisenä ratamoottoripyöräilyn MM-sarjassa kilpailun aikana kuolleena kuljettajana.

[muokkaa] Elämäkerta ja ura

Katō aloitti ratamoottoripyöräilyn vuonna 1992 ja MM-sarjassa hän debytoi vuonna 1996. Ensimmäisessä kilpailussaan Suzukassa, Japanissa kotiradallaan Katō ajoi kolmanneksi. Seuraavana vuonna hän voitti myös ratamoottoripyöräilyn Japanin mestaruuden. Samana vuonna Katō ajoi kauden ainoan kilpailun Japanissa ja onnistui voittamaan sen. Sama toistui seuraavana vuonna. Vasta kaudella 2000 Katō lähti tavoittelemaan maailmanmestaruutta. Hän oli kolmas voitettuaan neljä osakilpailua. Seuraavana vuonna hän voitti kaikkiaan 11 osakilpailua ja maailmanmestaruuden selkeästi.

Seuraavalla kaudella Katō pääsi nousemaan kuninkuusluokkaan, MotoGP-luokkaan. Avauskausi tuotti kaksi kakkossijaa. Seuraavalla kaudella Katō ehti ajaa vain yhden osakilpailun, kotikilpailunsa Suzukassa 6. huhtikuuta. Kisa päättyi dramaattisesti hänen menehtymiseensä. Hän menehtyi radan viimeisessä šikaanissa menetettyään pyöränsä hallinna ja ajettuaan n. 200 km/h.

Monet kysymykset seurasivat Katōn kuolemaa. Hän ajoi radan reunalla olleeseen seinään ja lensi pyörän selästä seuraavalle osalle rataa. Normaalisti kun joku moottoriurheilija joutuu vaaralliseen tilanteeseen kisan aikana niin liehutetaan punaista lippua ja kilpailu keskeytetään, mutta kun Katō loukkaantui, tätä ei tapahtunut. Katō vietiin sairaalaan, jossa hän makasi kaksi viikkoa koomassa, kunnes menehtyi 20. huhtikuuta 2003. Katōn onnettomuuden jälkeen Suzukassa ei enää kilpailtu ratamoottoripyöräilyn kilpailuja, järjestäjien mukaan sen huonon turvallisuuden takia.


Henkilökohtaiset työkalut