Nazareth

Nazareth (1968– )
Nazareth esiintymässä vuonna 2009
Tiedot
Tyylisuunta:	rockmusiikki
Tyylilaji:	rock, hard rock, heavy metal
Kotipaikka:	Dunfermline, Skotlanti, Yhdistynyt kuningaskunta
Laulukieli:	englanti
Sivusto:	www.nazarethdirect.co.uk
Jäsenet
Dan McCafferty laulu Jimmy Murrison kitara, taustalaulu Pete Agnew bassokitara, taustalaulu Lee Agnew rummut
Entiset jäsenet
Kts. entiset jäsenet
Levy-yhtiöt
Pegasus Records   Mooncrest Records   Mountain Records   Warner Bros   A&M Records   NEMS Records   Vertigo Records   Polydor   SPV   Edel Records   Eagle Records (uudelleenjulkaisut)   Castle Communications (uudelleenjulkaisut)   Salvo Records (uudelleenjulkaisut)

Manny Charlton esiintymässä vuonna 1976.

Nazareth on vuonna 1968 perustettu skotlantilainen hard rock -yhtye. Yhtyeellä oli useita pikkuhittejä 1970-luvulla, mutta parhaiten se muistetaan etenkin cover-hitistään "Love Hurts" ja albumeista Razamanaz ja Hair of the Dog. Yhtye on toiminnassa edelleen ja vietti hiljattain 40-vuotisjuhlaa. Yhtye on toiminut pioneerina useille skotlantilaisille rockyhtyeille, ja Guns 'N Roses on nimennyt Nazarethin yhdeksi suurimmista esikuvistaan .

Historia

1968-1975

Yhtye perustettiin joulukuussa 1968 Skotlannin Dunfermlinessa paikallisen The Shadettes -nimisen yhtyeen pohjalta. Kokoonpanoksi muodostui Dan McCafferty, jonka raspikurkkuäänestä tuli yksi yhtyeen tunnusmerkeistä, espanjalaisjuurinen Manuel "Manny" Charlton (kitara), Pete Agnew (basso) ja Darrell Sweet (rummut). Nimi Nazareth tuli The Band -yhtyeen kappalen "The Weight" sanoista ("I pulled into Nazareth / Was feelin' about half past dead...").

Yhtye muutti Lontooseen vuonna 1970, ja sen ensimmäinen albumi Nazareth julkaistiin vuonna 1971. Toinen albumi, nimen mukaisesti ensimmäistä kokeilevampi Exercises (1972), sai jonkin verran huomiota mediassa, ja yhtye pääsi Deep Purplen kiertueelle lämmittelijäksi. Purplen basisti Roger Glover kiinnostui yhtyeestä ja lupautui tuottamaan seuraavan albumin. Razamanaz julkaistiin alkuvuodesta 1973, ja se menestyi hyvin sisältäen kaksi Britannian top ten -hittiä: "Bad Bad Boy" ja "Broken Down Angel". Myös nimikappale on yhtyeen tunnetuimpia kappaleita. Myös kaksi seuraavaa albumia, niin ikään Gloverin tuottamat Loud 'N' Proud (1973) ja Rampant (1974), menestyivät hyvin sisältäen muun muassa hitiksi nousseen Joni Mitchell -lainan "This Flight Tonight" sekä pienemmän hitin "Shanghai'd In Shanghai". Alkuvuodesta 1975 julkaistu single, cover-versio Tomorrow-yhtyeen kappaleesta "My White Bicycle", nousi top-20:een Britanniassa.

Vuonna 1975 yhtye julkaisi maailmanlaajuisesti menestyneimmän albuminsa Hair of the Dog. Albumilta löytyy klassikoiksi nousseita kappaleita, kuten nimikappale, "Beggar's Day" ja "Please Don't Judas Me". Pohjois-Amerikan painokselta löytyvästä ja muualla maailmassa singlenä julkaistusta "Love Hurts" -kappaleesta tuli yhtyeen suurin hitti. Kappale oli jälleen cover-versio, tällä kertaa Felice ja Boudleaux Bryantin kirjoittamasta kappaleesta, jonka olivat aiemmin levyttäneet muun muassa The Everly Brothers ja Roy Orbison. Nazarethin versio on kuitenkin tunnetuin, ja se on myös yhtyeen tähän mennessä ainut Yhdysvalloissa top 10:een päässyt single. Myös Hair of the Dog -albumi menestyi hyvin Yhdysvalloissa aukoen ovia yhtyeelle Pohjois-Amerikkaan. Yhtye nautti suurta menestystä eteenkin Kanadan puolella .

1976-1980

Hair of the Dogin jälkeen Nazarethin menestys Isossa-Britanniassa alkoi hiipua punk rockin tullessa muotiin. Yhtye keskitti toimintaansa Pohjois-Amerikkaan nauhoittaen seuraavat albuminsa Kanadassa. Kaksi seuravaa albumia Close Enough for Rock 'N' Roll ja Play 'n' the Game, julkaistiin vuonna 1976. Albumit menestyivät hyvin varsinkin Kanadassa, jossa Nazarethista tuli eräs suosituimmista brittiyhtyeistä. Amerikkalainen levy-yhtiö A&M Records panosti yhtyeeseen . Vuoden 1977 marraskuussa julkaistu Expect No Mercy oli pariin aiempaan levyyn verrattuna hieman raskaampi, mutta sisälsi myös viittauksia tuolloin Yhdysvalloissa muodissa olleeseen AOR-musiikkiin. Albumin menestys listoilla oli aiempaa heikompaa, ja myös A&M-levy-yhtiö oli vaatinut yhtyettä nauhoittamaan kappaleet uudestaan .

Yhtyeessä alettiin menestyksen haihtumisen pelossa suunnitella uusia ideoita. Kitaristi Manny Charltonin, joka oli tuottanut yhtyeen albumit Hair of the Dogista alkaen, ehdotuksesta yhtyeeseen otettiin toinen kitaristi, Alex Harveyn yhtyeessä soittanut Zal Cleminson . Seuraava, albumin, vuonna 1979 julkaistu No Mean Cityn, myötä yhtye sai jälleen menestystä Britanniassa, jossa singlenä julkaistut "May The Sunshine" ja "Star" nousivat listoille. Charltonin mukaan Cleminsonin tulo yhtyeeseen oli piristysruiske hänen tuodessaan uusia ideoita yhtyeen musiikkiin . Kokoonpanon seuraava albumi Malice in Wonderland (1980) ei menestynyt vahvasta kaupallisen potentiaalin omaavasta kappalemateriaalista huolimatta. Yhtyeen levy-yhtiö Mountain Records oli joutunut rahallisiin vaikeuksiin, ja albumin menestyksettömyydestä pettynyt Zal Cleminson erosi yhtyeestä .

1980-1989

Nazareth jatkoi alkuperäisellä kokoonpanolla ja teki sopimuksen NEMS-yhtiön kanssa. The Fool Circle-albumi julkaistiin vuonna 1981, ja se jatkoi edellisen levyn kaupallisempaa suuntausta olemalla sekoitus mm. rockia, reggaeta ja bluesia. Albumin jälkeen yhtyeen kokoonpanoa päätettiin jälleen laajentaa ja mukaan tulivat Billy Rankin, nuori kitaristi Glasgowsta sekä amerikkalainen, jo The Fool Circle-albumilla vieraillut Spirit-yhtyeen entinen kosketinsoittaja John Locke. Uusi kokoonpano julkaisi ensi töikseen live-albumin Snaz, joka menestyi hyvin ympäri maailmaa ja esitteli yhtyeen hyvässä live-kunnossa. Vuonna 1982 yhtye julkaisi singlen, balladin "Dream On" josta tuli kansainvälinen hitti. Albumi 2XS (1982) menestyi myös hyvin singlen siivittämänä, vaikka sitä ei heti julkaistukaan Britanniassa levy-yhtiön lakisotkujen vuoksi. Locke lähti yhtyeestä 2XS-kiertueen jälkeen ja 5-miehinen Nazareth julkaisi Sound Elixir-albumin (1983) joka oli tyylillisesti epätasainen sisältäen vaikutteita myös soul- ja funk-musiikista. Albumin jälkeen Billy Rankin lähti soolouralle.

Nazareth jatkoi Rankinin lähdön jälkeen jälleen alkuperäisellä kokoonpanollaan. Yhtye sai uuden levytyssopimuksen Vertigo Recordsilta ja julkaisi vuonna 1984 The Catch-albumin, jolta löytyy yhtyeen tunnetuimpiin kappaleisiin kuuluva "This Month's Messiah". Vuoden 1986 Cinema-albumi merkitsi paluuta rock-voittoiseen suuntaukseen, mutta isoihin listasijoituksiin ei ollut enää paluuta. Vuoden 1989 Snakes 'N' Ladders jäi alkuperäiskokoonpanon viimeiseksi albumiksi. Yhtyeen kitaristi ja tuottaja Manny Charlton oli ajautunut ristiriitoihin muiden jäsenten kanssa ja hänet erotettiin yhtyeestä. Myös levy-yhtiön tuki oli jäänyt olemattomaksi albumin jäätyä julkaisematta Britanniassa.

1990-1999

Charltonin tilalle tuli yhtyeessä jo aiemmin soittanut Billy Rankin. Yhtye julkaisi albumit No Jive (1991) ja Move Me (1994) tehden levyjen tiimoilta isoja kiertueita ympäri maailmaa. Ennen Move Me-kiertuetta Billy Rankin erosi yhtyeestä ja hänen tilalleen tuli kitaristiksi skotti Jimmy Murrison ja yhtyeeseen otettiin jälleen kosketinsoittaja, tällä kertaa yhtyeen jäsenten vanha tuttu Ronnie Leahy. 1990-luvun puolivälissä Castle Communications-yhtiö alkoi julkaista yhtyeen vanhaa tuotantoa uudelleenremasteroituna ja julkaisut toivat lisää näkyvyyttä yhtyeelle, johtaen kolmen levyn levytyssopimukseen suuren SPV-yhtiön kanssa. Seuraava albumi, Boogaloo julkaistiin vuonna 1998 ja se sai hyviä arvosteluja kriitikoilta ja faneilta. Nazarethia kohtasi kuitenkin tragedia, kun rumpali Darrell Sweet menehtyi sydänkohtaukseen yhtyeen Amerikankiertueen avauspäivänä 30. huhtikuuta 1999 New Albanyssa Indianassa. Järkyttynyt yhtye perui kiertueen ja sen tulevaisuus oli pitkään vaakalaudalla.

2000-

Nazareth jatkoi tauon jälkeen toimintaansa ja uudeksi rumpaliksi tuli basisti Pete Angewin poika, Lee Agnew. Yhtye jatkoi keikkailua ja vuonna 2002 julkaistiin Glasgowssa taltioitu live-albumi sekä DVD Homecoming. Ronnie Leahy jätti yhtyeen samana vuonna ja Nazareth on siitä lähtien jatkanut nelimiehisenä. Uusi studioalbumi Newz julkaistiin vuonna 2008 yhtyeen 40-vuotisjuhlan aikaan. Seuraava studioalbumi, nimeltään Big Dogz, julkaistaan helmikuussa 2011.

Manny Charltonin Nazareth 2008-2009

Vuonna 2008 Nazarethin 40-vuotisjuhlavuonna Charlton lähti kolmen amerikkalaismuusikon kanssa kiertueelle Nazareth-nimen alla herättäen närää varsinaisen Nazarethin keskuudessa. Yhdysvalloissa asunut Charlton oli pyörittänyt omaa Manny Charlton Band-yhtyettään ja julkaissut sooloalbumeja ja päätti nyt lähteä kiertueelle Nazareth-nimen alla Yhdysvalloissa esittäen lähinnä Nazarethin 1970-luvun materiaalia. Helmikuussa 2009 kuitenkin ilmoitettiin, että Charlton on jäänyt eläkkeelle musiikkimaailmasta ja että kiistat varsinaisen Nazarethin kanssa on sovittu. Vuonna 2010 Charlton on palannut musiikkimaailmaan perustaen jälleen Manny Charlton Band-yhtyeen.

Jäseniä

Nykyiset

• Dan McCafferty - laulu
• Pete Agnew - basso
• Jimmy Murrison - kitara
• Lee Agnew - rummut

Entiset

• Darrell Sweet - rummut (1968-1999)
• Manny Charlton - kitara (1968-1990)
• Zal Cleminson - kitara (1978-1980)
• Billy Rankin - kitara (1980-1983, 1990-1994)
• John Locke - kosketinsoittimet (1980-1982)
• Ronnie Leahy - kosketinsoittimet (1994-2004)

Diskografia

Studioalbumit

• Nazareth (1971)
• Exercises (1972)
• Razamanaz (1973)
• Loud 'N' Proud (1974)
• Rampant (1974)
• Hair of the Dog (1975)
• Close Enough for Rock 'N' Roll (1976)
• Play 'n' the Game (1976)
• Expect No Mercy (1977)
• No Mean City (1979)
• Malice in Wonderland (1980)
• The Fool Circle (1981)
• 2XS (1982)
• Sound Elixir (1983)
• The Catch (1984)
• Cinema (1986)
• Snakes 'N' Ladders (1989)
• No Jive (1991)
• Move Me (1994)
• Boogaloo (1998)
• Newz (2008)
• Big Dogz (2011)

Live-albumit

• Snaz (1981)
• Live at the Beeb (live) (1998)
• Homecoming (Live in Glasgow) (2002)

Kokoelmat

• Greatest Hits (1975)
• Hot Tracks (1976)
• The Ballad Album (1985)
• The Ballad Album Vol II (1990)
• From the Vaults (1993)
• Greatest Hits Volume II (1998)
• The Very Best Of Nazareth (2002)
• The Anthology (2009)

Maxi Sinkut 12"

• Ruby Tuesday (1984)
• Piece of My Heart (1989)
• Every Time it Rains (1991)

Aiheesta muualla

• Viralliset sivut (englanniksi)