Muna vai kana

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee filosofista dilemmaa. Muna vai kana on myös radio-ohjelma.
Munaa ja kanaa voidaan kuvata toistensa syiksi ja seurauksiksi.

Muna vai kana tai kana vai muna on metaforiseen muotoon puettu kehämäinen syy ja seuraus -dilemma, joka muotoillaan usein kysymysmuotoon seuraavasti: "Kumpi tuli ensin, muna vai kana?" Munalla tarkoitetaan tässä yleensä juuri kananmunaa, ja ongelma on, mistä syntyi ensimmäinen kana tai mistä tuli ensimmäinen kananmuna, kun molemmat ovat toistensa seurauksia.

Ongelman historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Dilemmaan viittaavia tekstejä on löydetty jo antiikin Kreikan filosofeilta. On esitetty teksteihin perustuvia väitteitä, joiden mukaan antiikin Kreikassa keskusteltiin laajasti aiheesta.[1] Antiikin filosofeille kysymys oli suoraan yhteydessä myös kysymyksiin elämän ja universumin alkuperästä.[2]

Aristoteles päätyi ongelmaa miettiessään lopputulokseen, että kana ja muna ovat olleet olemassa aina. Hän vertasi asiaa seuraavasti:[3]

»Jos ensin olisi ollut ihminen, hänen olisi välttämättä pakko olla syntynyt ilman isää ja äitiä – mikä on luonnonvastaista. Sen vuoksi ei ole voinut olla ensimmäistä munaa, joka olisi antanut alun linnuille, tai olisi ollut ensimmäinen lintu, joka olisi antanut alun munille; sillä lintu syntyy munasta.»

Kysymykseen on vuosien aikana esitetty lukuisia erilaisia ratkaisuja, mutta kysymystä ei ole saatu yksiselitteisesti ratkaistuksi.

Mahdollisia ratkaisuja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tieteelliset näkökannat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Evoluutio

Ennen lintuja oli jo erilaisia munista kuoriutuvia eläimiä, joten oli myös munia. Siksi jotkut sanovat vastaukseksi "muna". Tämän takia on joskus tarpeen selventää kyseessä olevan munan olevan nimenomaisesti "kananmuna".

Brittiläinen geneetikosta, filosofista ja kanafarmarista koostunut tutkimusryhmä päätyi tulokseen, että muna oli ennen kanaa. Ryhmän mukaan johtopäätös perustuu siihen, että geneettinen materiaali ei muutu eläimen elinaikana. Sen vuoksi ensimmäinen lintu, joka muuttui evoluution tuloksena kanaksi, luultavasti esihistoriallisella ajalla, on ensin esiintynyt alkiona munan sisällä.[4] Samaa mieltä on myös HowStuffWorks-sivusto, jonka mukaan kaksi esikanaa paritteli ja tuotti mutaatioiden kautta tsygootin, josta kehittyi lopulta kana. Sivuston mukaan munankin oli siis oltava kananmuna, ja se tuli luonnollisesti ennen kanaa, koska tsygootti oli kananmunassa.[5]

Ekologian ja ympäristötieteiden professori Kai Lindströmin mukaan kana oli ennen munaa. Hänen päättelynsä perustuu siihen, että kaikkein yksinkertaisimmat eliöt ovat yksisoluisia ja käyttävät jakaantumista lisääntymiskeinona. Yhdestä solusta tulee kaksi uutta solua, lapsisolua, jotka ovat samanlaisia kuin emosolukin, vain pienempiä. Suvullisessa lisääntymisessä kaksi sukusolua tuottaa yhden uuden yksilön, usein emosolun ulkopuolella. Kanalla sukusoluja tuottavat aikuisvaihteet ovat hänen mukaansa niin monimutkaisia, että tsygootti joutuu kehittymään vielä paljon ennen aikuisuutta. Toisin sanottuna muna ei ollut vielä kananmuna, mutta tämän eliön kehittyessä siitä tuli kana, joka muni sitten kananmunan.[6]

Kolmannen vaihtoehdon mukaan eläinten luokittelu lajeiksi on epämielekästä, koska jokainen elävä organismi on ainutlaatuinen yksilö ja lajien väliset rajat on mahdotonta määrittää tarkasti. Sen takia kanan ja esikanan välinen raja on mahdotonta määritellä, joten on myös mahdotonta määritellä ensimmäinen kana tai muna.[7]

Määritelmiin perustuvat näkökannat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ongelmaa voidaan lähestyä myös käyttäen hyväksi "kanan" ja "munan" määritelmiä. Jotkut pitävätkin kysymystä vain "kananmunan" määritelmään liittyvänä. Biologiassa termi muna on hyvin tulkinnanvarainen ja esimerkiksi jaksottaisen tasapainon malli ei tee selvää eroa kanan ja sitä lähimpien "esikanojen" välille. Muna vai kana -dilemma voidaan liittää siis läheisesti myös lajiutumiseen ja kysymykseen siitä, milloin laji on muuttunut toiseksi tai jakautunut kahdeksi uudeksi lajiksi. Seuraavassa on muutamia erilaisia määritelmiä ja niiden loogiset seuraukset:[8]

  • Muna ei ole välttämättä juuri kananmuna: Tällöin voidaan sanoa munan tulleen ensin, koska muut eläimet ovat munineet jo kauan ennen kuin kanat kehittyivät.
  • Vain muna, josta kuoriutuu kana, on kananmuna: Tämä tarkoittaisi sitä, että alun perin jokin toinen eläin, hyvin samankaltainen kanan kanssa, muni ensimmäisen kananmunan, josta kuoriutui ensimmäinen kana. Tässä tapauksessa muna olisi siis tullut ennen kanaa.
  • Vain kanan munima muna on kananmuna: Tätä voidaan pitää edellisen kohdan vasta-argumenttina. Tämä tarkoittaisi, että ensin syntyi kana, joka muni sen jälkeen ensimmäisen kananmunan. Tässä tapauksessa ensimmäinen kana syntyi itse jostain muusta kuin kananmunasta, mitä voidaan pitää outona.
  • Vain muna, josta kuoriutuu kana ja jonka muni kana, on kananmuna: Tässä tapauksessa ensimmäinen kana tuli jonkin muuntyyppisen munan seurauksena, jonka jälkeen se muni kananmunan, josta syntyi yksi kana lisää. Tämän ratkaisun mukaan siis kana tuli ensin, mutta ennen ensimmäistä kananmunaa saattoi olla jo useita kanoja.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Chicken and egg question answered 26. toukokuuta 2006. (englanniksi)
  2. Which came 1st, the chicken or the egg? Viitattu 12.7.2008. (englanniksi)
  3. Lainaus suomennettu seuraavasta: "If there has been a first man he must have been born without father or mother – which is repugnant to nature. For there could not have been a first egg to give a beginning to birds, or there should have been a first bird which gave a beginning to eggs; for a bird comes from an egg."
  4. Chicken and egg debate unscrambled 2006. CNN.com. Viitattu 12.7.2008. (englanniksi)
  5. Which came first, the chicken or the egg? Viitattu 12.7.2008. (englanniksi)
  6. Kysy tutkijalta: Muna vai kana? Viitattu 12.7.2008.
  7. Phil B.: Which Came First, the Chicken or the Egg? philforhumanity.com. Viitattu 12.7.2008. (englanniksi)
  8. Christopher Michael Langan: Which Came First... 2001. Megafoundation.org. Viitattu 12.7.2008. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]