Marengon taistelu

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Marengon taistelu
Osa Ranskan vallankumoussotia
Louis-François Lejeune: Bataille de Marengo, 1802
Louis-François Lejeune: Bataille de Marengo, 1802
Päivämäärä:

14. kesäkuuta 1800

Paikka:

Marengo, Italia

Lopputulos:

Ranska voitti Itävallan joukot

Aluemuutokset:

Itävalta menetti alueita Ranskalle

Osapuolet

Ranska

Itävalta

Komentajat

Napoleon Bonaparte
Louis Desaix
François Étienne de Kellermann

Michael von Melas

Vahvuudet

28 000 miestä

31 000 miestä

Tappiot

Noin 1 100 miestä kuoli
Noin 3 600 miestä haavoittui
Noin 900 katosi tai vangittiin

963 miestä kuoli
5 518 miestä haavoittui
2 921 vangittiin

Marengon taistelu 14. kesäkuuta vuonna 1800 Italiassa oli Napoleonin voitto, joka oli lähellä kääntyä tappioksi. Taistelu oli osa toisen liittokunnan sotaa.

Taustaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1800 itävaltalaiset joukot uhkasivat Ranskan vuosina 1796 ja 1797 vallattuja Pohjois-Italian alueita. Silloinen Ensimmäinen Konsuli Napoleon marssi nopeasti Alppien yli 40 000 miehen kanssa, seitsemässä päivässä raskaat tykit mukanaan ottamaan itävaltalaiset vastaan Marengon kylän lähellä. Itävaltalaiset tulivat 31 000 miehen voimin, kun taas Napoleon hajotti joukkonsa, niin että hänellä oli 18 000 miestä vastaanottamaan ensimmäiset itävaltalaisjoukot Alessandrian kaupungin lähellä. Napoleon luuli näiden aikovan perääntyä ja siksi lähetti vahvat joukot pohjoiseen estämään itävaltalaisia pääsemästä Pojoelle ja toisen ison joukon etelään estämään itävaltalaisia pääsemästä Genovaan. Silloin Melas hyökkäsi Napoleonin huomattavasti alivoimaiseen keskustaan. 10 000 miehen lisäjoukot tulivat kenraali Louis Charles Antoine Desaix'n johdolla usean tunnin taistelemisen jälkeen.

Taistelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Itävaltalaisten kenraali, Michael von Melas, lähti yllätyshyökkäykseen Ranskalaisia vastaan. Väsyneenä pikamarssista Napoleonin joukot eivät pystyneet pitämään puoliaan loputtomalta vaikuttaneelta itävaltalaisarmeijalta vaan perääntyi jatkuvasti kranaattitulessa ja itävaltalaisten painostuksessa. Taistelu näytti jo menetetyltä, perääntyminen näytti jo pakenemiselta, kunnes Louis Desaix lisäjoukkoineen tuli auttamaan ranskalaisia. Desaix aloitti tykistötulen Itävaltalaisiin viimeisillä tykeillä aiheuttaen isoja aukkoja ja jopa itävaltalaisten ammusvaraston räjähdyksen. Ranskalaiset aloittivat pian vastahyökkäyksen Desaix'n johdolla ja François Étienne de Kellermannin ratsuväki viimeisteli itävaltalaiset. Louis Desaix kaatui taistelussa, joten hänestä ei tullut kilpailijaa Napoleonille tulevissa Napoleonin valtakamppailuissa.

Seurakset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Voitto lujitti Napoleonin valtaa ja mainetta Ranskassa mutta silti Napoleon sai jonkinlaisia traumoja taistelusta. Kerrotaan, että vielä St. Helenalla eteläisellä Atlanttia parikymmentä vuotta myöhemmin Napoleon olisi vielä kuolinvuoteellaan toistellut Marengon nimeä epätoivon vallassa ja mutissut jotain epämääräistä siitä.
  • Itävalta menetti alueita Ranskalle aina koko Reinin länsirannan Hollantiin saakka ja joutui tunnustamaan itsenäiseksi Batavian tasavallan, Helvetian tasavallan, Cisalppisen tasavallan sekä Ligurian tasavallan ja antamaan ne Ranskan vasalleiksi.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]