Tämä on lupaava artikkeli.

Manis palaeojavanica

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Manis palaeojavanica
Muurahaiskäpyjen luita. Tummemmat luut kuuluvat Manis palaeojavanica -lajille ja vaaleammat malaijanmuurahaiskävylle.
Muurahaiskäpyjen luita. Tummemmat luut kuuluvat Manis palaeojavanica -lajille ja vaaleammat malaijanmuurahaiskävylle.
pleistoseeni
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Luokka: Nisäkkäät Mammalia
Lahko: Muurahaiskävyt Pholidota
Heimo: Muurahaiskävyt Manidae
Suku: Muurahaiskävyt Manis
Laji: palaeojavanica
Kaksiosainen nimi

† Manis palaeojavanica
Dubois, 1907[1]

Katso myös

  Manis palaeojavanica Wikispeciesissä
  Manis palaeojavanica Commonsissa

Manis palaeojavanica on sukupuuttoon kuollut muurahaiskäpylaji. Se on ryhmänsä suurin tunnettu edustaja. Manis palaeojavanica eli pleistoseenilla trooppisessa Kaakkois-Aasiassa. Sen jäänteitä on löydetty Jaavalta, mahdollisesti myös Borneolta. Jaavalta löydetyt fossiilit ovat noin 800 000 vuotta vanhoja, kun taas Borneolta löydetyt jäänteet ovat vain 39 000–45 000 vuotta vanhoja.

Avoimet metsämaat olivat Manis palaeojavanican elinympäristöä, ja tiheiden sademetsien leviäminen johti sen sukupuuttoon. Mikäli Borneolla on kyse samasta lajista, saattoi sukupuuttoon vaikuttaa myös metsästys, sillä samalta alueelta on löydetty nykyihmisen (Homo sapiens) jäänteitä. Borneolta löydetyn muurahaiskävyn lajimäärityksestä ei kuitenkaan ole yksimielisyyttä, sillä jäänteet ovat puutteellisempia kuin Jaavalta löydetyt.

Kuvaus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Manis palaeojavanica muistutti hyvin paljon nykyisiä muurahaiskäpyjä, mutta se oli huomattavasti suurikokoisempi.[1] Sen pituudeksi on arvioitu 2,5 metriä, ja se on suurin tunnettu muurahaiskäpy,[2] se oli kaksi kertaa suurempi kuin nykyinen malaijanmuurahaiskäpy (Manis javanica).[3]

Levinneisyys, elinympäristö ja sukupuutto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sijainnit, joista Manis palaeojavanica -lajille määritettyjä löytöjä on tehty. Niahin löydön määrityksestä ei ole yksimielisyyttä.

Manis palaeojavanica eli trooppisen Kaakkois-Aasian saaristossa, minne se tai sen kantamuoto saapui Aasian mantereelta.[4][5][6] Saapumisajankohta oli pleistoseenilla, todennäköisesti jonkin jääkauden aikaan.[5][7]

Ainoat kiistattomasti Manis palaeojavanica -lajille kuuluvat fossiilit on löydetty Jaavalta. Ne ovat peräisin noin 800 000 vuoden takaa.[5][6] Tämän jälkeen laji mahdollisesti hävisi Jaavalta, kun sademetsät valtasivat alaa.[5] Manis palaeojavanica oli muurahais- ja termiittipesistä riippuvainen avointen metsämaiden laji, jolle muutokset elinympäristössä saattoivat olla kohtalokkaita.[4][5]

Jaavalla Manis palaeojavanica oli osa Kedung Brubusin eläimistöä, johon kuului myös muita sittemmin hävinneitä suuria nisäkkäitä, kuten pystyihminen (Homo erectus), Stegodon-suvun norsueläimet, Hexaprotodon sivalensis -virtahepo, Sus macrognathus -sika sekä nautaeläimet Epileptobos groeneveldtii, Bos palaeosondaicus ja Bubalus palaeokerabau.[6][8] Lisäksi saarella eli intiantapiiri (Tapirus indicus), joka on hävinnyt Jaavalta mutta elää edelleen osissa Aasiaa. Kaiken kaikkiaan Kedung Brubusin eläimistö viittaa melko kuivaan avoimen metsämaan elinympäristöön.[6]

Jaavalta ei ole löydetty todisteita siitä, että Manis palaeojavanica olisi selvinnyt myöhäispleistoseenille.[5] Borneon saarella tilanne saattoi kuitenkin olla toinen. Vuosina 1954–58 Niahin luolista löydettiin useiden nisäkäslajien, mukaan lukien kahden muurahaiskäpylajin, jäänteitä.[5][9] Muurahaiskävyistä toinen määritettiin malaijanmuurahaiskävyksi ja toinen Manis palaeojavanica -lajiksi. Löydöt ovat noin 39 000–45 000 vuotta vanhoja ja ajoittuvat myöhäispleistoseenille.[5][8] Philip J. Piper ryhmineen on kuitenkin sitä mieltä, että Niahin suuren muurahaiskävyn jäänteet ovat niin puutteelliset, ettei niitä voi varmuudella pitää Manis palaeojavanica -lajille kuuluvina.[5]

Suuret muurahaiskävyt kuolivat sukupuuttoon myös Borneolta. Elinympäristön muuttuminen avoimesta metsämaasta tiheäksi sademetsäksi koitui niiden kohtaloksi, mutta tuhoa saattoi vauhdittaa myös metsästys.[4][5] Niahin luolien eläimistöön kuului monia nykypäivän sademetsälajeja, kuten borneonoranki (Pongo pygmaeus), malaijikarhu (Helarctos malayanus), surelit (Presbytis) ja sivettieläimet (Viverridae) sekä nykyihminen (Homo sapiens).[6] Ihmiset asuttivat Niahin luolat viimeistään 40 000 vuotta sitten. Hidasliikkeinen muurahaiskäpy oli ihmiselle todennäköisesti helppo saalis.[4] Suuren muurahaiskävyn lisäksi Borneolta hävisivät tiikeri (Panthera tigris) ja intiantapiiri.[10] Sen sijaan malaijanmuurahaiskäpyä tavataan edelleen Borneolla.[5]

Löytöhistoria ja taksonomia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1890-luvulla alankomaalainen anatomi Eugène Dubois etsi ihmisten fossiileja Jaavalta. Hän löysi sieltä kuuluisan jaavanihmisen, joka nykyään tunnetaan nimellä Homo erectus. Vuosien 1891 ja 1900 välillä Dubois apulaisineen löysi myös yli 40 000 muuta selkärankaisfossiilia, ja vuosina 1907 ja 1908 hän kuvasi tieteelle monia löydöistään, jottei hänen seuraajansa Margarethe Lenore Selenka ehtisi ensin. Löytöjen joukossa oli uusi muurahaiskäpylaji, Manis palaeojavanica.[11]

Dubois’n löydöt olivat peräisin useista eri sijainneista, joita hän piti samaan eläimistöön kuuluvina.[12] Dubois’n tiedoista ei aina ollut selvää, mikä fossiili oli löydetty mistäkin paikasta. 1930-luvulla Dubois’n keruumenetelmiä kritisoitiin vanhanaikaisiksi, ja muun muassa Manis palaeojavanican löytöpaikasta oli epäselvyyttä.[13] 1980-luvulla Dubois’n eläimistöä tulkittiin uudelleen ja todettiin, että se sisältää fossiileja kahdelta eri ajalta. Nykyään Manis palaeojavanica luetaan noin 800 000 vuotta vanhaan Kedung Brubusin eläimistöön, kun taas alkuperäinen jaavanihminen on vanhempaa Trinilin eläimistöä.[12][14]

Citarumin alueelta Länsi-Jaavalta on löydetty pala reisiluuta, jonka Dirk Albert Hooijer vuonna 1947 määritti Manis palaeojavanica -lajille kuuluvaksi.[5][15] Reisiluun oletetaan edustavan samaa eläimistöä kuin Kedung Brubusin löydöt, joten sen iäksi voidaan niin ikään arvioida noin 800 000 vuotta.[15] Kedung Brubusin ja Citarumin eläimistöjen samankaltaisuus viittaa siihen, että alueiden välillä oli siihen aikaan maayhteys samoin kuin nykyään.[7]

Vuonna 1960 Hooijer sai tutkittavakseen Niahin luolista löydettyjä muurahaiskävyn jäänteitä. Hän katsoi, että ne ovat hyvin samanlaiset kuin Jaavalta löydetyt Manis palaeojavanica -fossiilit, ja määritti ne siksi samalle lajille kuuluviksi. Myöhemmin Niahista on löydetty lisää muurahaiskävyn jäänteitä, jotka mahdollisesti kuuluvat samalle yksilölle kuin Hooijerin tutkimat luut. 2000-luvulla Philip J. Piper ryhmineen on tutkinut näitä jäänteitä, ja hänen mukaansa Niahin luolan löydöt ovat liian puutteelliset, jotta Jaavan ja Borneon muurahaiskäpyjä voisi pitää varmuudella samana lajina. Tästä syystä Piper käyttää Borneon suuresta muurahaiskävystä nimeä Manis cf. palaeojavanica.[5]

Monet fossiiliset muurahaiskävyt tunnetaan vain sirpaleisista jäänteistä, mutta Manis palaeojavanica -lajista on löydetty lähes koko luurangon jäänteet. Luurangon yhtäläisyyksien ja levinneisyyden perusteella on selvää, että Manis palaeojavanica kuuluu muurahaiskäpyjen aasialaiseen kehityslinjaan. Kehityslinja sisältää neljä elossa olevaa lajia, mutta tarkat sukulaissuhteet niiden ja Manis palaeojavanica -lajin välillä eivät ole tiedossa.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Albers, Paulinus Cornelis Hendricus & de Vos, John: Through Eugène Dubois' Eyes: Stills of a Turbulent Life. Leiden: Brill, 2010. ISBN 978-90-04-18300-1. Google-kirjat (viitattu 25.2.2023). (englanniksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ a b c Gaudin, Timothy J. & Emry, Robert J. & Wible, John R.: The Phylogeny of Living and Extinct Pangolins (Mammalia, Pholidota) and Associated Taxa: A Morphology Based Analysis. Journal of Mammalian Evolution, joulukuu 2009, 16. vsk, nro 4, s. 235–305. doi:10.1007/s10914-009-9119-9. ISSN 1573-7055. Artikkelin verkkoversio (pdf). Viitattu 25.2.2023. (englanniksi)
  2. ↑ Gaudin, Timothy J. et al.: Evolution and morphology. Teoksessa Challender, Daniel W. S. & Nash, Helen C. & Waterman, Carly (toim.): Pangolins: Science, Society and Conservation, s. 11. London: Academic Press, 2020. ISBN 978-0-12-815507-3. Google-kirjat (viitattu 24.2.2023). (englanniksi)
  3. ↑ Albers & de Vos 2010, s. 55
  4. ↑ a b c d Corlett, Richard T.: The Ecology of Tropical East Asia, s. 16. Oxford: Oxford University Press, 2019. ISBN 978-0-19-881701-7. Google-kirjat (viitattu 24.2.2023). (englanniksi)
  5. ↑ a b c d e f g h i j k l m Piper, Philip J. & Rabett, Ryan J. & Cranbrook, Earl of (V): New discoveries of an extinct giant pangolin (Manis cf. palaeojavanica Dubois) at Niah Cave, Sarawak, Borneo: Biogeography, palaeoecology and taxonomic relationships. Sarawak Museum Journal, joulukuu 2007, 63. vsk, nro 84, s. 205–226. ISSN 0375-3050. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 24.2.2023. (englanniksi)
  6. ↑ a b c d e Piper, Philip J. & Cranbrook, Earl of (V): The potential for large protected areas for the secure re-introduction of Borneo’s lost ‘Megafauna’: A case for the Malay tapir Tapirus indicus. Teoksessa Stuebing, Robert B. et al. (toim.): Proceedings of the Regional Conference: Biodiversity Conservation in Tropical Planted Forests in South East Asia, s. 162. Kuching: Forest Department, Sarawak Forest Corporation, 2007. ISBN 9789834375201. Teoksen verkkoversio (viitattu 24.2.2023). (englanniksi)
  7. ↑ a b Meijaard, Erik: Solving Mammalian Riddles: A reconstruction of the Tertiary and Quaternary distribution of mammals and their palaeoenvironments in island South-East Asia, s. 138. Väitöskirja. Canberra, Australia: The Australian National University, 2004. doi:10.25911/5d7a2b1dde1ff. Väitöskirjan verkkoversio (pdf) (viitattu 25.2.2023). (englanniksi)
  8. ↑ a b Louys, Julien: Limited effect of the Quaternary's largest super-eruption (Toba) on land mammals from Southeast Asia. Quaternary Science Reviews, joulukuu 2007, 26. vsk, nro 25–28, s. 3108–3117. doi:10.1016/j.quascirev.2007.09.008. Artikkelin verkkoversio (pdf). Viitattu 24.2.2023. (englanniksi)
  9. ↑ Harrisson, Tom & Hooijer, D. A. & Medway: An Extinct Giant Pangolin and Associated Mammals from Niah Cave, Sarawak. Nature, 14.1.1961, 189. vsk, nro 4759, s. 166. doi:10.1038/189166a0. ISSN 1476-4687. Artikkelin verkkoversio (pdf). Viitattu 24.2.2023. (englanniksi) (Arkistoitu – Internet Archive)
  10. ↑ Harrison, Terry: The palaeoecological context at Niah Cave, Sarawak: evidence from the primate fauna. Bulletin of the Indo-Pacific Prehistory Association, 25.1.1996, 14. vsk, s. 90–100. doi:10.7152/bippa.v14i0.11592. ISSN 1835-1794. Artikkelin verkkoversio (pdf). Viitattu 24.2.2023. (englanniksi)
  11. ↑ van der Geer, Alexandra et al.: Evolution of Island Mammals: Adaptation and Extinction of Placental Mammals on Islands, s. 176–177. Hoboken, NJ: Wiley-Blackwell, 2010. ISBN 978-1-4051-9009-1. Google-kirjat (viitattu 25.2.2023). (englanniksi)
  12. ↑ a b Albers & de Vos 2010, s. 49
  13. ↑ de Vos, John: The history of palaeoanthropological research in Asia. Teoksessa Sanz, Nuria (toim.): Human origin sites and the World Heritage Convention in Asia, s. 78. Paris: UNESCO, 2014. ISBN 978-92-3-100043-0. Google-kirjat (viitattu 25.2.2023). (englanniksi)
  14. ↑ de Vos, John: The Dubois collection: a new look at an old collection. Teoksessa Winkler Prins, Cor F. & Donovan, Steve K. (toim.): VII International Symposium ’Cultural Heritage in Geosciences, Mining and Metallurgy: Libraries – Archives – Museums’: ”Museums and their collections”, s. 275–276. Leiden: Scripta Geologica. Special Issue, 2003. Teoksen verkkoversio (pdf) (viitattu 25.2.2023). (englanniksi)
  15. ↑ a b Aziz, Fachroel & de Vos, John: The fossil faunas from the Citarum Area, West Java, Indonesia. Deinsea, 10.12.1999, 7. vsk, nro 1, s. 21–32. Natuurhistorisch Museum Rotterdam. ISSN 0923-9308. Artikkelin verkkoversio (pdf). Viitattu 25.2.2023. (englanniksi)
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Manis_palaeojavanica&oldid=21710173”