Malline:Valitut palat/2021/37

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Ródos on Kreikan saari, joka kuuluu Dodekanesian saariryhmään. Se on Dodekanesian saarista suurin ja sijaitsee Egeanmeren kaakkoisosassa Välimeressä. Saaren pinta-ala on 1 401 neliökilometriä ja asukasluku oli 115 490 vuonna 2011. Hallinnollisesti saari kuuluu Ródoksen kuntaan, Ródoksen alueyksikköön ja Etelä-Egean saarten alueeseen. Saaren pääkaupunki on Ródoksen kaupunki.

Ródoksen ensimmäisistä asukkaista, Vähästä-Aasiasta tulleesta primitiivisestä kansasta, ei tiedetä paljoakaan. Kaarialaisia ja foinikialaisia saapui saarelle pronssikaudella vuosina 2500–1500 eaa. Doorilaiset saapuivat saarelle noin vuonna 1100 eaa. ja perustivat Ialysoksen, Kameiroksen ja Lindoksen kaupungit. Ródoksen kaupunki perustettiin 400-luvulla eaa. Ródos joutui liittoutumaan Rooman kanssa vuonna 164 eaa. ja osaksi Bysanttia saari tuli vuonna 395. Johanniittain ritarikunta asettui saarelle vuonna 1309. Osmanien valtakunta valloitti saaren johanniitoilta vuonna 1522. Italia valloitti Ródoksen vuonna 1912 ja vuonna 1943 Saksa valloitti saaren. Yhdistynyt kuningaskunta vapautti Ródoksen Saksan hallinnasta vuonna 1945 ja Kreikkaan saari liitettiin vuonna 1947.

Katso lisää aiheeseen liittyviä laadukkaita artikkeleita: polis.



202020212022
1 · 2 · 3 · 4 · 5 · 6 · 7 · 8 · 9
10 · 11 · 12 · 13 · 14 · 15 · 16 · 17 · 18 · 19
20 · 21 · 22 · 23 · 24 · 25 · 26 · 27 · 28 · 29
30 · 31 · 32 · 33 · 34 · 35 · 36 · 37 · 38 · 39
40 · 41 · 42 · 43 · 44 · 45 · 46 · 47 · 48 · 49
50 · 51 · 52