Malline:Valitut palat/2020/43

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Juséliuksen mausoleumi on Porissa Käppärän hautausmaalla sijaitseva mausoleumi, jonka liikemies F. A. Jusélius rakennutti 11-vuotiaana kuolleen tyttärensä Sigridin hautamuistomerkiksi. Arkkitehti Josef Stenbäckin suunnittelema rakennus valmistui vuonna 1903. Se on Porin tunnetuimpia nähtävyyksiä ja kuuluisa erityisesti Akseli Gallen-Kallelan suunnittelemista seinämaalauksista. Mausoleumin uusgotiikkaa edustava arkkitehtuuri ja sisäpintojen koristelut muodostavat eheän rakennustaiteellisen kokonaisuuden, joka tyylillisesti vertautuu kirkkorakennuksiin mutta sisältää kuitenkin niistä eroavia taiteellisia ja näkemyksellisiä vapauksia. Raamatullisten aiheiden lisäksi maalauksissa on kalevalaisia teemoja sekä muun muassa teosofista ja jopa okkultistisena pidettyä symboliikkaa.

Gallen-Kallelan freskoja on kutsuttu hänen tuotantonsa huippukohdaksi. Keskihuoneen seinillä on kahdeksan Gallen-Kallelan suunnittelemaa freskoa, joiden lisäksi hänen koristemaalauksiaan on kupolissa, kuorihuoneessa ja kryptassa. Tunnetuimmat maalaukset ovat keskihuoneen kuuden freskon sarja, jota pidetään yhtenä merkittävimmistä suomalaisen maalaustaiteen kokonaisuuksista. Freskot eivät ole alkuperäisiä, vaan Akseli Gallen-Kallelan poika Jorma Gallen-Kallela maalasi ne uudelleen vuonna 1931 tapahtuneen tulipalon jälkeen. Mausoleumin pronssiset ulko-ovet on valmistanut kuvanveistäjä Alpo Sailo Gallen-Kallelan laatiman pienoismallin mukaan. Ikkunoiden lasimaalaukset ovat Bruno Tuukkasen suunnittelemia, ja lisäksi sisätiloissa on Runar Finnilän sekä Germund Paaerin koristeluja.

Katso lisää aiheeseen liittyviä laadukkaita artikkeleita: Akseli Gallen-Kallela ja Juséliuksen mausoleumin freskot.



201920202021
1 · 2 · 3 · 4 · 5 · 6 · 7 · 8 · 9
10 · 11 · 12 · 13 · 14 · 15 · 16 · 17 · 18 · 19
20 · 21 · 22 · 23 · 24 · 25 · 26 · 27 · 28 · 29
30 · 31 · 32 · 33 · 34 · 35 · 36 · 37 · 38 · 39
40 · 41 · 42 · 43 · 44 · 45 · 46 · 47 · 48 · 49
50 · 51 · 52 · 53