Malline:Valitut palat/2020/11

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Tyrvään Pyhän Olavin kirkko eli Tyrvään vanha kirkko on noin vuosina 1506–1516 rakennettu myöhäiskeskiaikainen harmaakivikirkko Tyrväällä Sastamalassa. Se sijaitsee Vanhankirkonniemellä Rautaveden rannalla Kallialan kylässä. Kirkon sijaintipaikka kuuluu Suomen kansallismaisemiin, ja se muodostaa ympäristöineen valtakunnallisesti merkittävän rakennetun kulttuuriympäristön. Kirkko ei ole aktiivisessa käytössä, mutta siellä pidetään vihki- ja kastetilaisuuksia sekä kesäisin jumalanpalveluksia.

Pyhän Olavin kirkko rakennettiin alkujaan vanhalle palvontapaikalle, jossa on mahdollisesti aiemmin ollut kaksikin puukirkkoa. Kirkko paloi 1600-luvun alkupuolella, jolloin sisustus jouduttiin rakentamaan käytännössä alusta. Kirkkoa käytettiin 1800-luvun puoliväliin, mutta Tyrvään kirkon valmistuttua vuonna 1855, se jäi autiokirkoksi. Pyhän Olavin kirkkoa korjattiin 1900-luvulla, ja sen paanukatto korjattiin talkoilla 1990-luvulla. Vain kolme viikkoa talkoiden valmistumisen jälkeen syksyllä 1997 murtovaras tuhopoltti kirkon, jonka puuosat ja sisätilat tuhoutuivat käytännössä täysin. Kirkko rakennettiin uudestaan vuosina 1997–2003, ja jälleenrakennustyöt saivat kansallista huomiota. Mauri Kunnaksen Koiramäen joulukirkko keräsi talkoorahastoon yli miljoona markkaa. Taiteilijat Osmo Rauhala ja Kuutti Lavonen maalasivat uudet sisätilat.


201920202021
1 · 2 · 3 · 4 · 5 · 6 · 7 · 8 · 9
10 · 11 · 12 · 13 · 14 · 15 · 16 · 17 · 18 · 19
20 · 21 · 22 · 23 · 24 · 25 · 26 · 27 · 28 · 29
30 · 31 · 32 · 33 · 34 · 35 · 36 · 37 · 38 · 39
40 · 41 · 42 · 43 · 44 · 45 · 46 · 47 · 48 · 49
50 · 51 · 52 · 53