Malline:Valitut palat/2013/46

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Unmasked on yhdysvaltalaisen Kiss-yhtyeen 20. toukokuuta 1980 ilmestynyt, kahdeksas studioalbumi. Se on edellisen Dynastyn tavoin Kissille poikkeuksellisen pop-vaikutteinen julkaisu. Uusi tyyli hämmensikin yhtyeen faneja, ja Unmasked jäi Billboardin listalla sijalle 35. Sen sijaan esimerkiksi Australiassa ja Euroopassa levy menestyi hyvin ja yhtye säilytti suosionsa. Levyllä on muun muassa kappale ”Shandi”, josta tuli singlehitti.

Rumpali Peter Criss ei osallistunut albumin äänityksiin, vaikka hän onkin mukana kansikuvissa. Crissin tilalla soitti Anton Fig, joka soitti myös lähes kaikissa Dynastyn kappaleissa. Criss esiintyi viimeisen kerran yhtyeen riveissä ”Shandin” musiikkivideolla. Albumia seuranneella kiertueella rumpuja soitti Eric Carr. Albumin sarjakuvatyyliset kannet maalasi Victor Stabin. Jäsenten maskinriisuntakuvasta tehtiin myös juliste, joka tuli albumin mukana.


201220132014
1 · 2 · 3 · 4 · 5 · 6 · 7 · 8 · 9
10 · 11 · 12 · 13 · 14 · 15 · 16 · 17 · 18 · 19
20 · 21 · 22 · 23 · 24 · 25 · 26 · 27 · 28 · 29
30 · 31 · 32 · 33 · 34 · 35 · 36 · 37 · 38 · 39
40 · 41 · 42 · 43 · 44 · 45 · 46 · 47 · 48 · 49
50 · 51 · 52