Dynasty
| Dynasty Kiss |
||
|---|---|---|
| Studioalbumin tiedot | ||
| Nauhoitettu | helmikuu 1979, Electric Lady Studios & Record Plant, New York | |
| Julkaistu | 23. toukokuuta 1979 | |
| Formaatti | LP, MC, CD | |
| Tuottaja(t) | Vini Poncia | |
| Tyylilaji | hard rock, rock, diskorock | |
| Kesto | 39:19 | |
| Levy-yhtiö | Casablanca Records | |
| Muut kannet | ||
Albumin takakansi. |
||
| Listasijoitukset | ||
|
|
||
| Kissin muut julkaisut | ||
| Best of Solo Albums 1979 |
Dynasty 1979 |
Unmasked 1980 |
| Singlet albumilta Dynasty | ||
|
||
Dynasty on yhdysvaltalaisen Kiss-yhtyeen 23. toukokuuta 1979 ilmestynyt seitsemäs studioalbumi. Se julkaistiin vajaa vuosi yhtyeen jäsenten tekemien sooloalbumien jälkeen. Uutta albumia ja sitä seurannutta kiertuetta mainostettiin nimellä ”The Return of Kiss” (suom. ”Kissin paluu”). Yhtye ei ollut julkaissut yhteistä studioalbumia sitten vuoden 1977 Love Gunin.
Albumi oli tyylillisesti Kissin edellislevyjä kevyempi ja se sisälsi vaikutteita diskomusiikista. Dynasty menestyi kuitenkin kaupallisesti hyvin saavuttaen esimerkiksi Yhdysvaltain Billboard-listalla sijan 9 ja ylittäen platinarajan. Singleistä ”I Was Made for Lovin’ You” muodostui suureksi, maailmanlaajuiseksi hitiksi. Tosin, diskotyylisenä se aiheutti vastustusta Kissin suurimmissa faneissa, vaikkakin toi yhtyeelle myös uusia kuuntelijoita.
Tuottaja Vini Poncia jätti rumpali Peter Crissin yhtä kappaletta lukuunottamatta äänitysten ulkopuolelle. Lähes kaikissa kappaleissa rumpuja soittaa sessiomuusikko Anton Fig. Huomattavaa albumilla on myös soolokitaristi Ace Frehleyn kasvanut panos laulajana ja säveltäjänä.
Sisällysluettelo |
Taustaa[muokkaa]
Kissin edellinen studioalbumi, Love Gun (1977), oli ollut suuri menestys. Se nousi Billboard-listan sijalle 4, mikä oli yhtyeen siihen asti paras sijoitus kyseisellä listalla. Myöhemmin samana vuonna ilmestyi myös livealbumi Alive II, joka sekin ylsi Yhdysvaltain top 10:een.[1] Vuonna 1977 Kissiä kutsuttiin rockin supersankareiksi ja se äänestettiin Yhdysvaltain suosituimmaksi yhtyeeksi.[2]
Vuosi 1978 oli Kissin levytyshistorian aikana ensimmäinen laatuaan, jolloin siltä ei ilmestynyt uutta studioalbumia.[3] Sen sijaan julkaistiin kokoelma-albumi Double Platinum, joka saavutti Yhdysvalloissa listasijan 22. Lisäksi jokaiselta yhtyeen jäseneltä julkaistiin oma soololevy, joista kaupallisesti parhaiten menestyi basisti-laulaja Gene Simmonsin albumi, joka ylsi top 20:n tuntumaan.[1]
Äänitykset[muokkaa]
Pian sen jälkeen, kun Kissin jäsenten sooloalbumit oli julkaistu vuoden 1978 lopulla, ryhtyivät yhtyeen jäsenet työskentelemään yhtyeen ensimmäisen studioalbumin parissa sitten vuoden 1977.[4] Dynasty levytettiin New Yorkin Electric Lady Studiosissa ja Record Plantissa helmikuussa 1979.[5]
Levyn tuottajaksi kaavailtiin muun muassa Giorgio Moroderia, joka tunnettiin parhaiten ansioistaan diskomusiikin parissa. Tehtävään valittiin lopulta rumpali Peter Crissin vaatimuksesta Vini Poncia, joka oli tuottanut myös tämän vuoden takaisen sooloalbumin. Poncia ei kuitenkaan pitänyt Crissiä riittävän hyvänä levylle. Crissillä oli yhä rajoitteita käsissään vuonna 1978 kokemastaan auto-onnettomuudesta johtuen. Lisäksi huumausaineet sekä yksityiselämän ongelmat ottivat hänessä yhä suurempaa roolia. Criss soittikin rumpuja vain kappaleessa ”Dirty Livin’”.[6] Sen äänittämisen jälkeen hänet siirrettiin syrjään, ja muilla raidoilla Crissiä tuurasi Anton Fig.[4] Dynasty on siten Kissin ensimmäinen albumi, jolla sen kaikki jäsenet eivät esiinny täysipainotteisesti.[7]
Peter Criss oli väsynyt asemaansa yhtyeessä ja hän halusi enemmän omia kappaleitaan yhtyeen levyille. Dynastyn sessioihin hän toi mukanaan kaikkiaan neljä kappaletta; ”Dirty Livin’” ”Rumble”, ”Out of Control” ja ”There’s Nothing Better”, mutta niistä vain ensimmäisenä mainittu päätyi albumille.[6]
Albumin työstöä varjostivat yhtyeen jäsenten kasvaneet egot. Laulaja-kitaristi Paul Stanley soitti bassokitaraosuudet pitkälti itse kirjoittamissaan kappaleissa ”Sure Know Something” ja ”Magic Touch”. Ensin mainitussa hän soitti tavallisuudesta poiketen myös soolokitaraa. Ensisijainen soolokitaristi Ace Frehley puolestaan soitti bassoa raidoilla ”2,000 Man”, ”Hard Times” ja ”Save Your Love”. Gene Simmons soitti bassoa vain kolmella raidalla; ”Charisma”, ”X-Ray Eyes” ja ”I Was Made for Lovin’ You”.[6]
»Levyntekoprosessi alkoi muuttua Dynastyn aikoihin. Bändin jäsenet tekivät hyvin vähän yhteistyötä. Jokainen meistä meni yksin studioon äänittämään demoja, jotka soitimme myöhemmin toisillemme ja tuottaja Vini Poncialle. Sellainen toimintatapa synnytti enemmän valtataistelua bändin sisällä, koska moni biiseistä piti hylätä.»
(Ace Frehley, Kissin silloinen soolokitaristi[8])
Gene Simmons on toisinaan arvostellut Ace Frehleyn ja Peter Crissin toimintaa. Simmonsin mukaan heidän kanssaan oli ollut ongelmia ennenkin, mutta vuonna 1979 ne saivat aiempaa suuremmat mittasuhteet.[9]
Musiikki[muokkaa]
Dynasty on tyyliltään Kissin edellisiä albumeja hajanaisempi, ja sitä onkin jopa kutsuttu kokoelmaksi yhtyeen jäsenten soolokappaleita. Suurin osa levyn materiaalista edustaa valtavirtarockia. Sillä on myös vaikutteita diskomusiikista, minkä on katsottu aloittaneen uuden aikakauden Kissin historiassa. Näihin aikoihin oli yleistä, että rock-yhtyeet ja -artistit ottivat musiikkiinsa mukaan diskovivahteita.[6]
Paul Stanley kirjoitti albumille yhteensä kolme kappaletta, mukaan lukien molemmat singlejulkaisut, jotka molemmat tosin oli tehty yhtyeen ulkopuolisten jäsenten avustamina. Sen sijaan Gene Simmons kirjoitti levylle yhteensä vain kaksi kappaletta.[4] Stanley ja Simmons olivat aina olleet yhtyeen pääasialliset lauluntekijät, mutta nyt myös Ace Frehley oli kasvattanut asemaansa.[6] Hän oli saanut itseluottamusta sooloalbuminsa menestyksestä, ja levyllä on ensimmäistä kertaa enemmän hänen kuin Gene Simmonsin laulamia kappaleita.[8] Frehleyn tulkitsemat kappaleet edustavat tyyliltään hyvin suoraviivaista rockia.[6]
Yhtyeen jäsenet ovat sittemmin kertoneet, että Kiss alkoi kuunnella ulkopuolisia musiikillisen linjan suhteen. 1970-luvun lopulla yhtye oli saanut itselleen paljon lapsifaneja Kiss ja huvipuiston haamu -elokuvan myötä, ja esimerkiksi tämä sai sen siirtymään pois heavy metal -tyylistä.[7]
Kappaleet[muokkaa]
| A-puoli | |||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Nro | Nimi | Tekijä(t) | Päälaulu | Kesto | |||||
| 1. | I Was Made for Lovin’ You | Paul Stanley, Vincent Poncia, Desmond Child | Stanley | 4:30 | |||||
| 2. | 2,000 Man | Mick Jagger, Keith Richards | Ace Frehley | 4:55 | |||||
| 3. | Sure Know Something | Stanley, Poncia | Stanley | 4:01 | |||||
| 4. | Dirty Livin’ | Peter Criss, Poncia, Stan Penridge | Criss | 4:27 | |||||
| B-puoli | |||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Nro | Nimi | Tekijä(t) | Päälaulu | Kesto | |||||
| 5. | Charisma | Gene Simmons, Howard Marks | Simmons | 4:25 | |||||
| 6. | Magic Touch | Stanley | Stanley | 4:42 | |||||
| 7. | Hard Times | Frehley | Frehley | 3:31 | |||||
| 8. | X-Ray Eyes | Simmons | Simmons | 3:46 | |||||
| 9. | Save Your Love | Frehley | Frehley | 4:40 | |||||
| 39:19 | |||||||||
Julkaisu ja vastaanotto[muokkaa]
Dynasty ilmestyi 23. toukokuuta 1979. Se nousi Yhdysvalloissa Billboard 200 -listalla parhaimmillaan sijalle 9, ja pysyi listalla kaikkiaan 25 viikkoa.[4] Kissille myönnettiin albumista kultalevy 6. kesäkuuta ja platinalevy 10. heinäkuuta 1979.[5] Albumi saavutti menestystä myös muualla; esimerkiksi Alankomaissa siitä tuli listaykkönen.[10] Albumi ylsi top 10:een myös Ranskassa,[11] Etelä-Afrikassa, Länsi-Saksassa, Uudessa-Seelannissa ja Kanadassa.[1] Viimeksi mainitussa siitä myönnettiin tuplaplatinalevy yli 200 000 myydyn kappaleen johdosta.[12]
Albumin menestyksestä huolimatta yhtye alkoi menettää joitakin vanhoja fanejaan. Monet katsoivat yhtyeen ajautuneen erityisesti ”I Was Made for Lovin’ Youn” myötä liian kauas alkuperäisiltä rock-juuriltaan.[6]
Dynastyn singleinä julkaistuista kappaleista ”I Was Made for Lovin’ You” ja ”Sure Know Something” kuvattiin musiikkivideot Don Kirshner’s Rock Concertin soundcheckissä. Ne molemmat ohjasi John Goodhue. Lisäksi itse albumia ja kiertuetta mainostettiin laajasti. Manageri Bill Aucoinin ideoimina molempia promotoitiin nimellä ”The Return of Kiss” (suom. ”Kissin paluu”).[6]
Alkuperäisen vinyylialbumin mukana tuli juliste ja tarra.[5]
Listasijoitukset[muokkaa]
|
Sertifiointi[muokkaa]
|
Kritiikki[muokkaa]
Rolling Stone -lehden David Fricke arvosteli albumia 23. elokuuta 1979 ilmestyneessä numerossa. Hän epäili, että diskotyylinen avausraita ”I Was Made for Lovin’ You” sekä tukeutuminen pop-musiikin saralla ansioituneisiin lauluntekijöihin, Vini Ponciaan ja Desmond Childiin, saisi Kissin fanit syyttämään yhtyettä takinkäännöstä. Fricke kritisoi albumin tuottanutta Ponciaa Kissin soundin tukahduttamisesta – niin kitarat, rummut kuin Gene Simmonsin laulukin ovat aiempaa laihempia. Nämä seikat saavat jopa yhtyeen epätasaisen esikoisalbumin kuulostamaan ”apokalypsilta”. Ainoa levyä pelastava kappale on ”Sure Know Something”, ja esimerkiksi Rolling Stones -cover ”2,000 Man”, on Fricken mielestä paljon alkuperäisesitystä heikompi. Loppuun hän toteaa, että yhtyeen kovasti hamuama kunnoitus, on jälleen astetta kauempana.[21]
Allmusicin Greg Praton mielestä moni levyn kappale olisi voinut olla parempi, mikäli ne eivät olisi äänimaailmaltaan niin ”kiillotettuja”. Esimerkkeinä hän luettelee kappaleet ”Charisma”, ”Magic Touch”, ”Hard Times” ja ”2,000 Man”. Lisäksi ”Sure Know Something” olisi ansainnut olla suurempi hitti. Prato toteaa, ettei Dynasty ole varsinaisesti ”kamala albumi”, mutta se ei myöskään ole yhtä tasokas kuin levyt Hotter Than Hell, Destroyer ja Love Gun. Hän antaa albumille kolme arvostelutähteä viidestä mahdollisesta.[7]
Arvostelut
- Allmusic




[7] - Rolling Stone (sävyltään negatiivinen)[21]
Singlet[muokkaa]
I Was Made for Lovin’ You[muokkaa]
| I Was Made for Lovin’ You (toukokuu 1979, Casablanca) |
Diskovaikutteinen ”I Was Made for Lovin’ You” ilmestyi albumin ensimmäisenä singlenä toukokuussa 1979. Siitä muodostui yksi yhtyeen suurimmista hiteistä. Se nousi Yhdysvalloissa listasijalle 11 ja myi kultaa. Se oli myös listaykkönen Kanadassa, Alankomaissa ja Uudessa-Seelannissa.[6] Suuresta menestyksestä huolimatta kappale aiheutti diskotyylinsä vuoksi vastustusta yhtyeen suurimmissa faneissa.[4] Toisaalta se sai monet diskomusiikkifanit kuuntelemaan Kissiä.[22] Singlen B-puolella oli Ace Frehleyn kappale ”Hard Times”.[23] |
Sure Know Something[muokkaa]
| Sure Know Something (elokuu 1979, Casablanca) |
Dynastyn toisena singlenä julkaistiin ”Sure Know Something” elokuun lopulla 1979.[6] Se nousi Yhdysvaltain Billboard-listan sijalle 47, kun taas Alankomaissa se ylsi kolmanneksi ja Etelä-Afrikassa viidenneksi.[24] Singlen B-puolella oli kappale ”Dirty Livin”. Länsi-Saksassa ja Ranskassa se toimi A-puolena.[25] |
Kokoonpano[muokkaa]
|
Muusikot
|
Muut
|
Lähteet[muokkaa]
- Frehley, Ace & Layden, Joe & Ostrosky, John: Ace Frehley – Ei kaduttavaa, s. 224–225. Like, 2012. ISBN 978-952-01-0764-2.
- KISSFAQ.com
Viitteet[muokkaa]
- ↑ a b c d e f g h The Complete KISS Album Chart Action, 1974- KissFAQ.com. Viitattu 14.6.2013. (englanniksi)
- ↑ Kiss: Love Gun -albumin CD-version tiedot, kirjoittanut Robert V. Conte (Mercury 532 381-2)
- ↑ The KissFAQ - Discography KissFAQ.com. Viitattu 15.6.2013. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f Kiss; Dynasty-albumin CD-levyn tiedot, kirjoittanut Robert V. Conte, Mercury 532 388-2)
- ↑ a b c d e The KissFAQ - Discography - "Dynasty" (1979) KISSFAQ.com. Viitattu 11.6.2013. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f g h i j Kiss Album Focus - Dynasty KissFAQ.com. Viitattu 11.6.2013. (englanniksi)
- ↑ a b c d Prato, Greg: Dynasty - Kiss : Songs, Reviews, Credits, Awards : AllMusic AllMusic. Viitattu 17.6.2013. (englanniksi)
- ↑ a b Frehley & al. s.224–225
- ↑ Simmons, Gene: KISS and Make-Up, s. 160–162. Arrow Books, 2003. ISBN 9780099436140.
- ↑ a b dutchcharts.nl - KISS - Dynasty Dutchcharts.nl. Viitattu 14.6.2013. (hollanniksi)
- ↑ a b InfoDisc: Tout les Albums classés par Artiste (valitse listasta Kiss) Infodisc.fr. Viitattu 14.6.2013. (ranskaksi)
- ↑ a b c d Gold and Platinum Search Music Canada.com. Viitattu 15.6.2013. (englanniksi)
- ↑ charts.org.nz - KISS - Dynasty Charts.org.nz. Viitattu 14.6.2013. (englanniksi)
- ↑ Album - KISS, Dynasty Charts.de. Viitattu 14.6.2013. (saksaksi)
- ↑ KISS - Dynasty - austriancharts.at Swedishcharts.com. Viitattu 14.6.2013. (saksaksi)
- ↑ swedishcharts.com - KISS - Dynasty Swedishcharts.com. Viitattu 14.6.2013. (englanniksi)
- ↑ Pennanen, Timo: Sisältää hitin, levyt ja esittäjät Suomen musiikkilistoilla vuodesta 1972, s. 181. Keuruu: Otava, 2006. ISBN 978-951-1-21053-5.
- ↑ norwegiancharts.com - KISS - Dynasty Norwegiancharts.com. Viitattu 14.6.2013. (englanniksi)
- ↑ ChartArchive - Kiss - Dynasty ChartArchive.org. Viitattu 14.6.2013. (englanniksi)
- ↑ a b RIAA - Recording Industry Association of America (Hakusanalla Dynasty) riaa.com. Viitattu 15.6.2013. (englanniksi)
- ↑ a b Fricke, David: Dynasty Album Reviews Rolling Stone Rolling Stone. Viitattu 17.6.2013. (englanniksi)
- ↑ Frehley & al. s.164
- ↑ Single USA I Was Made For Lovin' You KissFAQ.com. Viitattu 16.6.2013. (englanniksi)
- ↑ The KissFAQ - KISS Singles Chart Action Archive KissFAQ.com. Viitattu 16.6.2013. (englanniksi)
- ↑ Dirty Livin' / Sure Know Something by KISS : Reviews and Ratings - Rate Your Music Rateyourmusic.com. Viitattu 16.6.2013. (englanniksi)
Sivulta puuttuu