Maakunnansyyttäjänvirasto

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Maakunnansyyttäjänvirasto (ruots. landskapsåklagarämbetet) on Ahvenanmaan maakunnassa vuodesta 1978 toiminut oikeusministeriön alainen virasto, jonka päällikkönä on johtava maakunnansyyttäjä. Valtakunnansyyttäjän välittömän määräysvallan alainen johtava maakunnansyyttäjä ja maakunnansyyttäjä toimivat virallisena syyttäjänä Ahvenanmaalla. Heiltä edellytetään oikeustieteen kandidaatin tutkinnon suorittamista.[1]

Maakunnansyyttäjänviraston perustaminen oli osa sitä muutostyötä, jolla Suomen raastuvanoikeudet ja kaupunkien syyttäjälaitos siirrettiin valtion haltuun. Ahvenanmaan poliisitoimesta huolehti ennen uudistusta osaksi valtio ja osaksi maakunnan viranomaiset. Aiemmin neljä valtion alaisuudessa toimivaa nimismiestä työskentelivät muiden töidensä ohessa syyttäjinä Ahvenanmaan kihlakunnanoikeudessa. Maarianhaminan raastuvanoikeudessa syyttäjän tehtäviä hoiti kaupunginviskaali. Ahvenanmaan syrjäisen sijainnin ja kielen vuoksi maakunnan lakimiesvirkoihin oli vaikea saada päteviä henkilöitä. Esimerkiksi Jomalan ja Sundin nimismiespiirien nimismiehinä työskenteli virkakelpoisuutta vailla olevat viransijaiset. Näistä syistä ja siksi, että syyteharkinta ja syytteen ajaminen olisi yhtenäistä, katsottiin 1977 parhaaksi keskittää maakunnan syyttäjäntehtävät yhdelle maakunnansyyttäjälle, joka hoitaisi työtään päätoimisesti.[2] Nykyinen virkarakenne luotiin myöhemmin.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]