MF Doom

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
MF Doom

MF DOOM (oik. Daniel Dumile Thompson, s. 9. tammikuuta 1971, Lontoo, Iso-Britannia) on Yhdysvalloissa New Yorkin Long Islandilla varttunut hiphop-artisti. Hän on esiintynyt uransa aikana useilla muillakin taiteilijanimillä, joista tunnetuimpia ovat Viktor Vaughn, King Geedorah ja Supervillain. Sooloalbumiensa lisäksi hän on tehnyt yhteisalbumeita muun muassa Danger Mousen ja Madlibin kanssa. Hän on toiminut sekä MC:nä että tuottajana, ja tehnyt myös instrumentaali-hiphopia. Hän on yksi underground-hiphopin tunnetuimpia artisteja.[1]

Dumile käyttää taiteilijanimellään esiintyessään aina naamiota. Hänen alter egonsa pohjautuu Marvelin sarjakuvakonnaan Tohtori Doomiin[2]. Hänen yksityiselämästään tiedetään varsin vähän, mutta vuonna 2006 hän kertoi MySpace-sivullaan olevansa naimisissa ja kahden lapsen isä[1].

Dumile kuului aikaisemmin hiphop-yhtye KMD:hen, joka hajosi vuonna 1991 hänen bänditoveri-veljensä kuoltua auto-onnettomuudessa. Onnettomuuden jälkeen Dumile vetäytyi musiikkibisneksestä vuosiksi, palaten vuonna 1999 uudella taiteilijanimellään sooloalbumilla Operation Doomsday[3].

Soolojulkaisut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nimellä DOOM

  • Born Like This (2009)

Nimellä MF DOOM

Nimellä Viktor Vaughn

  • Venomous Villain (2004)
  • Vaudeville Villain (2003)

Nimellä King Geedorah

  • Take Me to Your Leader (2003)

Nimellä Metal Fingers

  • Special Herbs: The Box Set 0-9 (2006)
  • Special Herbs, Vols 9 & 0 (2005)
  • Special Herbs, Vols. 7 & 8 (2004)
  • Special Herbs, Vols. 5 & 6 (2003)
  • Special Herbs, Vol. 4 (2003)
  • Special Herbs, Vol. 3 (2003)
  • Special Herbs, Vol. 2 (2002)
  • Special Herbs, Vol. 1 (2001)

Merkittävimmät yhteisprojektit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Madvillain (yhdessä Madlibin kanssa)

  • Madvillainy 2 (2008)
  • Madvillainy (2004)

DANGERDOOM (yhdessä Danger Mousen kanssa)

  • Occult Hymn (2006)
  • The Mouse and the Mask (2005)

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä muusikkoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.