Lounasseteli
Lounasseteli on tietyn rahasumman arvoinen kuponki, jolla voi ostaa ravintoloissa tai ruokakaupoissa pelkästään ruokaa ja ruokajuomaa.
Työntekijä saa lounassetelin sen nimellisarvoa halvemmalla. Työnantaja voi vähentää erotuksen verotuksessa – tai jos lounasseteli on palkanlisä, koko nimellisarvon – henkilöstökuluina. Lounassetelistä ei saa vaihtorahaa eikä sitä vaihdeta rahaksi. Lounassetelien arvo vaihtelee 5,30 eurosta 9,70 euroon (vuonna 2013). Luottokunta perii noin kahden prosentin komission setelistä.
Ruokakaupoissa lounassetelillä voi ostaa valmista annosruokaa, joka ei ole teollisesti pakattua, käytännössä siis lounasannoksia tai täytettyjä leipiä kaupan tuoretiskiltä. Lounassetelillä ei voi ostaa alkoholia tai tupakkatuotteita eikä myöskään makeisia, napostelutuotteita tai makeita virvoitusjuomia. Maitoa voidaan ostaa aterian yhteydessä ruokajuomaksi.
Lounasseteli otettiin käyttöön ravintolaelinkeinon ehdotuksesta vuonna 1974, kun ravintolaelinkeino ja Luottokunta perustivat Lounasseteli Oy:n[1]. Setelin liikeidean oli kehittänyt brittiläinen John Hack vuonna 1954. Sveitsissä setelit otettiin käyttöön 1961. Ranskassa lounassetelistä tuli virallisesti hyväksytty luontaisetu vuonna 1967.
Suomessa lounasseteleitä on myyty huhtikuuhun 2007 mennessä noin puoli miljardia kappaletta yli 2,5 miljardin reaalieuron arvosta.
Lounasseteleitä käytetään myös joissain ruokakaupoissa[2].
Lounasseteleistä on myös sähköisiä versioita. Suomessa muun muassa Eazybreak rakentaa sähköistä lounasseteliverkostoaan[3] ja Luottokunta kehittää älykorttipohjaista lounasseteliä[1].