Maksukortti

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Maksukortti on kortti, jolla voidaan maksaa tuotteista tai palveluista ilman käteistä rahaa. Maksukortti on tavallisesti valmistettu muovista. Maksukortteja voidaan käyttää yleisesti tuotteiden ja palveluiden maksamiseen tai rajoitetummin esimerkiksi matkakorttina.

Maksukorttien tyypit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Luottokortti on maksukortti, jolla asiakas saa maksuaikaa. Maksut laskutetaan asiakkaalta jälkikäteen sovitun ajan kuluttua.
  • Pankkikortti on maksukortti, jolla tehdyt maksut veloitetaan asiakkaan pankkitililtä heti tai lähiaikoina. Pankkitilillä on oltava riittävästi katetta maksuja varten.
  • Ladattavalle maksukortille raha siirretään etukäteen myöhempää käyttöä varten. Kortti voi olla joko ennakkoon ladattava kortti, jolle ei jälkikäteen voi siirtää lisää rahaa, tai uudelleenladattava kortti.

Maksukorttien tekniikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäiset 1950-luvun Diners Club -luottokortit olivat kartonkia. Niillä oli tunnisteena asiakkaan allekirjoitus. Hiukan myöhemmin lisättiin luottokortin numero. Kartonkiset kortit eivät osoittautuneet kovin kestäviksi ja kun korttitiedot kopioitiin ostoskuiteille käsin, syntyi virheitä. Kartonkikortit korvattiinkin pian muovisilla. Ensimmäiset muoviluottokortit olivat 1958 julkaistu BankAmericard (Visan edeltäjä) ja American Express 1959.[1][2][3]

Nykyisin maksukortit ovat tavallisesti 85,60 mm × 53,98 mm kokoisia muovikortteja. Kortin paksuus on 0,76 mm. Korttien muotoa säätelee standardi ISO/IEC 7810.

Korttitiedot alettiin painaa muovikorteille kohokirjoituksella.[1] Tiedot käsittävät tavallisesti kortin numeron, kortinhaltijan nimen ja eräitä muita tietoja. Näitä tietoja käytetään maksettaessa leimauslaitteella eli ns. höylällä. Kohokirjoituksen tiedot siirretään maksukuitille asettamalla kortti höylään ja painamalla tiedot kuittiin. Suomessa yleisten Visa- ja MasterCard-korttien höyläys päättyi vuoden 2007 lopussa.[4]

Luotto- ja pankkikorttien takana on nykyisin yleensä magneettiraita. Se otettiin koekäyttöön vuonna 1970. Raita yleistyi kuitenkin vasta vuosia myöhemmin.[5][6]

Maksukortit ovat nykyisin usein sirukortteja. Sirukortilla on prosessorisiru, joka sisältää turvaprosessorin ja sen muistin.[7] Sirukortti voi olla kontaktikortti, jonka käyttö vaatii kortin syöttämisen lukulaitteeseen. Sirukortti voi olla myös etäluettava. Etäluku tapahtuu radiosignaalin avulla, jolloin riittää kortin vieminen kortinlukijan läheisyyteen.

Suomen ensimmäinen sirumaksukortti oli vuonna 1987 käyttöön otettu Otakortti.[8][9] 1990-luvun alussa otettiin siru käyttöön puhelukorteissa sekä 1993 Avant-kortissa. Luottokorteissa siru tuli käyttöön 2000-luvun alussa.[10]

Korttinumero[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maksukortin numero on tavallisesti painettu kortin etupuolelle joko värillä tai kohokirjaimin. Yhdistelmäkortilla voi olla useampiakin numeroita kuten esimerkiksi korttiin liitetyn kanta-asiakastilin numero. Lisänumerot voivat näkyä kortin etu- tai kääntöpuolella.

Korttinumeron rakenne on määritelty standardissa ISO/IEC 7812-1:2006. Korttinumerossa on korkeintaan 19 numeroa ja se on seuraavaa muotoa:

MIIIII XXX... T

Ensimmäiset kuusi numeroa (MIIIII) ovat kortin myöntäjän tunnus (engl. issuer identification number, IIN). Kortin myöntäjää seuraa vaihtuvan mittainen asiakaskohtainen tilinumero (XXX...). Sen pituus on enintään 12 numeroa. Viimeinen numero on tarkistusmerkki (T).

Korttinumeron ensimmäinen numero (M, engl. major industry identifier, MII) kertoo kortin myöntäjän toimialan seuraavan taulukon mukaisesti. Korttia voidaan kuitenkin käyttää myös numeron osoittaman toimialan ulkopuolella.

M Kortin myöntäjän toimiala Numeroalueita[11][12][13][14] Numeron pituus
0 Varattu standardia ISO/TC 68 ja mahd. muita aloja varten 00 Varattu ISO/TC 68, ei kortin myöntäjille
1 Lentoyhtiöt
2 Lentoyhtiöt ja mahd. muut alat
3 Matkailu, viihde ja pankki/rahoitus 300–305, 3095, 36, 38, 39 Diners Club 14
34, 37 American Express 15
3528, 3529, 353–358 JCB
4 Pankki ja rahoitus 4 Visa 13, 16
5 Pankki ja rahoitus 51–55 MasterCard 16
6 Kauppa ja pankki/rahoitus 6011, 644–649, 65 Discover 16
7 Öljyala ja mahd. muut alat
8 Terveydenhoito, televiestintä ja mahd. muut alat 80ccc Terveydenhoito
89 Televiestintä
9 Varattu kansallisia standardointijärjestöjä varten 9ccc

Numerosarjoissa 80ccc ja 9ccc tarkoittaa ccc kolminumeroista maatunnusta standardin ISO 3166-1 mukaisesti.

Numerointi ei ole kiinteä, vaan numeroalueita voidaan hakemuksesta antaa uusille kortin myöntäjille.

Korttinumero esitetään usein neljän numeron ryhmissä, mutta muunkinlaisia ryhmittelyjä esiintyy.

Korttimaksamisen sääntely ja turvallisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Korttimaksamista koskee eri instanssien sääntely. Sääntelijöinä ovat esimerkiksi korttijärjestöt (mm. Visa, MasterCard) ja Suomessa Finanssivalvonta. Sääntely koskee maksamisen teknistä toteuttamista sekä korttitiedon käsittelyä.


Turvallisen korttimaksamisen uhkina pidetään esimerkiksi erilaisia huijausyrityksiä, varkauksia, roskapostia, korttien kopiointia, korttitietojen kalastelua (verkkourkinta), tietomurtoja sekä tietokoneviruksia. Näillä keinoilla rikolliset pyrkimät saamaan käyttöönsä kortin tai kortin ja sen tunnusluvun PIN tai verkkokauppaostoksiin tarvittavat korttitiedot. Rikollisten tavoitteena on saada rahaa tai helposti rahaksi muunnettavia hyödykkeitä.

PCI DSS -standardi (Payment Card Industry Data Security Standard) luo turvaa korttimaksamiseen ja määrittelee korttimaksamisen turvallisuuden teknisten vaatimusten minimitason. Standardia hallinnoi kansainvälinen ja riippumaton toimielin PCI Security Standards Council.[15]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maksukorttien tyyppejä:

Maksukortteja käyttötarkoituksen mukaan:

Maksukorttien tekniikkaa:

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]