Puhelukortti

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Puhelukortti on maksukortti, jota voi käyttää puheluiden soittamiseen yleisöpuhelimesta kuten puhelinkioskista.

Suomessa paikalliset puhelinyhtiöt ja Tele laskivat puhelinkortteja liikkeelle 1990-luvun alussa.[1][2] Kortit olivat joko magneettiraita- tai sirukortteja. Korteille oli ennakkoon ladattu tietty määrä saldoa tai yksiköitä, jotka kuluivat puheluiden myötä.[3]

Vuonna 1993 laskettiin liikkeelle Avant-kortti, alkuvaiheessa juuri puhelukortiksi. Myöhemmin kortin käyttöaluetta laajennettiin pysäköintiin ja muihin ostoksiin. Aluksi Avant-kortit olivat ennakkoon ladattuja. Myöhemmin laskettiin liikkeelle myös uudelleenladattavia kortteja.[4][2]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Veikko Saarinen: Maksujärjestelmät ja -välineet Suomessa (PDF) 18.6.1996. Suomen Pankin keskustelualoitteita 17/96. (suomeksi)
  2. a b Veikko Saarinen – Kirsti Tanila – Kimmo Virolainen: Payment and settlement systems in Finland 1995 (PDF) 7.2.1996. Suomen Pankin keskustelualoitteita 2/96. (suomeksi)
  3. Suomessa käytettävät puhelinkortit ja niiden turvallisuus
  4. Avant-korttiraha käyttöön vuoden lopulla Henriikka Karttunen Kauppalehti 14.06.1996 , sivu 12