Lionsklubi

Wikipedia
Ohjattu sivulta Lions-club
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Lions-työlle omistettu muistomerkki järjestön logoineen Aachenissa, Saksassa

Lions Clubs International (LCI) on kansainvälinen palvelujärjestö. Siihen kuuluu 46 000 paikallisjärjestöä ja 1,3 miljoonaa jäsentä noin 200 maassa. Kansainvälinen päämaja on Oak Brookissa, Illinoisin osavaltiossa Yhdysvalloissa. Lions-nimen kirjaimet viittaavat englanninkielisiin sanoihin Liberty, Intelligence, Our Nations’ Safety, ja suomenkielisiin sanoihin Luovuta Isänmaasi Onnellisempana Nouseville Sukupolville.

Toiminta-ajatus ja tavoitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Paikallisesti toimivien ja itsenäisten lions-klubien jäseneksi tullaan kutsusta, ja klubi kokoontuu kerran tai kahdesti kuukaudessa. Järjestö on itse määritellyt toiminnalleen seuraavanlaiset yleiset "Lions-tavoitteet":

  • Luoda ja ylläpitää yhteisymmärryksen henkeä maailman kaikkien kansojen kesken.
  • Edistää hyvän hallitsemisen ja täydellisten kansalaisoikeuksien periaatetta.
  • Osoittaa aktiivista harrastusta yhteiskunnan taloudellista, sivistyksellistä, sosiaalista ja siveellistä menestystä kohtaan.
  • Yhdistää klubeja ystävyyden, hyvän toveruuden ja keskinäisen yhteisymmärryksen avulla.
  • Valmistaa tilaisuus vapaaseen keskusteluun kaikista yleisesti kiinnostavista asioista, ei kuitenkaan väittelyyn puoluepolitiikasta eikä uskonnosta.
  • Kannustaa palvelunhaluisia henkilöitä työhön paikkakuntansa hyväksi ilman henkilökohtaista taloudellista hyötyä, sekä tehokkaaseen ja korkeat eettiset vaatimukset täyttävään toimintaan kaupan, teollisuuden, eri ammattien ja julkisen toiminnan alalla sekä yksityisissä yrityksissä.[1]

Sekä kansallisen että kansainvälisen järjestön hallinto on pohjimmiltaan edustuksellista lähtien paikallisesti toimivista klubeista. Ne valitsevat keskuudestaan piiriedustajat, jotka valitsevat edelleen kansalliset edustajat ja lopulta nämä vuorostaan kansainväliset vastuunkantajat.

Toimintamuotoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Järjestön tunnuslauseena on "Me palvelemme" (engl. We serve).

Lionsit tekevät työtä ehkäistävissä olevan sokeuden poistamiseksilähde?, ja he osallistuvat moniin paikallisyhteisöilleen ja kansakunnilleen tärkeisiin hankkeisiin. Järjestö hankkii rahaa hyväntekeväisyyteen erilaisilla tempauksilla. Tempauksista yleisöltä saadut rahat tilitetään lyhentämättömänä hyväntekeväisyyteen, kun taas klubin omaan toimintaan ja hallintoon menevät varat se kerää jäseniltään. Tyypillisesti hyväntekeväisyyteen tilitetyistä rahoista 25% osoitetaan kansainvälisiin järjestön yhteishankkeisiin, 25% kansallisiin kohteisiin ja 50% paikallisiin vaihteleviin kohteisiinlähde?.

Kansainvälisellä tasolla Lionsit toimivat yhteistyössä monien Yhdistyneiden Kansakuntien alaorganisaatioiden kanssa.[2] Toimintaa on ainakin ECOSOCin, FAOn, UNESCOn, UNICEFin ja WHOn kanssa.

Historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Järjestön perusti yhdysvaltalainen Melvin Jones 7. kesäkuuta 1917. Ensimmäinen Yhdysvaltain ulkopuolinen lionsklubi perustettiin vuonna 1920 Kanadaan. Euroopassa lions-aate tuli ensimmäisenä Ruotsiin vuonna 1948. Naiset ovat voineet liittyä jäseniksi Lions-klubeihin ja perustaa klubeja vuodesta 1987. Naisten osuus jäsenistöstä oli n. 13 prosenttia vuonna 2006.

Lions-toiminta Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen Lions-toiminta sai alkunsa, kun LC Helsinki-Helsingfors perustettiin 14. elokuuta 1950.[3] Suomessa toiminnan "kummina" pidetään kanadansuomalaista Arne Ritaria. Vuonna 2006 Suomessa toimivia lionsklubeja oli 953 jakautuneina 14 alueelliseen piiriin. Kansainvälisessä järjestössä Suomi tunnetaan Monikertaispiiri MD-107-Suomi -nimellä, jonka klubit yhdessä muodostavat Suomen Lions-liitto Ry:n. Jäseniä Suomessa vuonna 2006 oli n. 26 800. Miesklubeja vuonna 2006 oli 776, yhteisklubeja (joissa voi olla mies- että naisjäseniä) oli 64 ja naisklubeja 113. Lions-toiminnan alla organisoituvaa nuorten toimintaa, eli ns. Leoklubeja Suomessa oli 45 ja niissä jäseniä 195.[1]

Kansallisista hyväntekeväisyyshankkeista esimerkkinä voitaneen mainita ns. Punainen Sulka -kampanjat, joilla on kerätty varoja mm. syöpätyöhön, sotaveteraanien ja -invalidien, vammaisjärjestöjen ja vanhusten hyväksi. Paikallistason tyypillisiä kohde-esimerkkejä ovat mm. lasten- ja vanhustenkotien auttaminen, stipendien jako kouluissa, paikallisten urheilu- ym. seurojen tukeminen, sairaaloihin tarvittavien kalustohankintojen tukeminen, sotaveteraanien auttaminen, vanhusten kotien kunnostaminen - mitä tahansa klubit keskuudessaan päättävät tai saavat aktiviteetti-ideoita tietoonsa.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]