Ylipaino

Wikipedia
Ohjattu sivulta Liikalihavuus
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Lihava mies
Lihava lapsi

Ylipaino eli obesiteetti on tila, jossa ihmisen tai muun nisäkkään kehoon kertyneen rasvakudoksen määrä on niin suuri, että se voi aiheuttaa terveyshaittoja.

Ylipainosta ja lihavuudesta on tullut yksi maailman yleisimmistä terveysongelmista.[1] Ylipaino on paitsi yksilön, nykyään myös kansanterveydellinen ongelma. WHO:n arvion mukaan maailmassa on jo yli miljardi ylipainoista, joista 300 miljoonaa on kliinisesti lihavia.[2] Ylipainoa esiintyy ihmisten lisäksi myös kotieläimillä, mutta villieläimillä se on harvinaisempaa.lähde? Nykyisessä länsimaisessa kauneusihanteessa ylipainoa pidetään myös esteettisenä haittana.

Sisällysluettelo

Ylipainon määritelmä ja mittaaminen [muokkaa]

Aikuinen määritellään ylipainoiseksi, jos kehon rasvakudoksen ylittää tietyn suhteellisen rajan. Myös painoindeksiä voidaan käyttää ylipainon määrittelemiseen.

Tilastollisesti ylipainoa mitataan painoindeksillä (englanniksi Body Mass Index eli BMI) tai vyötärön ympärysmitalla. Monimutkaisemmat menetelmät, kuten rasvaprosentin mittaus sähköisesti tai rasvapoimun paksuudesta eivät yleensä tuo merkittävää tilastollista lisätietoa yli- tai alipainosta.

Painoindeksi lasketaan jakamalla henkilön kilogrammoina ilmoitettu paino pituuden toisella potenssilla, jossa pituus on ilmoitettu metreinä. Esimerkiksi 180cm pitkä ja 80kg painava henkilö saa painoindeksinsä seuraavasti: 80 / 1.8² = 24,69. Yli 25:n painoindeksi on ylipainoisuutta ja yli 30:n lihavuutta. Painoindeksi ei kuitenkaan sovellu hyvin lyhyille, pitkille tai lihaksikkaille ihmisille.

Ylipainon syyt [muokkaa]

Lihavuus johtuu yksinkertaisimmillaan siitä, että rasvakudokseen tallentuu enemmän rasvaa kuin mitä sieltä puretaan soluille käyttöön. Se miksi energian saanti ei ole balanssissa kulutuksen kanssa johtuu monista eri syistä. Lihavuuden on todettu olevan ainakin osaksi perinnöllistä.lähde? Myös eräät lääkkeet saattavat aiheuttaa lihomista siten, että ne lisäävät ruokahalua tai aiheuttavat runsasta nesteen kertymistä elimistöön. Ruokavalion lisäksi lihomisen taustalla on yleisesti hyötyliikunnan väheneminenlähde?. Tutkimusten mukaan lihavuutta voidaan ehkäistä liikkumalla vähintään tunti päivässälähde?. Tätä arkiliikuntaa ei tarvitse suorittaa yhtäjaksoisesti.[3]

Terveysriskit [muokkaa]

Lihavuus on merkittävä terveysriski. Lihavuus voi aiheuttaa esimerkiksi nivelvikoja, selkävaivoja, sydän- ja verisuonisairauksia, kohonnutta verenpainetta ja aikuistyypin diabetesta.[4] Liika ylipaino voi aiheuttaa sydänkohtauksen, mutta lievällä ylipainolla ei ole samanlaista vaikutusta.[5]

Suuri paino kohdistaa jalan niveliin lisärasitusta. Lisärasitus kuluttaa niveliä nopeasti, jolloin niihin tulee särkyä. Nivelet voivat vauroitua esimerkiksi nyrjähdysten seurauksena. Erilaiset kaatumiset aiheuttavat myös kehoon suurempia vammoja.

Lihavuus ja kuolleisuus [muokkaa]

Journal of the American Medical Association -lehdessä 2012 julkaistun 97 tutkimusta ja 2,9 miljoonaa ihmistä käsittävän meta-analyysin mukaan liikalihavuus (BMI>30) korreloi kasvaneen kokonaiskuolleisuushasardin kanssa. Sen sijaan lievä ylipaino (BMI 25–30) yhdistyy 6 % pienempään kokonaiskuolleisuushasardiin verrattuna normaalipainoisiin (BMI 18,5–25).[6]

Vuonna 2005 julkaistu amerikkalaistutkimus ei löytänyt yhteyttä lievän ylipainon (painoindeksi 25–30) ja lisääntyneen kuolleisuuden välillä [7].

Useiden tutkimusten mukaan ylipainoiset yli 70-vuotiaat elävät pidempään kuin normaali- tai alipainoiset, etenkin jos heidän painonsa ei vaihtele. Huomattavakaan lihavuus ei lyhennä vanhusten elinikää.[8]

Joidenkin tutkimusten mukaan normaalipainoisilla (painoindeksi 18,5–24,9) on tilastollisesti eniten terveitä elinvuosia elämässäänlähde?. Eurodiet 2000 -selvityksen mukaan väestötasolla ihanteellinen painoindeksin keskiarvo on BMI 21–22 ja terveyden kannalta edullisin yksilön painoindeksi on 20.[9]

Lääketieteellisenä tavoitteena voidaan pitää painoindeksiä 30, sillä sen yläpuolella monien sairauksien riski kohoaa selvästi. Myös lievästi ylipainoisten (painoindeksi 25–30) kannattaa laihduttaa, jos heillä on kohonnut verenpaine, kohonnut veren kolesteroli tai kohonnut verensokeri.[10]

Lihavuus ja syöpä [muokkaa]

Obesiteetti on merkittävä syövän aiheuttaja. Sillä on yhteys ainakin paksusuolen, rinnan, kohdun limakalvon, munuaisen ja ruokatorven syöpiin. Eräiden tutkimusten mukaan se liittyy myös sappirakko-, munasarja- ja haimasyöpiin.[11]

Ylipaino maailmassa [muokkaa]

Merkittävästi lihavien (painoindeksi yli 30) osuus väestöstä OECD-maissa

Ylipaino ja lihavuus ovat yleistyneet voimakkaasti viime vuosina. OECD-maista kymmenessä yli puolet aikuisista on ylipainoisia tai lihavia. Eniten lihavia on Yhdysvalloissa, noin kolmasosa väestöstä. WHO on nostanut lihavuuden ehkäisyn yhdeksi tärkeimmäksi painopistealueekseen maailmanlaatuisesti kroonisten tautien ehkäisemisessä. Kehittyneissä maissa arvioidaan ylipainoisuuden aiheuttavan 2-6 % kaikista terveydenhuollon kustannuksista.[12]

WHO:n mukaan lihomisen merkittävin syy on runsaskalorinen paljon tyydyttynyttä rasvaa ja sokeria sisältävä ravinto ja vähentynyt liikunta.[13]

Suomessa [muokkaa]

Vuonna 2003 noin 45 prosenttia suomalaisista aikuisista oli painoindeksillä mitattuna ylipainoisia.[14] Vuoden 2007 Finriski-tutkimuksen mukaan suomalaismiehistä normaalipainoisia on enää 33 prosenttia ja naisista 48 prosenttia.[15] Suomalaisista kouluikäisistä lapsista vuonna 2005 oli ylipainoisia 10–20 prosenttia.[16]

Mihin rasva kertyy [muokkaa]

Lihavuudessa on kaksi päätyyppiä: omena- eli keskivartalolihavuus, jossa rasva kertyy enimmäkseen vatsaan, ja päärynälihavuus, jossa rasva kertyy enimmäkseen lantioon, reisiin ja pakaroihin. Miehillä on yleisempää omenalihavuus eli vatsan alueelle kertynyt lihavuus, naisilla päärynälihavuus eli rintoihin ja pakaroihin kertynyt selluliitti. Omenalihavuus on terveydelle haitallisempaa.[17]

Katso myös [muokkaa]

Viitteet [muokkaa]

Kirjallisuutta [muokkaa]

  • Popkin, Barry: Läski maailma: Villitykset, trendit, suositukset ja tuotteet, jotka tekevät ihmisestä lihavan. (The world is fatt: The fads, trends, policies, and products that are fattening the human race, 2007.) Suomennos: Petri Stenman. Helsinki: Like, 2011. ISBN 978-952-01-0394-1.

Aiheesta muualla [muokkaa]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Ylipaino.