Labradorinnoutaja

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Labradorinnoutaja

YellowLabradorLooking.jpg

Avaintiedot
Alkuperämaa Kanada (Newfoundland), Iso-Britannia
Määrä 48 937
Rodun syntyaika 1800-luku
Alkuperäinen käyttö Metsästyskoira, Lintukoira
Nykyinen käyttö metsästyskoira, seurakoira, palveluskoira, lintukoira
Elinikä yli 10 vuotta
Muita nimityksiä labbis, lapukka, labu
FCI-luokitus Ryhmä 8
Ulkonäkö
Paino 25–40 kg
Säkäkorkeus 54–57 cm[1]
Väritys Musta, keltainen tai ruskea[2]

Labradorinnoutaja on alun perin kanadalainen koirarotu. FCI pitää kuitenkin sen alkuperämaana Yhdistynyttä kuningaskuntaa, koska se jalostettiin siellä nykyiseen muotoonsa. Se on yksi maailman suosituimmista koiraroduista.[3] Rekisteritietojen mukaan labradorinnoutaja on suosituin koirarotu sekä Englannissa[4], Yhdysvalloissa[5] että Suomessa. Se ohitti Suomessa ensikertaa sekä saksanpaimenkoiran että suomenajokoiran vuonna 2010, ja on siitä lähtien saanut pitää ykkössijansa(2012).[6] Suomessa oli vuoden 2013 heinäkuun alkuun mennessä 48 937 rekisteröityä labradorinnoutajaa.[7]

Ulkonäkö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Labradorinnoutaja on keskikokoinen, vankkarakenteinen ja tiivisrunkoinen lintukoira. Uroksen ihannekorkeus on 56–57 senttimetriä ja nartun 54–56 senttimetriä. Labradorinnoutajan kallo on leveä, otsapenger selvä, kirsu iso ja leuat keskipitkät ja voimakkaat. Keskikokoiset silmät ovat väriltään pähkinänruskeat ja ilmentävät älykkyyttä ja hyväntahtoisuutta. Korvat ovat melko pienet ja riippuvat päänmyötäisinä. Häntä on niin kutsuttu "saukonhäntä": keskipitkä, tyvestä paksu ja hännänpäätä kohti suippeneva. Se on kauttaaltaan lyhyen, tiheän ja tiiviin karvan peittämä. Sen ei tule kiertyä selän ylle.

Labradorinnoutaja on väriltään joko musta, keltainen tai harvinaisempana ruskea. Keltaisen värityksen sävy vaihtelee ketunpunaisesta kermankeltaiseen, vaikkakin näyttelylinjassa keltaisia näkee lähes yksinomaan kermanvärisiä. Aivan kuten kultaisennoutajan tapauksessa, punaisia koiria löytyy lähinnä käyttölinjasta. Pieni valkoinen täplä rinnassa hyväksytään. Keltaisen koiran kirsun ja ihon toivotaan olevan mahdollisimman tummat. Maksanruskea tunnetaan englanninkielisissä maissa "suklaanruskeana" (Chocolate).

Harvoin syntyvät brindle- ja tan-merkkiset yksilöt osoittavat, että rodulla esiintyy K-lokuksessa K-alleelin (dominoiva musta) lisäksi myös br-alleelia (brindlekuvio A-lokuksen määräämillä punaisilla alueilla) ja +-alleelia (punaiset alueet normaalit).

Labradorinnoutajien voidaan joiltakin osin todeta jakaantuneen kahteen linjaan; näyttely- ja käyttölinjaan. Niin sanotut käyttölinjaiset ovat huomattavasti kevytrakenteisempia ja kapeapäisempiä kuin niin sanotut näyttelylinjaiset, ja niiden jalostuksessa painotetaan käyttöominaisuuksia selvästi enemmän kuin ulkonäöllisiä ominaisuuksia.

Luonne ja käyttäytyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Labradorinnoutaja on ystävällinen, miellyttämishaluinen, tottelevainen ja innokas. Se on hyvin kärsivällinen, hyväntuulinen, eloisa ja uskollinen seuralainen, joka sopeutuu yhtä hyvin maalle kuin kaupunkiasuntoonkin. Liikuntaa tälle toiminnanhaluiselle ja aktiiviselle koiralle tulee kuitenkin olla tarjolla runsaasti molemmissa asumismuodoissa. Menneisyytensä vuoksi se pitää yleensä paljon uimisesta, ja jopa sen käpälät muistuttavat saukon käpäliä. Sen tulee aina olla ystävällinen ja lapsirakas, eikä se saa osoittaa merkkejä aggressiivisuudesta tai arkuudesta. Nopean oppimiskykynsä, älykkyytensä ja yhteistyöhalunsa vuoksi se on useimmiten helppo kouluttaa. Kouluttaminen vaatii kuitenkin omistajalta määrätietoisuutta, sillä tämäkin rotu osaa ottaa roolin perheen johtajana jos se sille suodaan.

Onnellisimmillaan labradorinnoutaja on saadessaan tehdä sille ominaista työtä eli noutaa metsästäjän ampumaa pienriistaa sekä maalta että vedestä. Sen tyypillinen työskentelytapa on kantaa riista pehmeässä otteessa siten, etteivät sen hampaat jätä jälkiä lintuun. Sitä käytetään oppimiskykynsä vuoksi laajasti muissakin tehtävissä, esimerkiksi palveluskoirana, fyysisesti toimintarajoitteisten henkilöiden avustajakoirana, opaskoirana, huumekoirana ja pelastuskoirana. Sille tyypillisestä hyvästä hajuaistista on hyötyä monessa sille ominaisessa harrastuksessa ja työtehtävässä. Tasapainoisen luonteensa ansiosta siitä saa kuitenkin myös pelkästään hyvän seura- ja perhekoiran. Se tarvitseekin paljon ihmisen seuraa ja pitkästyy helposti yksin ollessaan.

Alkuperä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1700-luvulla tuotiin koiria kalastuslaivojen mukana Englantiin, jolloin koirat risteytettiin englantilaisten lintukoirien ja muidenkin koirarotujen kanssa. Labradorinnoutajia kutsuttiin aluksi St. Johnin koiriksi tai labradorinkoiriksi. Nimen labradorinnoutajalle antoi vuonna 1887 Malmesburyn kreivi, ja siitä tuli heti suosittu metsästyskoira. Lopulta syntyi yhtenäinen koirarotu, jonka Englannin Kennelklubi hyväksyi vuonna 1903. Rodun käyttötarkoitus on auttaa metsästyksessä ammutun pienriistan talteenotossa. Labradorinnoutajan vahtiominaisuudet ovat piilotettu rotuominaisuus. Labradorinnoutaja suojaa ja jopa vahtii, vaikka nämä ominaisuudet eivät täytä labradorinnoutajan rotumääritelmää suvaitsevasta koirasta.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta labradorinnoutaja.