Labradorinnoutaja
Wikipedia
| Labradorinnoutaja | |
|---|---|
|
|
|
| Avaintiedot | |
| Alkuperämaa | Kanada (Newfoundland), Iso-Britannia |
| Rodun syntyaika | 1800-luku |
| Alkuperäinen käyttö | Metsästyskoira, Lintukoira |
| Nykyinen käyttö | Metsästyskoira, seurakoira, palveluskoira, lintukoira |
| Elinikä | yli 10 vuotta |
| Muita nimityksiä | Labbis, Lapukka, Labu |
| FCI-luokitus | Ryhmä 8 |
| Ulkonäkö | |
| Paino | 25–40 kg |
| Säkäkorkeus | 54–57 cm[1] |
| Väritys | Musta, keltainen, ruskea[2] |
Labradorinnoutaja on alun perin kanadalainen koirarotu. FCI pitää kuitenkin sen alkuperämaana Yhdistynyttä kuningaskuntaa, koska se jalostettiin siellä nykyiseen muotoonsa. Se on yksi maailman suosituimmista koiraroduista.[3] Rekisteritietojen mukaan labradorinnoutaja on suosituin koirarotu sekä Englannissa[4] että Yhdysvalloissa.[5] Suomessa rotu oli vuonna 2007 kolmanneksi suosituin koirarotu.[6] Suomessa oli vuoden 2007 joulukuun alkuun mennessä 40 533 rekisteröityä labradorinnoutajaa.[7]
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Ulkonäkö
Labradorinnoutaja on vankkarakenteinen, tiivisrunkoinen, toiminnanhaluinen ja hyväntuulinen koira. Sillä on hyvä vainu. Labradorinnoutajan kallo on leveä, otsapenger selvä, kirsu on iso ja leuat ovat keskipitkät ja voimakkaat. Silmät ovat keskikokoiset, ruskeat tai pähkinänväriset ja ilme ystävällinen. Korvat ovat melko pienet ja päänmyötäisinä riippuvat. Labradorinnoutaja on väriltään joko musta, keltainen tai harvinaisempana ruskea.[2] Labradorinnoutajien voidaan joiltakin osin todeta jakaantuneen kahteen linjaan; näyttely- ja käyttölinjaan. Niin sanotut käyttölinjaiset ovat huomattavasti kevytrakenteisempia kuin niin sanotut näyttelylinjaiset, ja niiden jalostuksessa painotetaan käyttöominaisuuksia selvästi enemmän kuin ulkonäöllisiä ominaisuuksia. Uroksen ihannekorkeus on 56–57 senttimetriä ja nartun 54–56 senttimetriä.[1]
[muokkaa] Luonne ja käyttäytyminen
Labradorinnoutaja on ystävällinen, miellyttämisenhaluinen, nopea ja älykäs, minkä vuoksi se on useimmiten helppo kouluttaa. Labradorinnoutajakin vaatii kuitenkin määrätietoisen koulutuksen, sillä sekin osaa ottaa roolin perheen johtajana jos se sille suodaan. Sitä käytetäänkin laajasti eri tehtävissä, esimerkiksi metsästyskoirana, palveluskoirana, opaskoirana, huumekoirana ja pelastuskoirana. Rotu on hyvä seura- ja perhekoira tasapainoisen luonteensa ansiosta. Se vaatii paljon ihmisen seuraa ja pitkästyy yksin ollessaan. Onnellisimmillaan labradorinnoutaja on saadessaan tehdä sille tarkoitettua työtä eli pienriistan talteenottoa sekä maalta että vedestä.
[muokkaa] Alkuperä
Labradorinnoutaja on kotoisin Newfoundlandista Kanadasta. Siellä se toimi kalastajien apulaisena noutaen jäisestä vedestä verkkojen korkkisia kohoja ja hinaten niitä rantaan, niin että kalastajat saivat verkot kalansaaliineen vedetyiksi maihin 1700-luvulla tuotiin koiria kalastuslaivojen mukana Englantiin, jolloin koirat risteytettiin englantilaisiin lintukoiriin ja muihinkin koirarotuihin. Labradorinnoutajia kutsuttiin aluksi St. Johnin koiriksi tai Labradorinkoiriksi. Nimen labradorinnoutajalle antoi vuonna 1887 Malmesburyn kreivi, ja siitä tuli heti suosittu metsästyskoira. Lopulta syntyi yhtenäinen koirarotu, jonka Englannin Kennelklubi hyväksyi vuonna 1903. Rodun käyttötarkoitus on auttaa metsästyksessä ammutun pienriistan talteenottamisessa.
[muokkaa] Lähteet
- ↑ 1,0 1,1 http://www.labradori.fi/rotu/koko1.html
- ↑ 2,0 2,1 http://www.labradori.fi/rotu/vari1.html
- ↑ http://www.dogbreedz.com/dogbreeds/labrador-retriever.cfm
- ↑ http://www.thekennelclub.org.uk/cgi-bin/item.cgi?id=926&d=pg_dtl_art_news&h=238&f=0
- ↑ http://www.akc.org/reg/dogreg_stats_2006.cfm
- ↑ http://jalostus.kennelliitto.fi/frmRekisteroinnit.aspx
- ↑ Kennelliitto
[muokkaa] Aiheesta muualla
Chesapeakelahdennoutaja | Kiharakarvainennoutaja | Kultainennoutaja | Labradorinnoutaja | Novascotiannoutaja | Sileäkarvainennoutaja
