Krypteria

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Krypteria
Tiedot
Toiminnassa 2001–
Tyylilaji sinfoninen metalli, goottimetalli, power metal
Kotipaikka Saksa
Laulukieli englanti
Jäsenet

Ji-In Cho, laulu
Frank Stumvollbasso
Chris Siemons, kitara
S.C. Kuschnerusrummut

Levy-yhtiö

Synergy Records

Aiheesta muualla
www.krypteria.de

Krypteria on saksalainen, vuonna 2001 perustettu power metal -yhtye. Yhtyeellä on ollut vuodesta 2004 vakituisena solistina saksalais-korealainen Ji-In Cho. Alun perin yhtye oli projekti, jonka tarkoitus oli käyttää vaihtuvia vokalisteja. Ji-In:nin liittymisen myötä yhtye muuttui studioprojektista myös esiintyväksi yhtyeeksi

Krypteria on sittemmin tehnyt kolme studioalbumia ja yhden EP:n.

Yhtyeen historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2001 Chris Siemons, Frank Stumvoll ja S.C. Kuschnerus saivat idean tehdä fantasia-musikaalialbumin. Tämän projektin tuotos julkaistiin vuonna 2003 yhtyeen debyyttialbumina nimellä Krypteria vuonna 2003. koska perustajajäsenet ajattelivat yhtyettään projektina, jossa voitaisiin käyttää erityylisia solisteja, ketään ei hankittu tuolloin vakituiseksi solistiksi.

Noin vuotta myöhemmin RTL Television -televisiokanava pyysi yhtyettä säveltämään "Liberatio"-nimisen hyväntekeväisyyskappaleen, jonka tuotto ohjattiin Intian Maharashtrassa vuonna 2005 tapahtuneen tulvan uhreille. Pian tämän jälkeen Ji-In otettiin yhtyeen vakituiseksi solistiksi.

Krypterian toinen musiikkialbumi In Medias Res julkaistiin vuonna 2005. Ji-In Cho vastatessa lauluosuuksista yhtye herätti huomiota vokalistin kotimaassa Etelä-Koreassa, ja kyseiseltä albumilta irrotettu single Victoriam Speramus" nousi Etelä-Korean listalla ykköseksi.

Krypterian seuraava levytys oli Evolution Principle, joka julkaistiin EP:nä vuonna 2006, ja täyspitkä studioalbumi Bloodangel's Cry julkaistiin 2007. Neljännen sudioalbuminsa Krypteria julkaisi nimellä My Fatal Kiss 2009 syksyllä. Seuraava studioalbumi All Beauty Must Die julkaistiin 22, huhtikuuta 2011.

Krypteria jäi tauolle vuonna 2012 solistin Ji-In Cho:n raskauden vuoksi. Sittemmin vuonna 2016 osa Krypterian jäsenistä perusti yhtyeen And Then She Came, joka on jatkanut Krypteriaa raskaammalla linjalla.

Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Studioalbumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

EP-levyt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Singlet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Esiintyminen Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa Krypteria on esiintynyt Nummirock-festivaalilla 23. kesäkuuta 2007.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä yhtyeeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.