Kléberson

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
José Kléberson

José Kléberson Pereira (s. 19. kesäkuuta 1979, Uraí, Brasilia) on brasilialainen jalkapalloilija. Kléberson voitti maailmanmestaruuden vuonna 2002 Etelä-Korean ja Japanin MM-kisoissa. Hän on keskikenttäpelaaja.

Kléberson aloitti uransa Brasiliassa PSTC Londrinassa kaudella 1997–98 ja siirtyi seuraavalla kaudella Atlético Paranaenseen. Klébersonin esitykset vuoden 2002 MM-kisoissa saivat Euroopan suurseurat kiinnostumaan hänestä ja hän siirtyikin vielä samana vuonna Manchester Unitediin Englannin Valioliigaan. Klébersonin siirto Manchester Unitediin osoittautui kuitenkin epäonnistuneeksi. Pienten loukkaantumisten ja Alex Fergusonin luottamuspulan vuoksi Kléberson pelasi kahden kauden aikana vain 28 ottelussa. Hän siirtyi 8. elokuuta vuonna 2005 Turkkiin Beşiktaşin joukkueeseen, jossa pelasi kaksi kautta. Vuonna 2007 hän teki sopimuksen Brasilian pääsarjan Flamengon kanssa, mutta pelasi ensimmäisen ottelunsa siirtoepäselvyyksien vuoksi vasta helmikuussa 2008.

Kléberson esiintyi Brasilian jalkapallomaajoukkueessa vuosina 2002–04 27 maaottelussa ja teki niissä kaksi maalia. Hän putosi maajoukkueringistä peliajan jäätyä vähäiseksi Manchester Unitedissa. Saatuaan taas säännöllistä peliaikaa Flamengossa hän on noussut takaisin maajoukkueeseen ja on mukana 2010 MM-kisoissa.

Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.