Kimmo Koskenvuo
| Kimmo Koskenvuo | |
|---|---|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 22. toukokuuta 1936 Kangaslampi |
| Kuollut | 2. toukokuuta 2012 (75 vuotta) Helsinki |
| Kansalaisuus | suomalainen |
| Ammatti | puolustusvoimien ylilääkäri |
| Sotilashenkilö | |
| Sotilasarvo | lääkintäkenraaliluutnantti |
Kimmo Armas Ylermi Koskenvuo (22. toukokuuta 1936 Kangaslampi – 2. toukokuuta 2012 Helsinki) oli suomalainen lääkäri ja erikoisupseeri, joka työskenteli puolustusvoimien ylilääkärinä 24. kesäkuuta 1978 – 30. toukokuuta 1996 välisen ajan. Koskenvuo palveli tehtävässä lähes 18 vuotta eli merkittävästi pidempään kuin kukaan edeltäjistään. Hänelle myönnettiin professorin arvonimi vuonna 1996.[1]
Koskenvuo valmistui lääkäriksi vuonna 1962. Puolustusvoimien ohella hän oli lääkärinä Suomen Syöpärekisterissä, HYKSin sisätautiklinikalla ja assistenttina Helsingin yliopistossa. Hän hoiti kansanterveystieteen professorin virkaa Turun yliopistossa vuonna 1973.[1]
Hän käsitteli väitöskirjassaan varusmiesten äkkikuolemia.[1]
Sotilasura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Koskenvuo suoritti varusmiespalveluksensa Satakunnan tykistörykmentissä tulenjohtokoulutuksen saaneena vänrikkinä. Toisen luokan sotilaslääkärin virkaan hänet nimitettiin 1. toukokuuta 1963. Koskenvuo palveli sotilaslääkärin tehtävissä silloisella Helsingin Laivastoasemalla, Suomenlinnan Rannikkotykistörykmentissä, Autopataljoonassa sekä Pääesikunnan lääkintäosastolla.
Puolustusvoimien ylilääkäriksi Koskenvuo määrättiin 24. toukokuuta 1978 ja hänet ylennettiin lääkintäkenraalimajuriksi 6. joulukuuta 1978. Lääkintäkenraaliluutnantiksi hänet ylennettiin 4. kesäkuuta 1995. Koskenvuo siirtyi reserviin täyden sotilaslääkärin uran palvelleena 1. kesäkuuta 1996 lukien.
Koskenvuon ylilääkärikaudella uudistettiin merkittävästi jatkosodan jälkeisinä vuosikymmeninä epätyydyttävälle tasolle jääneitä sodan ajan kenttälääkinnän menetelmiä ja otettiin käyttöön uusia ratkaisuja muun muassa sokkipotilaan etupainotteisesta hoidosta jo komppaniatasolla. Myös kenttäsairaalajärjestelmä uudistettiin sekä toiminnallisesti että teknisesti. Rauhan ajan sotilasterveydenhuollossa tehtiin ratkaisevia uudistuksia muun muassa sotilaiden kuulonsuojaukseen, mielenterveystyöhön ja erikoissairaanhoitoon. Koskenvuo vaati myös tutkimus- ja kehittämistoiminnan sekä alan kansainvälisen seurannan sisällyttämisen Puolustusvoimien lääkärien, hammaslääkärien ja proviisorien tehtäviin, mikä mahdollisti em. kehittämistoiminnan. Niin ikään sotilaslääkäreiden reserviupseerikoulutus ja kaikkien varusmiesten lääkintä- ja ensiapukoulutus uudistettiin Koskenvuon aikana.
Tehtäviä siviilissä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Koskenvuo valmistui lääketieteen lisensiaatiksi vuonna 1962 Helsingin yliopistosta. Hänen väitöskirjansa Varusmiesten äkkikuolemat Suomessa hyväksyttiin Helsingin yliopistossa vuonna 1974.
Sotilaslääkärin tehtävien ohessa ja välillä virkavapaalla Koskenvuo toimi lääkärinä ja tutkijana Suomen Syöpärekisterissä, Helsingin kaupungin terveysvirastossa, Helsingin yliopistollisen keskussairaalan I sisätautien klinikalla, Hesperian sairaalan myrkytysosastolla, Turun yliopiston kansanterveystieteen professorina ja useissa tehtävissä Suomen Punaisen Ristin johdossa, Lääkintöhallituksen asiantuntijana sekä Maanpuolustuksen Tieteellisen Neuvottelukunnan jäsenenä.
Koskenvuon vaikutus oli ratkaiseva tuotaessa elvytystaidot Suomen yleiseen opetukseen. Tämän ansiosta Suomi nousi 1960-luvulla ensimmäisten joukossa ja nopeasti yhdeksi maailman johtavista maista kansalaisten elvytystaidoissa.
Aika reservissä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Reserviin siirryttyään Koskenvuo toimitti kaksi päivitystä johdollaan laadituista terveydenhuollon perusteoksista Kenttälääkintä - Ensihoidon perusteet ja Sotilasterveydenhuolto.
Vuonna 2011 Koskenvuo julkaisi lähes 400 tekstisivua ja yli 200 valokuvaa sisältäneen omaelämäkertansa teräväpiirtoyhteensopivana dvd-tallenteena.
Koskenvuo aloitti aktiivisen valokuvausharrastuksen 12-vuotiaana vuonna 1948. Hän osallistui vuonna 1953 neljällä valokuvalla Swedish Master Competition -näyttelyyn. Valokuvaus jäi työkiireiden vuoksi useiksi vuosiksi taka-alalle, mutta vuonna 2012 Koskenvuo julkaisi valokuvakirjan Jäätyneet visiot, jossa on kymmeniä hänen vuosina 1975–2000 ottamiaan talvikuvia Helsingistä ja Espoosta.
Koskenvuon veli oli professori Markku Koskenvuo,[2]
Julkaisut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Koskenvuo on kirjoittanut tai toimittanut useita oppikirjoja ja oppaita sekä sotilas- että siviiliterveydenhuollon henkilöstölle. Näitä ovat muun muassa seuraavat:
- Kunto, työkyky ja terveys 1972
- Terveyden- ja sairaanhoito poikkeusoloissa (toim.) 1981
- Ensiapu 1986 tark. painos 1987; 1994
- Varusmiesten terveys 1988
- Sotilasterveydenhuolto (päätoimittaja) Pääesikunnan lääkintäosasto, 1989
- Kenttälääkintä - Ensihoidon perusteet (päätoimittaja) 1993
- Lääkinnällinen pelastustoimi ja kenttälääkintä (päätoimittaja) 1993
- Ensihoitajan kenttälääkintä (päätoimittaja) 1995
- Mielenterveys: opas perusyksikön esimiehille ja puolustusvoimien muulle vastuuhenkilöstölle, (toim.) 1996
- Sairauksien ehkäisy (toim.) 1998 uud. p. 2003
- Lääkärintyö ja laki (toim.) 2000
Muita julkaisuja:
- omaelämäkerta Piti tulla lastenlääkäri ...mutta - kilometripylväitä tien varrelta ISBN 978-952-92-9623-1, 2011.
- valokuvateos Jäätyneet visiot 2012.
Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c Kimmo Koskenvuon muistokirjoitus Helsingin Sanomissa (Arkistoitu – Internet Archive) viitattu 15.6.2012
- ↑ Facta 2001, Täydennysosa 1990, WSOY 1990, s. 325 (art. Markku Koskenvuo)
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Kimmo Koskenvuon muistokirjoitus Helsingin Sanomissa (Arkistoitu – Internet Archive)
| ||||||||||
