Keltakurjenmiekka

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Keltakurjenmiekka
Iris pseudacorus from sweden.jpg
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheobionta
Kaari: Siemenkasvit Spermatophyta
Alakaari: Koppisiemeniset Magnoliophytina
Luokka: Yksisirkkaiset Liliopsida
Lahko: Asparagales
Heimo: Kurjenmiekkakasvit Iridaceae
Suku: Kurjenmiekat Iris
Laji: pseudacorus
Kaksiosainen nimi
Iris pseudacorus
L.
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Keltakurjenmiekka Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Keltakurjenmiekka Commonsissa

Keltakurjenmiekka eli kurjenmiekka (Iris pseudacorus) on Euroopassa ja Pohjois-Afrikassa yleinen, näyttäväkukkainen kosteiden paikkojen kasvi. Suomessa laji on tavanomainen Etelä- ja Keski-Suomessa, entisten Oulun ja Lapin läänien alueella laji on rauhoitettu.[1] Keltakurjenmiekka on myrkyllinen.[2]

Keltakurjenmiekka on Kymenlaakson maakuntakukka.[2]

Ulkonäkö ja koko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Paksujuurakkoinen keltakurjenmiekka kasvaa 60–120 cm korkeaksi. Sen miekkamaiset, varren tyveltä kasvavat lehdet ovat 50–90 cm pitkiä ja 2–4 cm leveitä. Kukat ovat kirkkaan keltaiset ja leveydeltään 7–10 cm. Kukan ulkokehälehdet ovat isoja ja taakäänteisiä, sisäkehälehdet pienempiä ja pystyjä. Keltakurjenmiekka kukkii kesä-heinäkuussa.[2]

Kukkimattomien keltakurjenmiekkojen lehdet voi sekoittaa rohtokalmojuureen (Acorus calamus).[3]

Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keltakurjenmiekka on yleinen koko Euroopassa pohjoisimpia osia lukuun ottamatta. Lisäksi sitä tavataan Välimeren etelärannikolta Marokosta, Algeriasta ja Tunisiasta sekä Turkista ja Kaukasukselta. Pohjois-Amerikaan ja Uuteen-Seelantiin laji on levinnyt ihmisen mukana.[3] Keltakurjenmiekkaa tavataan yleisesti Etelä- ja Keski-Suomessa, paikoin pohjoisempanakin Oulun korkeudelle asti. Pohjoisimmat esiintymät ovat Etelä-Lapissa.[4]

Elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keltakurjenmiekat kasvavat ravinteikkaissa, märissä paikoissa: järvien, jokien, ojien ja purojen savi-, lieju- ja mutarannoilla matalassa vedessä, tervaleppäkorvissa. Lajia kasvatetaan koristekasvina ja saattaa levitä lähiympäristöön viljelykarkulaisena.[2]

Käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keltakurjenmiekka on puutarhakasvi, josta on olemassa useita eri viljelylajikkeita.[2] Viljeltyjä lajikkeita ovat mm.: 'Alba' (valkokukkainen), 'Variegata' (kirjavalehtinen keltakukkainen, lehtien kirjavuus katoaa kesän edetessä), 'Berlin Tiger' (ruskeakeltakukkainen). Keltakurjenmiekasta on olemassa myös kerrattu muoto.

Kasvin juurta on käytetty myös rohtona esimerkiksi haavojen hoitoon. Juuri sisältää myös paljon parkkihappoja, minkä vuoksi sitä on käytetty myös nahkojen parkitsemiseen.[5]

Hedelmä ja siemeniä

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.
  • Suomen terveyskasvit. Luonnon parantavat yrtit ja niiden salaisuudet. Toim. Huovinen, Marja-Leena & Kanerva, Kaarina. Oy Valitut Palat – Reader's Digest Ab, Tampere 1982.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Ympäristöministeriö: Luonnonsuojeluasetuksessa rauhoitetut lajit Viitattu 28.10.2009.
  2. a b c d e Retkeilykasvio 1998, s. 494.
  3. a b Den virtuella floran: Svärdslilja (ruots.) Viitattu 28.10.2009.
  4. Lampinen, R. & Lahti, T. 2009: Kasviatlas 2008. Helsingin Yliopisto, Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki. Kasviatlas 2008: Keltakurjenmiekan levinneisyys Suomessa Viitattu 28.10.2009.
  5. Suomen terveyskasvit 1982, s. 124.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]